Minulla on vähän tälläistä puntarointia päässä menossa jo vuosia, mutta nyt asia on vakavustunut kun olen alkanut huomaamaan heikkouksiani ja ymmärtämään että en ole tarpeeksi hyvä. Huomatkaa että olen kasilla ja kyllä olen tietoinen että just täntapaset jutut pyörii tän ikästen päässä.
Siitä huolimatta tuntuu ettei ulospääsyä ole...
Haluan olla niin paljon asioita joita en voi olla kun en ole syntynyt sellaiseksi, taino ennemminkin mun äiti on antanut olla laiska ja epäsosiaalinen Ja et "syömitähaluat" tyyppiä .Iskä taas on yrittäny saada mua liikkumaan,urheilemaan ja syömään terveellisesti ymym. Mut taas kun miettii 5 vuotiasta lasta, sille tarjotaan yhelt puolelt makeisia ja toiselta kaurapuuroa. Kumman hän teidä mielestä ottaa jos niitä tarjoavat omat vanhempansa?
Myöskin kutos luokasta lähtien oon aina pyytäny massa -ja merkkivaatteita josta en pidä koska vanhempani eivät ole rikkaammasta päästä vaikka heitä ei se haittaa. Ja no voisinhan minä alkaa käyttämään rumia halppis riesoja mut ne massavaatteet ovat kuin suojakuori mulle, ja ne lisäävät Minulle itseluottamusta siinä seurassa jossa pyörin.
Toinen ongelma on se että haluaisin olla hyvä sellaisessa lajissa jota harrastavat muutkin. Niiku esim jossai säbäs. Mut mun kannalta se ei oo mahollista kun en ole luonnonlahjakkuus urheilulajeissa, joudun näkee extra vaivaa niissä ja ehk mun ainoo inspis on mun kaveri joka on aina mua kaikessa parempi... Toki onhan se syystäkin kun sillä ollut pienestä pitäen se harrastus eikä se oo lopettanu toisin kuin minä olen kokeillut lähes kaikkea ja lopettanu aina.
Mutta ainahan on mahdollista mennä uuteen nousuun? Kokeilin vähän alle vuoden kamppailulajeja mutta nyt päädyin siihen lopputulokseen että harrastin sitä vain siksi koska halusin päästä kesäkuntoon ja no ylipäätään sellaiseen minishortsi ja napapaita kutnoon. (Joka ei onnistunut)
Nyt oon alkanu kuitenkin ymmärtämään että koska geeneissäni on isokokoisia ihmisiä niin tää on lähes toivotonta et saisin semmosen kropan kuin mun kavereilla. Joten päätin aloittaa koripallon, mutta nyt jänskättää että sit kun tulee paineita niin kestänkö minä niitä paineita vai lopetanko heti jos niitä tulee kun koulusta niitä tulee jo tarpeeksi mulle...
Koulukuraattorilla kävin puhumassa ja hänen mielestä tosi paljon tämä tilanne saattaa johtuu myös vanhemmistani ja perhe asioistani kun vanhemmat ovat eronneet, läheinen sukulainen kuoli hiljattain yms.
Siitä huolimatta tuntuu ettei ulospääsyä ole...
Haluan olla niin paljon asioita joita en voi olla kun en ole syntynyt sellaiseksi, taino ennemminkin mun äiti on antanut olla laiska ja epäsosiaalinen Ja et "syömitähaluat" tyyppiä .Iskä taas on yrittäny saada mua liikkumaan,urheilemaan ja syömään terveellisesti ymym. Mut taas kun miettii 5 vuotiasta lasta, sille tarjotaan yhelt puolelt makeisia ja toiselta kaurapuuroa. Kumman hän teidä mielestä ottaa jos niitä tarjoavat omat vanhempansa?
Myöskin kutos luokasta lähtien oon aina pyytäny massa -ja merkkivaatteita josta en pidä koska vanhempani eivät ole rikkaammasta päästä vaikka heitä ei se haittaa. Ja no voisinhan minä alkaa käyttämään rumia halppis riesoja mut ne massavaatteet ovat kuin suojakuori mulle, ja ne lisäävät Minulle itseluottamusta siinä seurassa jossa pyörin.
Toinen ongelma on se että haluaisin olla hyvä sellaisessa lajissa jota harrastavat muutkin. Niiku esim jossai säbäs. Mut mun kannalta se ei oo mahollista kun en ole luonnonlahjakkuus urheilulajeissa, joudun näkee extra vaivaa niissä ja ehk mun ainoo inspis on mun kaveri joka on aina mua kaikessa parempi... Toki onhan se syystäkin kun sillä ollut pienestä pitäen se harrastus eikä se oo lopettanu toisin kuin minä olen kokeillut lähes kaikkea ja lopettanu aina.
Mutta ainahan on mahdollista mennä uuteen nousuun? Kokeilin vähän alle vuoden kamppailulajeja mutta nyt päädyin siihen lopputulokseen että harrastin sitä vain siksi koska halusin päästä kesäkuntoon ja no ylipäätään sellaiseen minishortsi ja napapaita kutnoon. (Joka ei onnistunut)
Nyt oon alkanu kuitenkin ymmärtämään että koska geeneissäni on isokokoisia ihmisiä niin tää on lähes toivotonta et saisin semmosen kropan kuin mun kavereilla. Joten päätin aloittaa koripallon, mutta nyt jänskättää että sit kun tulee paineita niin kestänkö minä niitä paineita vai lopetanko heti jos niitä tulee kun koulusta niitä tulee jo tarpeeksi mulle...
Koulukuraattorilla kävin puhumassa ja hänen mielestä tosi paljon tämä tilanne saattaa johtuu myös vanhemmistani ja perhe asioistani kun vanhemmat ovat eronneet, läheinen sukulainen kuoli hiljattain yms.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jatka vaan sitä kuraattorilla käymistä, koska kasvokkain ongelmistaan puhuminen ja avun hakeminen on tehokkainta.
En oikein osaa sanoa muuta kuin että älä ole niin itsekriittinen. Vielä kasiluokalla ei myöskään kannata ottaa suorituspaineita koko loppuelämänsä edestä.
Hoida koulu kunnialla ja pysy poissa "hankaluuksista", niin kyllä se elämä siitä ajan kanssa lutviutuu. :) Nuoruus ei varsinkaan nyky-yhteiskunnassa ole helppoa.