Kaikki voivat valita ei-uskonnollisen ohjelman

Opttajillakin olisi oikeuksia tähän asiaan liittyen: http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/koululainsaadannon_soveltaminen/uskonnollisten_tilaisuuksien_valvominen

”Joulukirkko” on jumalanpalvelus jaa siten eri asia kuin koulun joulujuhla!

Koulupäivään liitetty ”joulukirkko” eli jumalanpalvelus kirkossa tai päiväkodin pikkukirkko ovat eri asioita kuin yksittäinen virsi perinteisessä koulun joulujuhlassa. Jumalanpalvelus ja hartaus ovat Opetushallituksen mukaan uskonnonharjoitusta, ja koko tilaisuuden luonne on silloin uskonnollinen, toisin kuin koulun yhteisessä juhlassa.

Suomalaiseen tapakulttuuriin eivät kuulu työnantajan järjestämät jumalanpalvelukset työajalla. Ei niitä enää tarvita kouluihinkaan. Ev.lut. kirkon toimintatilastojen mukaan perheiden enemmistö ei käy jumalanpalveluksissa edes kerran vuodessa, joulunakaan. Koulun ei pidä olla uskonnollisempi kuin suomalainen yhteiskunta. Perheillä ja nuorilla on mahdollisuus ”joulukirkkoihin” ja muihin jumalanpalveluksiin vapaa-ajallaan.

Jumalanpalvelusten ja hartauksien liittäminen koulun ja päiväkodin päiväohjelmaan rikkoo lasten yhdenvertaista kohtelua ja uskonnonvapautta. Se asettaa toisuskoiset, uskonnottomat, ei-uskonnolliset ja uskontojen suhteen välinpitämättömät perheet eri asemaan ja siten rikkoo julkisen vallan neutraliteettiperiaatetta. Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä uskonnon tai vakaumuksen perusteella.

Jumalanpalvelusten organisointi ja markkinointi eivät kuulu kouluviranomaisten tehtäviin. Rehtoreilla ja opettajilla on kylliksi muuta työtä kuin kahden rinnakkaisen ohjelman järjestäminen. Niukoilla resursseilla monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa tulee keskittyä koulun yhteisen toiminnan kehittämiseen katsomusten kirjo huomioon ottaen.

Uskonnonharjoitus, kuten rukoileminen, on perusluonteeltaan intiimiä. Uskonnonvapauteen liittyy yksityisyyden suoja. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT on katsonut, että julkisen vallan ei tule järjestää tilannetta, joissa joutuu vasten tahtoaan julkiseen valintaan, josta voidaan suoraan tai välillisesti päätellä, onko hän uskonnollinen tai uskonnoton.

Jos jumalanpalveluksia on koulujen lukuvuoden ohjelmassa koulupäivän liitettynä, monille vanhemmille on todella kiusallista valita, osallistuuko heidän lapsensa jumalanpalvelukseen vai jääkö siitä pois. Monet kokevat, että rehtori suosittaa eli tuputtaa jumalanpalveluksiin osallistumista, vaihtoehtoisesta päiväohjelmasta ei tiedoteta eikä siihen ole panostettu. Tilanteen painostavuus koskee niin ei-uskonnollisia kuin toisuskoisia, niin kantasuomalaisia kuin uussuomalaisia perheitä.

Vaikka hyvä ja hyvin tiedotettu vaihtoehtoinen ohjelma on parempi kuin huono ohjelma, josta ei kerrota, paras ja kestävä ratkaisu nyky-Suomessa on, että koulut keskittyvät rajallisilla resursseilla kaikille yhteiseen toimintaan.
Perusopetuksen valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa todetaan näin: ”Opetus on oppilaita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta.” Mitäpä jos rehtorit ja opettajakunta suunnittelevat ja toteuttavan koulun toiminnan tältä pohjalta?

Uskonnolliset vanhemmat voivat pitää Jeesus-satujutut ja kirkkokäynnit itse. Laiskottaako?

Semmoinen uskonnon tuputus ei vaan kuulu päiväkodin eikä koulunkaan tehtäviin,
ei ainakaan laisssa säädettyihin tehtäviin.

Parempi erota kirkosta ja erottaa lapsensakin: http://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/

Laita copy pastella jatkossa näitä kylvöjäsi ympäri ämpäri, niin jää sinullakin enemmän aikaa johonkin järkevämpään ja hanki elämä. Siis Elämä :) Jotenkin säälittää tuo yrittäminen.

Jos sinä huolehtisit omasta lapsesta, ja me muut omistamme. Enpä usko, että kukaan tarvitsee sinua tyrkyttämään uskonnottomuutta.

Miksi uskonnottomien lapset eivät itse halutessaan voi osallistua uskonnon tunneille, jos vanhemmat kieltävät. Tuossa voisi lapsella itsellään olla mahdollisuus jotenkin valita. Kuka heitä puolustaa vanhempiensa mielivallalta?

Uskovienkin perheiden lapset saavat kyllä oppia kaikesta muusta ja heillä onkin paljon laajempi näkökulma asioihin.

