Helsingin Sanomat onnistunut yleä paremmin

zoxoco

kuin hyvin " kerrankin " otsikoinissa ja tuomaan järjen, korkeasti koulutettujen näkemyksen loistavasti näkyville mm. Liisa Keltikangas Järvinen jutussa mitä tempparamentin piirteisiin tulee. Suomessa on työpaikoilla sitä johtajistoa jotka keräävät oman seurapiirin ns. hovikseen ja seurapiiri liehittelee mitä sosiaalisempi sitä vähemmän on johtajilla kykyä nähdä ja kokea heistä itsestään johtuvia syy- ja seuraus " kostoja " kun aika menee pelkästään oman käytöstavan puolusteluun jne. Nykyisin on harvinaista että johtajistossa on ns. omilla jaloillaan seisova johtajuutta mitä heikompaa johtajuutta sitä enenmmän suosikki järjestelmä toimii koska johtajisto ei uskalla irottautua vaikkakin paperilla pätevä epäpätevästä johtajuudesta heille kaikki omilla jaloillaan ns, seisovat työntekijät on uhka koska eivät ole kykeneviä selvittämään omia sisäisiä ristiriitauksiaan. Mediaseksikästä ei ole kertoa todellisuutta mm. päivähoidossa kuinka paljon siellä on riitaisuuksia ja kuinka usesti aika menee niiden selvittämiseen. Ulkopuoliset joutuvat työkseen jatkuvasti puuttumaan työtekijöiden ja siitä johtuvan huonon johtajuuden aikaan saamiin aikuisten ihmisten lapsilleseen käytökseen. Veikö kissa kielen on huonnomasta päästä sanoa vaipasta vaariin työntekijöille kuin lapsille. Johtajistosta on löytynyt useita jotka ovat niin syvällä omissa arvailuissaan, oletuksissa, luuloissa että toimivat sen mukaisesti koska oma tyhmän ylpeys tai sitten vain näkemys omasta " jumaluudestaan " estää heitä ottamasta minkäänlaista vastuuta omasta käytöksestä kun ympärillä on paperilla päteviä mutta ammatilisen identiteetin omaamattomia jotka tekevät pelkästään persoonallaan töitä ja sen tietää ilman arvaamatta kaikki jotka ovat ulkopuolisena puuttumaan heidän käytökseen Työtä tehdään Koulutuksella Ammattitaidolla ja osaamisella ei tutkinolla koska samaa työtä voidaan tehdä ja vielä laadukkaammin myös muilla koulutuksilla. Työpaikoilla näyttää siltä että siellä ei ole minkäänlaista otetta miten työpaikoilla käyttäydytään vaan aikuisia ihmisiä jotka reakoivat omiin ärsytyksiinsä ja tunteisiinsa kun tunteet edellä menevät ja negatiivisuus on yhdistävä " voima " kuulu työpaikkojen juorupiireihin kun on niin paljon heitä jotka kyllä tietävät miten toimia mutta eivät uskalla syystä että joutuvat juorupiirien ulkopuollelle ja kiusatuiksi kun ei ole vaadittavaa kasvatusta ja tarvittavia taitoja seisoa omilla jaloillaan ns. Kaiksta huolimatta.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sippilä

      Huono herraonni on suomalaisilla ollut jo pidemmän aikaa.

      Johtajiksi itsensä hilanneet ovat pääsääntöisesti typeriä pönöttäjiä, jotka keskittyvät kahmimaan ja kähmimään itselleen ja hyväveliverkostolleen kaikenlaisia etuisuuksia, hallituspaikkoja, optioita yms yms. Laki ja moraali ovat vain pieniä esteitä, aina löytyy porsaanreikiä, joiden kautta kaken voi hoitaa "laillisesti".

      Järjettömiä palkkoja ja etuja perustellaan sillä, että niiden on oltava kansainvälisesti kilpailukykyisiä. Kovinpa on ollut vähäista suomalaijohtajien värvääminen ulkomaille, vaikka raha ei tässä olekaan tosipaikan tullen minkäänlainen este.

      Kilpailukyvyn puuttumisesta syytetään työntekijöiden korkeita palkkoja ja laiskuutta.
      Vaan hyvinpä näyttää Turun telakka pärjäävän saksalaisjohdossa, huolimatta työntekijöiden palkoista ja Suomen kotkeasta kustannustasosta.

      Suomalaisten, nerokkaiden johtajien aikaansaannoksista voi tehdä pitkän listan, aloittaa vaikkapa lukuisista yritysostoista, joissa on törkeään ylihintaan ostettu kuralla olevia puljuja, Soneran seikkailuista Saksan ilmatilassa, Nokian haaksirikosta, Ylen siirtoverkon myynnistä Digitalle, sähköverkon myymisestä ulkomaalaisomistukseen, hallituksen kiky ja sote puuhasteluista jne jne

