Täällä kirjoittaa 20-vuotias nuori nainen. Olen kärsinyt uniongelmista jo lähes viisi vuotta, välillä on ollut vaikeuksia nukahtaa ja välillä taas vaikeuksia pysyä unessa. Unta auttamaan olen syönyt melatoniinia sekä ataraxia, joista kumpikaan ei enää auta. Myös mirtatsapiinia minulle on määrätty, mutten aamutokkuroiden vuoksi sitä uskalla käyttää. Olen haastavassa päivätyössä, urheilen paljon, olen sosiaalisesti aktiivinen jne. Päivisin ja aamuisin on oltava skarppi.
Olen nukkunut naurettavan vähän viimeiset 2-3 kuukautta. Heräilen joka yö, sillä koen, että kotonani on joku. Näen tumman varjon oven raossa, minkä vuoksi joudun laittamaan valot päälle ja tarkistamaan, ettei kotonani ole ketään. Nukahdan uudelleen, herään jälleen ja tarkistan, ettei kotona ole ketään. Olen kerran myös "kuullut", että nimeäni on kuiskittu ja välillä kuulen askelia. Liekö nämä sitten aivan yliväsyneen henkilön ajatuksenjuoksua vai unta vai mitä..Yöt ovat tällaista rumbaa: Nukahdan, herään, nukahdan, herään, nukahdan, herään.
Aamuisin olen täysi zombie. Olo on kuin en olisi nukkunut ollenkaan (kokonaista unta ei tule yössä nukuttua yhtään, n. tunnin pätkiä ainoastaan). Unettomuus on aiheuttanut minulle pakko-oireisen häiriön. En pysty lähtemään kotoa, sillä jään tarkistamaan liesiä, kahvinkeitintä yms. kymmeniä kertoja. Otan sähkölaitteista aamuisin jopa 50 kuvaa, sillä en usko, että ne ovat pois päältä. Kuvista huolimatta minulla on vaikeuksia lähteä kotoa. Ahdistus iskee, koska olen aivan varma, että väsymykseni vuoksi olen unohtanut lieden päälle tai kahvinkeittimen seinään. Tuntuu, että unettomuus pikkuhiljaa ajaa minut sekoamisen partaalle. En luota itseeni enää missään, vaan tarkistan asioita todella monta kertaa, mikä sekin aiheuttaa lisää sekoamista. Haluaisi jo lähteä kotoa, mutta jokin voima vetää vielä kerran tsekkaamaan ne liedet. Ja vielä kerran...
Mitä voin tehdä tälle tilanteelle? Käyn psykoterapiassa, jossa terapeuttini on huolestunut tilanteestani. Hänen mielestään ainoa vaihtoehto on jokin lääke. Aiemmin olen ollut täysin lääkkeitä vastaan, mutta toisaalta tulen vielä oikeasti hulluksi ellen saa nukuttua edes 3-4 tuntia yhtäjaksoisesti. Elämäntyylini on todella verottava, enkä tiedä kauan kestän sitä vähillä tai oikeastaan mitättömillä unilla. Sekoanko ennen sitä? Onko joku samanlaisessa tilanteessa tai onko jollain antaa jotakin vinkkejä?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Oletko miettinyt miten elämäntyyliäsi saisi vähemmän verottavaksi. Ennen kuin siirryt lisälääkityksiin, sekoat tai loppuunpalat. Siinä voi mennä työkyky jopa lopullisesti. Sairasloma voi joskus olla fiksu ratkaisu jos alkaa olla reunalla. Liika stressi (ja masennuskin) voi aiheuttaa uniongelmia. Unitutkimukseenkin luulisi pääsevän jos unettomuus noin pitkään vaivannut. Pitää muistaa, että lääkkeet eivät pääsääntöisesti kyllä lisää skarppiutta aamuisin.
Nuo vainoharhat ei kuulosta kovin terveiltä, vaikkakin osa kokee sekavia tiloja unen ja valveen rajamaastossa joskus.
Lääkkeitä on toki vaikka mitä kokeiltavaksi. Osa sanoo, että masennuslääkkeet auttaa uneen, toisilla ne jopa huonontaa unta ja aiheuttaa unettomuutta. Masennuslääkkeistä mirtatsapiini ja doksepiini pikkuannoksilla histamiinivaikutuksellaan voi auttaa joitakin unettomuuteen ilman haitallisia vaikutuksia syvään uneen. Aamutokkuraa voi tulla, kuten kaikista muistakin uneen käytettävistä pillereistä.
Sitten on esim.ketipinor, joka on antipsykootti, jota lääkärit kylvää nykyään uniongelmiin. Pienellä annoksella se on lähinnä antihistamiini kuten Atarax, mutta käyttöön kannattaa silti suhtautua varauksella a-psykoottien haittavaikutusten takia. Osa vannoo sen nimeen. Aamutokkuraa, levottomia jalkoja ja lihomista voi kuulua tämänkin lääkkeen repertuaariin.(kuten esim. Mirtan)
Sitten on bentsopohjaiset unilääkkeet (Tenox jne) Niistä usein pitkällä käytöllä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Haittoja pitkässä käytössä on esim.muistiongelmat ja heikkolaatuisempi uni, koska ne heikentävät syvän unen jaksoa. Niitä annetaan lyhyenä kuurina (muutaman päivän). Koukku niihin tulee nopeaa. Pitemmän käytön jälkeinen ns.rebound-unettomuus voi olla paljon alkuperäistä unettomuutta pahempi. nämä lääkkeet voi myös lisätä aamutokkuraa.
