Koirat verolle

tuleksi

Ja ihan välittömästi.

10

129

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paskaperseet

      Laita sä puupää persees verolle. Pyyhi ensin.

    • Theo2013

      Täällä oli koirat verolla ja homma meni puihin kun koiran omistajat ei saaneet mitään vastinetta kyseiselle maksulle,maksan muuten mielelläni myös Kissa veron jos se auttaa niitä saamaan eläimen arvon. Koiravero rahojen perään kyseltiin sankoin joukoin mitä niillä tehdään?Kukaan ei edes tiennyt minne ne on laitettu,joten ihmisten ulkoilu vero olisi parempi,saisikko nuoret ja vanhat vapaaajan paikkoja ettei yksin tarvi masentua.Sossu jakaa eräille kansan ryhmille palkan että voivat örveltää kadulla ilmaiseksi.Ennemmin pyyhin koiran paskaa kengänpohjasta kuin kahlaan oksennuksessa ja saan vielä kuuluisat nakkikioskin jonossa vittuilut ja ehkä turpiini ja tämä kaikki verorahoilla.

    • Miksikysynvaan

      Koiriahan on verotettu aiemmin, ja jopa vielä joissakin paikoissa, joissa on varaa maksaa verotuksesta. Eli veron periminen on kalliinpaa, kuin olla perimättä.
      Ja jotta verotus oikeasti sitten toteutuisi, pitäisi olla tarkastusta, että verot on maksettu, että kyseinen hurtta omaa sen veromerkin. Kuka tarkastaa. Tampereella asuin, ja maksoin veron, vaan ei olisi tullut mitään seuraamusta, vaikken olisi maksanut.
      Mietin joskus asiaa, kun koirani kakkii heinikkoon tien vieressä ja siellä on tölkkiä, tupakka-askia ja grilliaterian kuoria. Mikä roska onkaan se paha roska? Kyllä kaikki roskaaminen pitäisi saada verolle, ja joka paikkaan kyylät tietysti, että verotus toteutuu. Meidänkin luontopolun varressa oli viime kesänä topattu nojatuoli, metsässä. Ja poisheitetty kissanpuu. Onhan Singaporekin saanut purkan heiton sakon alaiseksi, ja varmaan sitä kytätään joka kulmalla.
      Ja pienelle jäteasemalle jätetty mikro, televisio ja vanha monitori. Sängyn palaset ja keittiöjätteet, joita linnut levittäneet ympäri paikkaa.
      Siinä ne roskaajat löytyy, ei muutamasta koiran pökäleestä.

      • Arjatar

        Helsingissä ei ainakaan ole veromerkkiä käytössä. Eli koiran veroa ei voi tarkistaa kuin laskuttavalta taholta.
        Totta tuo kaikki muukin mitä kirjoitit.
        Kustannukset koiraveron laskuttamisesta ovat suuret hyötyyn nähden. On Ihmisiä jotka ovat kyllä koiransa ilmoitaneet ao.rekisteriin mutta niin kuin sanoit, " veroa peritään siellä missä on varaa", ei pidä paikkaansa.

        Perintääm menee paljon laskuja jotka on lähetetty ihmisille joilla ei ole ollutkaan, ei ole nyt tms. varaa maksaa sitä. Ovat kuitenkin noudattaneet sääntöjä ko. asian suhteen. Heitä ei kukaan tule ongelmissaan vastaan. Maksettava on.
        Periaate että jos sinulla on varaa pitää koira, on sinulla myös varaa maksaa karvakuonon vero.

        Tässä on vaan monta asiaa jotka ovat ihmisen kannalta inhimillisiä. Jos sinulla on koira ja saatat ruokkia sen (joskus omista ruoista pihistäen), on se todennäköisesti tosi (enstekstosi) ystävä, aina hyvällä tuulella. Voit puhua pulputtaa sille kuin kelle tahansa. Minä teen niin. Puhun koiralleni jatkuvasti ja väitän että se ymmärtää puhumani jos ei täysin mutta ainakin melkein.

        Niinpä olen sitä mieltä että koirasta ei saisi koitua enää veroa koska jo koiran pitäminen rokotuksineen, mahdollisesti sairauskuluineen jne. ovat riittävät kulut omistajan maksettavaksi.

        Vai pitäisikö koiraverokin olla tulojen mukaan. Ongelmahan on se että se ei ole varsinainen vero. Verovirastoilla ei ole mitään tekemistä ao. asian kanssa.

        Vanhaa fraasia lainaten: Koira on edelleen ihmisen paras ystävä, ei petä eikä valehtele ja jättää vain kuoleman kohdatessa.

        Hyvää syksyn jatkoa kaikille!!!!!!


    • Arjatar

      Helsingissä maksetaan koiraveroa 50,-/vuosi. Itse olen maksanut kaikkien koirien veron niin kuin pitää. Koiravero ei ole varsinainen vero vaan veroluonteinen maksu.

      Koiravero ei ole "korvamerkittyä" rahaa eli se menee mihin tahansa mutta ei välttämättä koirien hyväksi. Silti Helsinki on rakennuttanut aika paljon koirapuistoja, useita niin että pienille ja suurille koirille erikseen.

      Veromerkki ei ainakaan Helsingissä ole enää käytössä. Aiemmilta ajoilta muistan kyllä omillakin tassunkuluttajilla olleen sellaiset.

      Seuraamus voi koiran ilmoittamatta jättämisestä olla esim. kolmen vuoden maksu jos ilmenee että näin on tapahtunut.

      Ennen muistan että esim. irtipidettyjen koirien omistajilta poliisi pyysi esittämään veromerkin jos sellainen ei koiran kaulassa killunut. Jatkossa ottivat selvää onko koira ilmoitettu "verolle pantavaksi" ja jos ei niin siitä seurasi jotain, en tiedä mitä se jotain oli silloin 1970- ???.

      Tämä kirjoittamiseni oli faktaa vielä pari vuotta sitten, nykykäytännöstä en Helsinginkään osalta ole 100 varma.

    • Veroton_koira

      Koirat verolle?? Hyppää sinä ensin vanajaan betoniräpylät jaloissa.

    • Lutkatverolle

      Huoratkin olisi hyvä panna verolle. Siis panna ja panna verolle. Lopetetaan yhdessä se harmaan talous pillun myyminen.

    • ei_muuta_elämää

      Oooh..rakki ja tupakka yksinkertaisilla pökiöillä mikä ihana tekosyy kyttäämisen mahdollistamiseen.Useimmiten näiden taluttajien tarve on jokin mystinen kyttääminen ylipäätään hidastelemalla.

      Kertoo siitä ettei ole muuta elämää kuin kyylääminen päivästä toiseen.

    • hurttahau

      Kenen koira eniten häiriöksi turengissa?

    • opiado

      Mamut , densat ja työttömät verolle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      53
      3906
    2. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      91
      2310
    3. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      45
      1982
    4. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      22
      1773
    5. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1516
    6. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      26
      1511
    7. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      15
      1162
    8. Metsästysmökki

      Metsästyskortti saapui. Lisäksi metsästysmökki varata!
      Kuhmo
      31
      1118
    9. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      109
      1074
    10. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      79
      1032
    Aihe