mitä tapahtuu, kun suruja on päästetty/päästetään pienemmillä pisteillä korkeakouluihin. Ei riitä kapasiteetti hoitaa asioita kuntoon, Stockman hyvä esimerkki, sinnehän tuli nyt sitten suomalainen johtaja - surut epäonnistuivat.
Kuinka tyhmiä puupäitä siellä RKP:n johdossa ollaan, ei tajuta että nämä surujen etuisuudet iskevät lopulta omaan nilkkaan. Sama pakkoruotsin kanssa, jota RKP vaatii henkeen ja vereen.
Se alkaa nyt näkyyn liike-elämän palveluksessa
27
<50
Vastaukset
Surullisinta on, että liike-elämässä ne joiden mielestä on jätte kiva, då man får tala svenska, niin tehdään ruotsalaisten kanssa erittäin huonoja kauppoja. Iloitaan vaan, kun saa puhua ruotsia.
- huusiannaa
Ei osu pelkästään omaan nilkkaan vaan koko maa kärsii näistä kiintiöekonomeista ja opiskelijoista.
Esim.
Soneran E.Relander osti miljardeilla ilmaa SaksastaKuka mahtaa olla tämä E. Relander johon viittaat?
Soneran UMTS-skandaalin keskeiset toimijat ja päättäjät.
KESKEISET PÄÄTTÄJÄT:
Toimitusjohtaja Aulis Salin, varatoimitusjohtaja Kaj-Erik Relander ja hallituksen puheenjohtaja Markku Talonen. Salin jäi pian kauppojen jälkeen suunnitellusti eläkkeelle, Relander lähti kesällä 2001 julkisen arvostelun jälkeen Lontooseen ja sijoittaa nykyisin arabišeikkien rahoja. Markku Talonen sai potkut kevään 2001 yhtiökokouksessa.
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1396663878706
Suomen kieli vs ruotsin kieli 2-1- huusiannaa
Juuri sama äijä.
Wikipedia
E. Relander
Sonerassa tehtiin kuitenkin hyvin riskipitoisia sijoituspäätöksiä, joiden tekijänä ja pääarkkitehtina Kaj-Erik Relander henkilöityi (erityisesti epäonnistuneet UMTS-lisenssikaupat Saksassa). Pääasiassa monien riskien lauetessa yhtä aikaa vuosituhannen vaiheen teknologiakuplan kanssa Soneran talous romahti ja tästä syystä myös pohja Kaj-Erik Relanderin Sonera-visioille. Näillä syillä lienee ollut vaikutus siihen, että hän jätti toimitusjohtajan tehtävät kesällä 2001. - huusiannaa
Pian Relanderin jälkeen Sonera myytiin ruotsalaiselle Telialle pilkkahintaan.
Pitää muistaa että Soneraa ei enää ole. On vain Sonera brändi jota Telia ylläpitää vain Suomessa että luultaisiin Telian olevan osaksi suomalainen.
"Se alkaa nyt näkyyn liike-elämän palveluksessa mitä tapahtuu, kun suruja on päästetty/päästetään pienemmillä pisteillä korkeakouluihin. Ei riitä kapasiteetti hoitaa asioita kuntoon, Stockman hyvä esimerkki, sinnehän tuli nyt sitten suomalainen johtaja - surut epäonnistuivat."
Neffe taas tietää! Stockmannin konsernin johdossa on ollut suomenkielinen vuodesta 2001, ja sama mies konsernin varatoimitusjohtaja vuodesta 1994.
Riikinruotsalainen saneeraaja oli johdossa vain 1,5 vuotta.- heeeheeee
Muista seurata tarkkaan kaikki mitä hurri rintamalla tapahtuu Suomessa.
heeeheeee kirjoitti:
Muista seurata tarkkaan kaikki mitä hurri rintamalla tapahtuu Suomessa.
Minä elän keskellä hurritoimintaa ja seuraan sitä tietystisuurella mielenkiinnolla ! Opettele sinä ruotsia, että sinäkin pystyt arvioimaan hurritoimintaa.
- ööööhhhh
Ankdam kirjoitti:
Minä elän keskellä hurritoimintaa ja seuraan sitä tietystisuurella mielenkiinnolla ! Opettele sinä ruotsia, että sinäkin pystyt arvioimaan hurritoimintaa.
Oletkin RKP:n palveluksessa.
Keitäs ne kommarihurrit ja maanpetturit ovat? Kommareita toki tiedän, tuskin edes tunnen mutta ketään maanpettureita ei tule mieleeni.