Oletko tutkinut, ettei vuoteesi ole vesisuonen päällä?
20-v ja et enää kestä tätä elämää! Hei, elämä ja elämäntuska kokemukset on vasta alussa. Tsemppaa! Sisuunnu!
Loppuelämä pöpilässä, jos et nyt herää todellisuuteen ja ota itse vastuuta elämästäsi. Älä uikuta ja ruinaa tukea turvaa muilta. Vain sinä itse voit itseäsi auttaa. Päätä ja tiedä mitä haluat. Ja toimi sen mukaan.
Tätä se hyvinvointiyhteiskunta teettää. Talutetaan äitiyteen, neuvolaan, päivähoitoon, kouluun, ammattiin ja yyyyyyyyyyyyyyyhhhhh... minun pitääkin pärjätä ite! Kukaan ei auta. Yhhhhhhhhhhhhhhh.... Aikuistu.
Olet jo 20-v. Sinun pitää olla jo valmis auttamaan muita. Sinun tukivuotesi ovat ohi. Sinua ei enää hyysätä. Nyt on sinun vuoro auttaa muita. Näin se menee. Aikuistu.
Jaahas jaahas.
Haastavassa työssä eikä pääse lähtemään kotoa.
Älä vittuile hänelle enää onnettomalle, kyl hänellä on jo kestämistä muutekin.
Kohtaa elämä. Elä.
Elä elämän tuskaa. Opi.
Ei tämä elämän nappia nappaamalla parane - joskus ehkä, ei aina.
Tunne itsesi.
Niin, ja voihan se olla niin, että sinä olet valittu, sinua on tultu hakemaan!
Lähdetkö?
Olen kärsinyt unettomuudesta koko ikäni myöskin. Joskus menee öitä jolloin en nuku kunnon unta ollenkaan,lisäksi kärsin vaino harhoista, eli skitsofreniasta noin kolmekymmentä vuotta, ehkä juuri tämän unettomuuden tähden. Elämä on ollut helvettiä, eikä siihen mikään muu auta kuin se,että saa eläkkeen ja voi jäädä kotiin ja nukkua silloin kun nukuttaa ja olla valveilla silloin kun valvottaa, se on paras lääke tälläiseen vaivaan. Älä odota ymmärtämistä tälläiseen vaivaasi keneltäkään sillä sitä ei löydy edes ammattilaisten taholta sitä ei ymmärrä sellainen jolla ei ole tälläistä vaivaa ja joka itse nukkuu hyvin. Minulle alkoi nämä vaivat pahana noin 22 v. Oman tietämykseni mukaan ensimmäiset skitsofrenian oireet ilmaantuivat silloin. Ymmärrän sinua täysin, koska itselläni on samanlainen vaiva, vaan kuten sanoiun, niin paras lääke on tähän vaivaan, että asut yksin, eikä olis pakko lähteä töihin, silloin jotenkin jaksat.
Silloin kun nämä vaivat minulla alkoivat olis ollu paras lääke se, että olisin hypänny 10 m korkeudesta päälleni asfalttiin tai johonkin muuhun kovaan esteeseen. Ymmärrän sinua niin hyvin. että edellä mainittu ratkaisu elämäsi lopettamiseksi on parempi kuin elää maanpäällisessä helvetissä esm kolmekymmentä vuotta, jos puhut omissa nimissäsi vaivastasi niin et voita mitään, häviät, sillä se ihminen jolle puhut häipyy elämästäsi. "En minä nyt hulujen kaa oo ennenkä ollu"!!
En tiedä onko kohdallani harhaa vai mitä, mutta olen nyt eläkkeellä ja saan enemmän unta ja lepoa niin ne vieraat sieltä henki maailmoista lohduttavat ja tukevatkin minua. He ovat ja asuvat kanssani siten, että kuulen heidän hengityksensä ja ihme vain se rauhoittaa minua. Kun sitten nyt eläkkeellä olen paremmin unessa niin joku tulee viereeni (nainen) ja avaa lohduttavan sylinsä ja yhdyntämme on niin hyvä, ettei se valve tilassakaan ole aina ollut niin hyvä ja kaunis. Minua on alettu autaa sieltä henkien maailmoista, koska naisten vierailut luonani sieltä on keskimääri viikottaisia. Valve tilassakin on parikertaa viereeni tullut nainen ja hän on ollut kummallakin kerralla tumma ihoinen, hänen ihonsa on ihan ihmeellisen kaunis ei vaalea eikä musta se on niin kaunis etten pysty sitä kuvaamaan, hänellä on afrikkalaiselle rodulle ominain lyhyt kihara tukka, noin 8 mm ripset. Yritin koskea häneen niin hän hävisi jäljettömiin.
Nyt olisin kiinnostunut tietämään onko sinus sukupuoliset tarpeet tyydytetty joskus unettomuus voi johtua tyydyttämättömistä tarpeistakin.
Mutta kuten sanoi elämäsi tulee olemaan helvettiä!!