millainen koru olisit ja miksi?
Jos olisit koru
leikitään_gallua
4252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Olisin rakkaimman ihmisen tietty koru. Siksi että kuuluisin hänelle.
Naisen ääni. Kavela koru siis.
Olisin se, joka riippuu sun kaulassa
Klitukka lävistyskoru!
Sulla on tota huumorintajua! Niinku tänäänkin, olit naamoitunut niin etten meinannut heti tunnistaa.
Huumori on katsojan aivoissa. Joillekin tosiaan riittää sukuelimiin viittaus, ovat ihan ekstaasissa kun on niin pikkutuhmaa ja kulunutta.
Eikö ärsytäkin kun ei itseään naurata. :)))
Harmaasta tavallisesta kivetä tehty sydän ilman kantajaa.
Smaragdin sinivihreä kukka.
Monikerroksinen (avattava) medaljonki varmaan, kun kerran mysteeriseksi ja arvoitukselliseksi hiukan salaperäisesti ajatuksiaan ja tunteitaan sisäänsä piilottelevaksi sitä minua on sekä exät että kaverit ja kasvattajat sun muut aina väittänyt.
Siro ja vanha cameekoru.
Uniikki ja rakkaudella pidetty.
Tai sitten täydellinen helmikoru. ;)
Lakattu rekkamiehen pastilli ruosteisessa riipuksessa :P
Hirttosilmukka... Olen kuulemma vastenmielinen enkä omaa minkäänlaista ihmisarvoa. Ansaitsen kaiken paskan, mitä tielleni tulee.
Täytyy sanoa, että olisin arvostanu näitä sanoja enemmän, jos olisit ne itse viittinyt sanoa mulle suoraan...
Mutta sitähän sä et osaa!
Minä olen hautakivi.
Sitä odotelles!
Sinäkin kuolet joskus.
Rannekoru. Simppeli ja turvallinen.
Läväri miehen munissa;)
Minä olen isot korvakorut kultaiset(*_*)
Timanttisormus!
http://dijournal.ru/images/stories/journal/kamni/izumrud/izumrud (8).jpg
Kruunu täynnä jalokiviä.
Ottakaa toi loppukin tosta mukaan copypastella.
Varmaankin jokin kuiva ja käytännöllinen, kuten hattuneula tai solki, joka pitää kansallispuvun huivin paikoillaan hartioilla.
Siro, pieni, kultainen tuntolevy sahalaidoilla kultaisessa ohuessa riipuksessa:)
Airo Timantti! Puhdas ja hienosti hiottu.
Salama. Tyylikäs, luontoa ja kultanen koru.
jo solisin koru olisin, imaa jota hengittäen koristelisin kauneutesi näyttävään kukoistukseen, menisin sydämeesi tuoden esiin kaiken jaloimmat tunteesi, koristaen näin kukkani kaudesuden tuoksulla.
Enoo koruihmisiä juurikaan, ei ole tatuointejakaan koristamassa.
Olisin mielelläni esimerkiksi kaulahuivi tuomassa lämpöä. Jotkuthan käyttävät niitä korunomaisesti :)
M82
Peräsuolilävistys.
Jotain, mikä oli jo lähtökohtaisesti epäonnistunutta.
Kalevalakoru. Sellainen vähän toispuoleinen tyyliltään rosoinen kaulakoru, riipus hopeasta.
Tuohisormus.
Villisti kimalteleva, hopeinen riipus ametistilla. Saisit ehkä kantaa minua mukana. :)
Tällainen https://fi.pinterest.com/pin/379428337336199120/
Voi hyvät hyssykät... O_o
Olisin pienen pienen pieni puinen punainen sydän, jollekin jonkun arvoinen, riippuisin kaulassa onnea tuomassa. Mutta en haluaisi olla oikeasti koru, mutta jos ois pakko.
Olisimme hänen kanssaan itikoina meripihkapalasessa ;)
Sopivasti olis piilossa :) pahalta maailmalta
Joku platinakielikoru....
Ei timantteja, ei kultaa, ei hopeaa, ei platinaa, ei mitään kiiltävää, loistavaa. Olisin pieni tatuointi = kyynel....
; ). https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=2&ved=0ahUKEwjwq_Lj1ZHPAhVkGZoKHdFbDS0QFggeMAE&url=http://www.kaalimato.com/catalog/Neon - Party kaulakoru, Oranssi_p_30355.html&usg=AFQjCNGM2Jhj1_nArGTX8jiSV6vPuxAfPQ
Suklaamunan rihkamasormus, joka kuvittelee olevansa monen karaatin timanttisormus suoraan Tillanderilta...
Tuppaa luulot itsestä olemaan samaa kategoriaa....
Olisin vanhanajan kihlakoru, käsirengas joka on kultaa.