Vuokrasopimus irtisanottu ja oikeuteen

Vuokralainenko

N puolivuotta sitten vuokranantaja käy asunnossa vesihanan vaihdon vuoksi jonka minä tietenkin sain maksaa itse. Valittaa, että vuokra on jäänyt kehityksen jälkeen ja minä, ettei 18-vuoden asumisen aikana yhtään sisätilaremonttia vältämättömiä (kosteusongelmia) lukuunottamatta. Siitäpä äksyilyn jälkeen raapustamaan korvausvaatimusta monistakin asioista mm. vuoden kestäneestä julkisivuremontista jolloin ei päässyt parvekkeele tai voinut avata tuuletusikkunaa. Hetimiten tämän jälkeen postistatipahtaa vuokrasopimuksen irtisanominen. Syy taloyhtiön hallituksen naispuolinen puheenjohtajan kokema vääryys. On sitten ihminen joka ei osaa jättää toisia rauhaan ja se rauha saavutettiin hänen muuttaessa pois. Minun vika tietenkin. Yleisesti vältän muita asukkaita kuin tautia, mutta tämä yksi tauti kun ei jätä rauhaan muita.

Nyt asia oikeudessa ja isäntä vaatii jopa häätöä ja perusteena edelleen ainoastaan tämän yhden ruikutukset jotka pääsääntöisesti vain jotain voivottelua, vanhoja käsiteltyjä perusteettomuuksia. Vuokra isännän mielestä kyse ei ole hyvien tapojen vastaisuudesta ja siitä, että olen vaatinut rahakorvausta. Netin neuvovat sivut ohjeistaa olemaan jopavuokraisäntää olemaan vuokrahyvitysasioissa aloitteellinen.

Asuntoon muuttaessa vuokra oli nelinkertainen edelliseen vefrrattuna ja ainahan asiani olen hoitanut ja ollut vuokraisännälle painoni verran kultaa. Olisi todella ollut helpompaa olla vuokralla jossain halpisasunnossa jossa ei tarvitse nuoleskella omistajia.

10

235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • npppppppppnbkjbkjb

      Miksi tänne kirjoitit ?

      • Vuokralainenko

        Minulla käänteinen logiikka. Kun kertoo jostain murheesta elämässä toinen saa siitä jotain kiksejä, joka itse asiassa paljastaa vain tämän heikkoluonteisuuden.


      • tänne_mahtuu

        Tämä on suolikaksneljä,kylähullujen temmellyskenttä.


      • tttttttttttt

        Ole hiljaa tollo!


    • tttttttttttt

      Ihan järkevä kysymys tuo on. Täällä on vaan aina tolloa porukkaa, jotka ei tykkää tietyntyyppisistä aiheista. Ovat allergisia aiheille, jossa on ongelmia vuokra-asioissa. Luulevat heti, että joku niitä keksii tänne. Se on nähty ennenkin.

      Enpä osaa sanoa mitä on pidettävä kohtuuttomana, mutta vois tuossa sellaistakin olla. Tuolla puheenjohtajahommalla ei ainakaan pitäis olla mitään vaikutusta asiaan. Kai sulla on apuna oikeusoppinut siellä oikeudessa, vai ihanko yksin siellä olet? Voisit esimerkiksi kokeilla saisitko oikeusaputoimistosta apua. Tulorajat on tiukahkot, mutta jotkut oikeusaputoimistot tekee siitä huolimatta noita juttuja, vaikka tulorajat ylittyisikin.

      Sulla on selvät todisteet siitä, että olet halunnut tarkistuttaa vuokraasi ja että sen jälkeen on pässähtänyt irtisanomisilmoitus.

      • Vuokralainenko

        On minulla lakimies joka on kanssani samaa mieltä, että jos jonkin häiriön vuoksi haluaa irtisanoa sopimuksen, niin siitä pitäisi olla isännöitsijältä varoitus jota ei koko asumisajalta ole. Vaikka laki sanoaa jotain sen kaltaista ettei muita saa häiritä, niin häiriötä ei ole kokenut kuin yksi joka perustaa asiansa vanhaan takaisin vedettyyn ja näytön puutteeseen kaatuneeseen rikosilmoitukseen. Hänen mielestä nähtävästi riittää, että kirjoittaa paperiin muut asukkaat. Muita asukkaita ei ole ilmaantunut todistamaan.