    • oiuzxc

      Helsingin Sanomat piti tärkeänä mm. kirjoittaa työ hyvinvointiin ja muuhun sen sellaiseen asiaan liittyvää Eräs jos leikillisesti sanon oli myös erittäin hyvä juttu Tiimi työskentelyyn liittyvästä kieroiluista mm. Olen sen verran vanhanaikainen että vuosien varella olen leikannut tärkeät mielipiteet ja asiantuntijuudet lehdestä jotta voin vapaa-aikanani syventyä Kesällä lopetin helsinginsanomien tilauksen mutta kerroin ystäväliselle ja asialliselle asiakaspalvelijalla palavani myöhemmin asiaan. Toden totta tuosta tiimien ja projktien jumaluus aattesta on oikeudenmukaisuus, sivistys, lojaalisuus monesti kaukana Kaksi aikuista kaveraa keskenään ja kun tulee kolmas oikeasti aikuinen käytökseltään mm. aikuinen nuo kaksi vailla ammaaati-identetteetiä käyttätyvät kuin ala-aste ikäiset Hyvin usein tiimi ajattelun pohjalta löytyy se ajatus että johtaja ei kanna omaa vastuuta vaan laittaa kaiken syyksi että jos joku ei tiimissä / projektissa pärjää on oma syy. Useat tiimityöläiset antavat asian olla koska työtä on niin paljon että eivät sorru eipäs juupas käytökseen Timmityöskentelyssä ylensä noiden kahden työaikaansa omien huoliensa työajalla purkamiseen kahdestaan on sijaiskärsijöinä se joka on tiimin koulutetuin ja tiimin hierakkian vähäisin. Ei olisi pahitteeksi että konsultit paneutuisivat Korkeasti kolutettujen ohjeisiin ja väläyttäisivät mitä ammatillinen identiteeti on työpaikoilla ja tiimissä toimimiseen. kaikenlaisia työpaikka kulttuureja nähneenä varsinkin aikuisten eipäs juupas sekä aikuisten ala-ikäisten tasoista toimintaa. Tyässä ja työpaikoilla ollaan työssä Koulutuksella, Ammattitaidolla ja osaamisella sekä timeissä myös ammatti-identiteetillä muistaen omat rajansa omasta osaamisesta jotta ei nousta itseään asiantutijaksi arvuoimaan työkaveriaan Eräät korkeasti koulutetut ystäväni sanoivat että : mitä sillä on väliä pitääkö joku landepirkko tai landesirpa sinua minään. Vähän kauhistuin heidän suorasukaisuuttaan koska itse en olisi sanonut vielkään noin mutta heidän arvovaltansa ja korkeasti kouluettuina asiantuntijuus kyllä antaa sihen mahdollisuuden näin kotioloissa. Itse totean että ei niin mitä sillä on enää väliä...

    • oiczxc

      p.s elävästi todelisina mielikuvinani tulee mieleen eräs ystävistäni vain eräs koska täysin mahdottomuus että olisi tuhanisia ystäviä ja tuhansia kavereita koska kaikkien näiden säilymiseen vuosien ajan tarvitaan vuorovaikutusta Ystäväni siivosi, kaupan kassalla monta vuotta silti opiskeli omaehtoisesti kiinaa myös koreankieltä Myöhemmin meni tiskaajaksi ravintolaan siis hierarkkian alemalle puolapuulle Joskus oli työkavereilleen sanonut kun oikein tivastivat mitä hän tekee vapaa-aikana kun ei perheellinen ole Tämä oli vaatimattomasti vastannut opiskelevansa kiinaa mutta se on niin vaikeaa. Ravintolaan tuli silloinkin ( ei ollut kiinalainen ravintola ) asiakkaaksi kiinalainen seurue eikä ketään ravintolassa osannut kiinan kieltä kiinan historiasta nyt puhumattakaan Eräs johtaja sanoi kuulleensa että heidän tiskaaja ehkä osaa Tiskaaja tulkkasi jopa mandariini kiinaksi Tämä samainen tiskaaja asuu nykyisin hongkongissa jonka kanssa näemme ja pidämme yhtetettyä iloisissa tunelmissa kellonajat vain joskus " häiritesevät ". Nauroimme molemmat tulle sutkaukselle yhdessä että tosiaan mitä sillä on väliä pitäälö jotkut landepirkot ja landesirpat minää Todellisuudessa en kehtaa koska jotain ne landepirkot ja landesirpatkin on.

    • oicoiczx

      p,s Että mitäkö tänään syödään. ( kysymysmysmerkki ) itse tehtyjä kaalikääryleitä, olenkin toista viikkoa pusista tehnyt pikapuuroa nyt tuntuu siltä että pystyn seisiomaan kaalikääryleitä valmistaessani Etenkin kun resepiti on yhtä salainen kuin iso-veljeni itse tehty sinappi En ole vielä kysynyt iso-veljeltä että voinko fanittaa hänen salaista reseptiä " pelkään " että EN. helsinginsanomat ja iltasanomat saavat hiljaisen hymyn mieleeni kun yritin hongkongisssa mm. saada päivänlehden paperi versioina samoin muissa maissa mm.

    • oiczc

      p.s jos kevennystä ketäkin kaipaa Elän, Elämää Lapselle mukana kuten aina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      178
      9404
    2. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      69
      7228
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      60
      3645
    4. Valkeakosken sekopää murhaaja.

      Itselläni on 3 teini ikäistä tytärtä ja tämä tapaus on herättänyt minussa tosi paljon surua ja vihaa. On käsittämättömän
      Valkeakoski
      105
      1428
    5. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      58
      1332
    6. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      347
      1293
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      21
      1199
    8. Naiset pysyy sinkkuna ja ottavat mieluimmin koiran

      Nykynainen ei halua jakaa elämäänsä miehen kanssa, vaan elää yksin ja ottaa koiran tai koiria. Ja pikkuvähemmistö eli in
      Sinkut
      228
      1188
    9. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      1003
    10. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      931
    Aihe