- polttolasi
Ankdam kirjoitti:
Keitä? Kerro nyt ihmeessä keitä nämä roistot ovat ja perustelut myös!
Kenties juuri sinä olet yksi sellainen.
polttolasi kirjoitti:
Kenties juuri sinä olet yksi sellainen.
En ole natsi, olen suvakkihuora. Etkö siis muita tiedä?
- LukiolaisIikka
Nettifennomaanit on aivan helvetin yksinkertaisia. Se näkyy jo ensimmäisestä sanasta.
Ammattikoulu.- yritä-edes
PISA-hurrin typerä kommentti taas.
- Valitasiitä
Fennolla on pirun huono olla. Firmat palkkaavat ketä parhaaksi näkevät. Fennot ruikuttaa nettipalstoilla, kun eivät kelpaa oikein mihinkään hommaan. Ei riitä käytös, ei riitä kielitaito ja ei riitä osaaminenkaan. Valita siitä sitten fenno.
yritä-edes kirjoitti:
PISA-hurrin typerä kommentti taas.
Era PISA resultat har ju dalat en massa de senaste åren. Men ni lever ju aldrig i nuet bara i det förgångna
- NallenTapausLisäksi
Nalle Wahlroos suorastaaan rikasturettiin väkisin valtiovallan toimesta ja hän palkitsi hyväntekijänsä muutamalla Ruotsiin veroja pakoon!?
- Lukiolaiskalkkuna
> Stockman hyvä esimerkki, sinnehän tuli nyt sitten suomalainen johtaja - surut epäonnistuivat.
Mihin tällä katkeralla purkauksella haluat viitata? Onko johtajuus kieli- vai pätevyyskysymys? Itse valitsisin pätevän, niin myös Stockmann.
Tehtävään valittiin suomalainen LuK, MBA, joka puhuu suomen ja ruotsin lisäksi englantia, venäjää ja tanskaa.
Kyllä fennomaani on omituinen eläin.- ÄO65
Pääsitkö kiintiöiden avulla apukouluun?
- wvrvwvw
ÄO65 kirjoitti:
Pääsitkö kiintiöiden avulla apukouluun?
En päässyt mutta vanhempasi pääsivät. Olethan kateellisten fennomaanien kasvattama.
- ÄO65
Siis et päässyt edes kiintiöiden avulla apukouluun! Harva pystyy tuohon. Onnittelen.
Tänk att hela det finländska näringslivet hänger på Stocka! Dessutom som ledningen där verkligen inte är finlandssvensk.
Visst det går "jättedåligt " för exportindustrin i Österbotten för den drar ännu på marknaden. Och här gör vi affärer på kundens språk, handlar vi med Sverige eller Norge så sker det på svenska. Är det med Frankrike så sker det på franska. Ungdomarna åker till Japan och Kina för att kunna sköta kontakterna dit. Come on!- AxelOlof
Du och det svenska språket är en belastning i den finska samhällsstrukturen. Du därför, att pga individer som du, vilka inte behärskar det finska språket, så finns det ett begrepp (ett lagstadgat sådant) som heter "tjänstemannasvenska" och pga begreppet "jämlikhet", så är alla finskspråkiga tvingade ("tvångssvenska") att läsa svenska för att alla ska ha teoretiska och jämlika möjligheter att söka anställning hos stat och kommuner. Jag undrar om du förstår helheten, när det gäller svenskans överdimensionerade ställning i Suomi? Svenskan är ju trots allt ett marginellt- och ett minoritetsspråk i Suomi. Nordens lingua franca är engelska.
- HejaSverige
AxelOlof kirjoitti:
Du och det svenska språket är en belastning i den finska samhällsstrukturen. Du därför, att pga individer som du, vilka inte behärskar det finska språket, så finns det ett begrepp (ett lagstadgat sådant) som heter "tjänstemannasvenska" och pga begreppet "jämlikhet", så är alla finskspråkiga tvingade ("tvångssvenska") att läsa svenska för att alla ska ha teoretiska och jämlika möjligheter att söka anställning hos stat och kommuner. Jag undrar om du förstår helheten, när det gäller svenskans överdimensionerade ställning i Suomi? Svenskan är ju trots allt ett marginellt- och ett minoritetsspråk i Suomi. Nordens lingua franca är engelska.
Sköt dina egna angelägenheter och blanda dig inte i dit forna hemlands affärer.
- Aitosuomalainen
Olipa todella typerä avaus!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi634010Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D783638- 423155
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192538Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!222387Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa452091- 471977
- 471758
- 331657
- 301546