      • ostaoma

        jos sulla noin hirveetä on mikset osta omaa ja vaikka toistakin ja laittasit sen vuokralle tienaisit hirveitä summia. riippuen tietysti vukralaisesta


      • Vuokralainenko

        Nähtävästi vinkuu lisää vuokraa. N. satasen lisää pystyisin minäkin maksamaan. Asiaa tosin lähestytään sillä, että minä joka olen aina kaiken maksettavan maksanut lähden pois ja toinen tilalle. Meneekö ylihinnoiteltu kämppä kaupaksi kovalla hinnalla, minkälainen vuokralaisen pitäisi olla että välttää tämän isännän riehumisen? Onkohan isäntä itsekkään mahtanut tätä ostaa ja maksaa. Saattaapi ola jokin perintökämppä. Ei minua toisten tiaanaamiset kiinnosta, mutta näin käytännössä kuitenkin kun on joutunut sietämään kahdesti suihkuhuoneen kosteusongelmaa ja remontoinita ja kerran julkisivuremonttia ettei saa edes tuletusikunaa auki eikä kolikkoakaan hyvitystä mistään ja täyttä vuokraa tiputtanut tilille. Tämän päälle pitäisi tiputella ruusun terälehtiä naispuolisen taloyhtiön hallituksen puheenojohtajan jalkoihin kun tämä päivystää rappiksessa ja pyykituvassa. Kaiken tämän jälkeen kun jostakin pitäisi keskustella tippuu laatikosta jokin irtisanominen. Vaikka asia oikeudessa ja ns. jäädytettynä oikeudenkäynnin ajan, niin isäntä vaatii jo etukäteen ennen kuin irtsanomisaika on tullut täyteen jotakin häätöä. Lakimies hänelläkin on ja pitäisi tajuta että joutuu ihan itse hakemaan erillisellä haasteella häätöä jos sitä aikoo. Sen tiedän minäkin ettei mene läpi ainakaan niin pitkään kun asia oikeudessa.


      • Vuokralainenko kirjoitti:

        Nähtävästi vinkuu lisää vuokraa. N. satasen lisää pystyisin minäkin maksamaan. Asiaa tosin lähestytään sillä, että minä joka olen aina kaiken maksettavan maksanut lähden pois ja toinen tilalle. Meneekö ylihinnoiteltu kämppä kaupaksi kovalla hinnalla, minkälainen vuokralaisen pitäisi olla että välttää tämän isännän riehumisen? Onkohan isäntä itsekkään mahtanut tätä ostaa ja maksaa. Saattaapi ola jokin perintökämppä. Ei minua toisten tiaanaamiset kiinnosta, mutta näin käytännössä kuitenkin kun on joutunut sietämään kahdesti suihkuhuoneen kosteusongelmaa ja remontoinita ja kerran julkisivuremonttia ettei saa edes tuletusikunaa auki eikä kolikkoakaan hyvitystä mistään ja täyttä vuokraa tiputtanut tilille. Tämän päälle pitäisi tiputella ruusun terälehtiä naispuolisen taloyhtiön hallituksen puheenojohtajan jalkoihin kun tämä päivystää rappiksessa ja pyykituvassa. Kaiken tämän jälkeen kun jostakin pitäisi keskustella tippuu laatikosta jokin irtisanominen. Vaikka asia oikeudessa ja ns. jäädytettynä oikeudenkäynnin ajan, niin isäntä vaatii jo etukäteen ennen kuin irtsanomisaika on tullut täyteen jotakin häätöä. Lakimies hänelläkin on ja pitäisi tajuta että joutuu ihan itse hakemaan erillisellä haasteella häätöä jos sitä aikoo. Sen tiedän minäkin ettei mene läpi ainakaan niin pitkään kun asia oikeudessa.

        Ennen kuin lähtee tosissaan riitelemään, kannattaa miettiä mitä asia voi tulla maksamaan ja mitä asiassa on saavutettavissa. Kannattaa selvittää mahdollisuudet maksuttomaan oikeudenkäyntiin ja oikeusapuun. Maksuton oikeudenkäynti tai oikeusapu ei kuitenkaan korvaa sitä, jos häviät jutun. Silloin voit joutua maksamaan tämän vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Nämä asiat, riskit ja mahdollisuudet kannattaa käydä tarkoin lävitse sen oman lakimiehen kanssa. Kannattaa myös selvittää mahdollisuudet oikeusturvavakuutuksen käyttämiseen.


    • "Vuokralainenko" etkö tajua et lähtö tulee varmasti. Vuokraisäntä kun antaa irtisanomisilmoituksen missä irtisanomisen syy on "asunnon tarve omaan käyttöön". Se vuokrasuhde on sillä taputeltu. Lähtö tulee ilman oikeuden päätöstä.
      Nyt kun alat riitelemään niin entäs kun seuraava vuokranantaja soittaa nykyiselle. Et varmasti ole potenttiaalinen vuokralainen sen soiton jälkeen. Itse olen aina ollut yhteydessä edelliseen vuokranantajaan ja halunnut tietää edellisen sopimuksen päättymisen syyn. Silloin epämääräiset on helppo siirtää roskikseen. Asunnon vuokraaminen on hyvinkin suhdetoimintaa ja siltojaan ei kannata takaansa polttaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2078
    2. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1695
    3. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      110
      1460
    4. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1206
    5. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      1004
    6. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      74
      934
    7. Mikä on kaivattusi

      ammatti?
      Ikävä
      59
      825
    8. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      769
    9. Teit yllättävän siirron

      Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,
      Ikävä
      28
      740
    10. Kaipaatko nainen

      Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd
      Ikävä
      99
      709
    Aihe