Kun aikuiset rajaavat todella tiukasti lapsen maailmankuvaa, ihmiskäsitystä ja ymmärrystä suuriin kysymyksiin, niin onko siitä jotakin hyötyä oikeasti? Toisaalta kyllä ne kaverit neuvovat niin hyvässä kuin pahassakin.

Onneksi tällainen kai on marginaali, koska itse tunnen paljon "uskonnottomia vanhempia", jotka eivät halua estää lastaan ajattelmasta omilla avoilla, eivätkä rajaa lasten omaa ajattelun kehittymistä. Eivät uskovatkaan aivopese lapsiaan, koska tiedämme, ettei siitä oikeasti ole kuin haittaa. Keskustelemme eri ilmiöistä ja erilaisista tavoista ajatella ja uskoa.


Tällaisen traumatisoituneen vanhemnan pitäisi pystyä jotenkin käsittelemään oma kuolemanpelko ja selittämätön viha kristinuskoa kohtaan, ettei siirtäisi omaa epävarmuutta ja traumaansa lapsiinsa.

Uskonnollisuuden opit eli kaikki maailman uskonnot kiteytettiin oppitunniksi samalla, kun Suomen koulumuoto muutettiin peruskouluksi.
Kansakoulussa opetettiin uskontoa eli kristinuskoa ja vain sivuttiin kaukomaiden uskontomuotojakin olevan. Opetus tapahtui uskon voimistamisen lähtökohdasta käsin eikä missään nimessä sen horjuttamiseksi.

Koulumuutoksen yhteydessä tulivat perusteelliset opetukset myös kaikista maailman uskonnoista. Lapset kuuntelivat sitä hartaammin, mitä enemmän opettaja itse oli perehtynyt (jopa uskoi itse) eri uskontomuotoihin. Mm. idän uskonnot tulivat suomalaisten tietoisuuteen vyöryämällä. Samoin kaikenlaiset okkultismiuskot alkoivat kiinnostaa nuorisoa. Tarvittiinkin suvaitsevaista opettajakuntaa. Miten on ateismiuskonto päässyt aikoinaan valtaamaan opettajakoulutuksen uskonsuuntauksen?

Kristinuskon lähtökohta on rakkaus Kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja lähimmäisiin kuin itseensä. Pitäisi olla siis tärkein arvo, mihin koko oppivelvollisuusidea edes perustuu ja siihen se alun alkaen yli 100 v. sitten perustettiinkin.

Rakkaus on perheistämme suurelta osin kadotettu erilaisten velvoitelakien turvin, kuten sillä, että perheenjäsenten pitää viettää kokopäivät erillä toisistaan. Ja riippumata perheessä olevista pikkulapsista tai perheen koosta.
Suomalainen laki velvoittaa erilaisia opettajakoulutuksia käyneet vieraat ihmiset kaikkien lasten kasvattajiksi jo vauvoista alkaen.

Näyttäisi jo pitkälle onnistuneen maamme nuoremmissa ikäluokissa peruskoulutuksen anti siltä osin, että tavoitteet kristinuskon hävittämiseksi tuottaa tulosta. Herrallamme on ollut ja on viimeinen sana koko maailmankaikkeudessa. Ja Hänelle kiitos siitä, että vanhemmille ikäluokalle kylvetty kristinuskon siemen kodeissaan ja kouluissaan on alkanut nousta nyt vahvaksi taimeksi. Tämä kansanosa on tullut usein rajullakin tavalla näkemään, mitä jättivät valvomatta omassa perheessään ja perhekunnassaan. Että mihin luottivat sen sijaan, että olisivat luottaneet ainoan Armahtajan ohjeisiin täysin.

Herran siunaus elämässä tuottaa rakkauden perheenjäsenten kesken. Rakkaudesta käsin lapsi oppii helposti ja oleellisimman. Läpi historian koko maapallolla on sen luonnollisin asia ollut perhekeskeisyys, minkä suojelu ja varjelu on ollut ihmisille kallisarvoisin asia. Ja kunnioitus on ollut, kuten käskyssäkin kehoitetaan "kunnioita isääsi ja äitiäsi". Kunnioitus on aidon rakkauden seuralainen.
On täysin pohjoismaalaisten nykykeksintö, että kaikki vauvat velvoitetaan luovuttamaan kokopäiväksi vieraiden vaihtuvien hoitajien kasvatettaviksi ja samalla epämääräiseen rakkaudettomuuteen. Samalla pakoitetaan hyväksymään opettajien ja hoitajien orientoituminen johonkin mielettömään vierasuskonnollisuushaaraan tai epämääräiseen suvaitsevaisuuteen.
Tästä on ollut seurauksena irrallisuus ja sen tuomat ongelmat nuorisossa!

Yksi ulkomailta maahamme rantautunut vierasuskonto on Jehovalaisuus. Se ei tunnusta Jeesusta Herrakseen. Armottomuus on yhteistä tässäkin uskonnossa, kuten muissa vast. Monet ihastuvat jo muslimiuskontoon, hindulaisuuteen ja muihin, mikä on uutta. Niistä tehdään muodikkuutta. Lieneeköhän aikoinaan jehovalaisuuskin saanut jalansijaa nimenomaan nuorissa ja uutuudellaan?

