Oon siis kolmetoista vuotta, ja on alkanu tuntuu et ois masennus. Kun nyt kuukaus sitte menin yläasteelle painotetulle luokalle Helsinkiin, aattelin eka että tulis olee kivaa jne. Mut sit ku mun kaikki muut luokkalaiset paitsi mun kaveri meni lähikouluun, alko tulee niit ikävä. Samoin myös mun entistä luokanvalvojaa. Jossain vaiheessa jopa itkin että oliks tää virhe mennä muualle ku minne toiset. No, sit se alko helpottaa ja kaikki meni taas hyvin. Mut sitte aloin miettii et menin sinne Helsinkiin kouluun myös suurimman osan siitä syystä, et halusin alottaa puhtaalta pöydältä. Mut emmä oo saanu yhtään uutta kaveria, vaikka toivoin että oisin. Sit alko yhtäkkii tulee alakulonen olo, ja tuntuu et kaikki mitä teen kaipaa enemmän sitkeyttä ja keskittymistä. Nyt oon alkanu itkeekkin joka päivä ku tuntuu et ei elämäst tuu mitää ja oon loppuelämäni tämmönen hiljanen, joka ei ees tunnilla uskalla nostaa kättä tai uskalla jakaa ajatuksiaan muiden kanssa. En oo puhunu kenenkään kanssa tästä. Mun ajatukset harhailee myös sillee et aattelen mitä jos tapahtuu näin ja näin. Mul alkaa into loppuu kaikkeen ja haluisin vaa makaa koko päivän ja olla yksin. En ymmärrä mitä mun tämmöses tilantees pitäs tehä. Toivon et joku kertos oman kokemuksensa tämmösestä tilanteesta tai ees kertos oonko minkään hoidon tarpees. Tää teksti saatto olla aika epämääränen ja sekava, mut halusin nyt jonnekki vaa tunkee pyytää apuu.
Kuulostaako tää masennukselta
TarttenApua
650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuulostat tosi fiksulta ikäiseksesi. Kirjoitan myöhemmin lisää, nyt väsyttää, menen nukkumaan.
Kertomuksesi kuulostaa ihan tavalliselta elämältä, johon kuuluu ylä ja alamäkiä, ja haasteita. Elämään kuuluu vaikeudet ja haasteet. Kaikki kohtaavat niitä. Moni kamppailee nuorena täysin samojen asioiden kanssa mistä puhut, ja epävarmuuden kanssa. Koulun vaihto on stressaava juttu. Kun joskus voitat vaikeudet, osaat arvostaa asioita ja olet vahvempi. Eikä itkemisessäkään ole mitään pahaa tai ylipäätään negatiivisissa tunteissa.
Älä luovuta. Kavereita löytyy myöhemmin, älä huoli. Jännityksestä pääsee vain kohtaamalla asiat, jotka jännittävät. Esim. viittaamalla luokassa tai haastamalla itseä puhumaan muille, vaikka jännittäisi. Kun kokee onnistumisen kokemuksia, ne vahvistavat pikkuhiljaa itseluottamusta.
Juu tosiaan monet on samanlaisten kysymysten edessä joka päivä.
Usein keskustelu jonkun kuuntelevan henkilön kanssa auttaa selkiyttämään omia ajatuksia ja elämää:
www.tukinet.net
Olet aloittanut uudessa koulussa kuukausi sitten, etkä vielä ole saanut sieltä kavereita? Olet ollut siellä aika vähän aikaa vasta, saatat ihan hyvin saada sieltä vielä kavereita. Ystävystyminen vie jonkin verran aikaa, varsinkin jos ei tunne toista ennestään mistään. Ole kärsivällinen, kyllä ne kaverit sieltä löytyy.
Vinkiksi sanoisin, että kannattaa olla itse aika aktiivinen, mennä toisten juttusille ja muuta.
Jos tuntuu siltä, että ei meinaa uskaltaa ilmaista itseään, niin siinä ehkä voisi auttaa asteittainen totuttautuminen. Jos vaikka asettaisit itsellesi pieniä tavoitteita aluksi, esim. että tänään viittaan tunnilla. Seuraavaksi voisit mennä hetkeksi juttelemaan jollekin ystävällisen oloiselle ihmiselle. Sitten voit lisätä tavoitteita, kunhan edelliset on saavutettu.
Masentunut mielialasi johtuu todennäköisemmin olosuhteista jotka voivat tuntua uusilta ja ahdistavilta. Uusi tilanne elämässäsi on saanut sinut tarkkailemaan ja arvioimaan itseäsi, ja on vienyt energiaasi.
Kuten huomasit, puhtaalta pöydältä aloitus ei ole helppoa. Täysin puhtaalta pöydältä ei voi välttämättä edes aloittaa, sillä jos itsellä on ongelmia tai asioita joista ei pidä itsessään(tarkoitan yleisellä tasolla, en viittaa sinuun), ne voivat seurata perässä. Muuttaminen on kuormittavaa, sillä pahimmassa tapauksessa on tilanteessa, jossa ei ole uudella paikkakunnalla yhtään kaveria ja siitä tilanteesta eteneminen ei ole helppoa. Kavereita voi saada koulun lisäksi vaikkapa harrastuksista, joten joskus harrastus on hyvä ratkaisu saada muuta ajateltavaa ja ehkä sivussa uusia ystäviä. On hyvä antaa asioille aikaa. Ei jäädä epätoivoon eikä vetäytyä... vaikka vaikeaa olisikin. Huomaathan, että se että on hiljaisempi, ei ole huono asia.
Masennusta voi testata itsessään mm. siten, että miettii asioita jotka tekisivät tai tekevät sinut onnelliseksi. Tai että jos joku asia muuttuisi paremmaksi(eli saisit esim kavereita), muuttaisiko se olosi paremmaksi.Jos koet positiivisia juttuja, haaveilet jutuista, koet että tiettyjen asioiden muuttaminen piristäisi sinua,niin tuskin olet ainakaan kovin masentunut. Hyvin masentunut ei näe toivoa, eikä tunne iloa edes arkipäivän kivoista jutuista.
Masennus ei ole pääsääntöisesti olosuhteista riippumaton yhtäkkiä päälle puskeva tila. Sillä on syynsä ja juurensa. pitää myös muistaa että masennus on normaali ihmiselämän tunne. Jos tulee paljon vaikeita kokemuksia, se on hyvin luonnollinen reaktio.
Kiitos teille jotka vastasitte, autto ees jonkin verran mua pääsee kärryille mikä mul on. Tai no, emmä usko enää et ois masennus, kun kerta pystyn nauramaankin tän mun ystäväni kanssa. Ja ehkä nyt tiiän, mitä mun pitää tehdä kavereiden saamiseen. Toivottavasti vaan ei ehi tapahtua sitä "ryhmittäytymistä" että porukka jakaantuu ryhmiin ja niissä myös pysytään.