Maassamme on ikiajoista kunnioitettu Raamatun 10 käskyn arvoa. Jeesus ei kumonnut lakia, vaan toi ensisijaisesti rakkauden merkityksen arvon tietoiseksi.
10 käskyn pitämisessä näkyy rakkaus kolmiyhteiseen Jumalaan ja samalla lähimmäiseen. Jumala antoi käskyt ihmisille suojeluksi ja varjelemiseksi keskinäisessä kanssakäymisessämme. Että voimme aina iloita Herrassa. Se taas koituu voimaksemme ja väkevyydeksemme.

On erittäin hyvää opetusta linkissä. Vain nimessä Jeesus on pelastuksemme, turvamme suurin.


http://patmos.studio24.fi/media/jehovan_todistajien_armoton_oppi_erottamisesta_ja_karttamisesta_raamatun_valossa_3_3/2640&mediatype=2

Kaikki rehtoritkaan eivät "tiedä", että uskononopetuksessa olevan lapsen ei ole pakko osallistua kolupäivään ympättyihin jumalanpalvleluksiin ja hartauksiin. Asia on kuitenkin selvä, ja huoltajien kannattaa ilmoittaa NYT koululle, että oppilas ei osallistu uskonnollisiin palvontamenoihin (jos sellaisia on tyrkyllä).

Kirkkoon kuulumaton voi ihan vain mielenkiinnosta osallistua ja opiskella uskontoa. Tyttäreni, joka ei kuulu kirkkoon kirjoitti uskonnosta ällän, koska uskonto on oppiaineena naurettavan helppoa. Ei tartte ottaa niin vakavasti.

Koululle voi elokuussa, lukuvuoden alkaessa ilmoittaa, että oppilas ei osallistu mihinkään uskonnonharjoitukseen (jumalanpalveluksiin, hartauksiin, ruokarukoilutttamisiin).

Päivänavaus on eri asia kuin aamuhartaus, ja vain osa pääivänavauksisa on muunnettu papin pitämäksi aamuhartaudeksi.

Minusta on upeaa, että kirkko on jaksanut järjestää koululaisjumalanpalvelukset kaksi kertaa vuodessa, jouluna ja pääsiäisenä. Kouluilta niihin ovat osallistuneet vain uskontotunnin oppilaat. Totta kai kirkon jumalanpalvelukset ovat olleet vapaaehtoisia, mutta ne ovat olleet hienoja tilaisuuksia, jonne olemme yleensä lasten ollessa pienempiä menneet koko perheen voimin pikkusisaret mukaanlukien. Kiitos uskonnonopettajille, että ovat jaksaneet järjestää lasten pääsyn näihin jumalanpalveluksiin. Ja kiitos kouluille, että lapset ovat saaneet näihin tilaisuuksiin osallistua. Ne ovat mielestäni oleellinen osa uskonnonopetusta, ja ovat merkinneet lapsille paljon. Uskontotunnit koululla ovat muutenkin olleet lapsille tärkeä väylä oppia omasta uskosta ja oman kirkon kulttuurista. Vaikka asioista kotona puhutaankin, niin se ei kuitenkaan ole sama asia. Uskonnonopettaja on kuitenkin teologiaa opiskellut ja näin osaa opettaa uskontoon liittyvää tieto-taitoa. Kotoa lapsi sen sijaan saa mahdollisesti ja toivottavasti kannustusta ja apua oman hengellisen elämänsä aloittamiseen. Itselleni uskonto on elämän peruspilari. Se on kauneinta, mitä elämä sisältää. Jos voin välittää pisarankaan tuosta kauneudesta lapsilleni, niin heidän elämästään tulee suunnattoman rikasta.

Opetushallituksen ohjeissa (2018) sanotaan näin: ”Opetuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, ettei koulun työsuunnitelmassa määriteltynä työaikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia.”

Tälle antaa vahvaa tukea perusopetuksen opetussuunnitelman valtakunnalliset perusteet; sen linjausten mukaan opetuksen tulee olla ”uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta”.

Työpaikoillakaan suomalaiseen kulttuuriin eivät kuulu aamuhartaudet ja jumalanpalvelukset, puhumattakaan lounaalla pomon johtamista ruokarukoiluttamisista. Koulu on elämää eikä kirkkoa varten.

Puolueiden osalta ops:n sitouttamattomuus-ohje tajutaan. Harvassa koulussa kylän suurin puolue yksin huseeraa tilaisuuksiensa kanssa niin kuin kirkko monin paikoin saa tehdä.

Asiaan liittyy yksityisyyden suojan näkökohtia, koska uskonto tai uskonnottomuus katsotaan yksityisasiaksi, arkaluontoiseksi tiedoksi, jota koulun ei pidä pakottaa tuomaan julki.

Opetushallituksen ohjeet uskonnollisista tilaisuuksista tulee uusia ottaen huomioon perusopetuksen opetussuunnitelman valtakunnallisten perusteiden linjaukset uskonnollisesta ja katsomuksellisesta sitouttamattomuudesta.

Ja ajatteles, että kaikki voivat valita myös uskonnollisen ohjelman!