Noin viisitoistavuotiaana käsitin pitäväni sekä miehistä että naisista – muutenkin kuin kavereina. Kaikki nuoruudenaikaiset seurustelukumppanini olivat kuitenkin miehiä. Syy tähän on yksinkertainen: sopivaa naista ei sattunut tulemaan vastaan siinä pikkukaupungissa, jossa tuolloin asuin.
Kahdeksantoistavuotiaana tutustuin mieheen, josta myöhemmin tuli puolisoni. Muutimme yhteen ja elimme yhdessä muutamia vuosia. Luonteemme olivat kuitenkin kovin erilaiset. Liitto päättyi eroon.
Myös eron jälkeen ajattelin voivani rakastua yhtä hyvin mieheen kuin naiseenkin. Jonkin ajan kuluttua erostani kohtasin ihmisen, jälleen miehen, jonka kanssa syntyi seurustelusuhde. Tämäkin suhde päättyi aikanaan. Olin silloin jo yli kolmekymmentävuotias eikä minulla vieläkään ollut ollut seurustelusuhdetta naisen kanssa. Näin siksi, että en ollut halunnut pettää miestäni/seurustelukumppaniani ryhtymällä sala- tai muuhunkaan suhteeseen naisen kanssa.
Nyt olen pian neljäkymmentävuotias. Olen ollut useita vuosia yksin. Viime vuosina olen toivonut löytäväni naisen, johon voisin rakastua. Toivoisin kovasti löytäväni naisen elämääni, mutta en ole löytänyt häntä, josta voisi tulisi rakkaani.
Olen yrittänyt löytää tietäni samoin kokevien naisten joukkoon esimerkiksi vastaamalla deitti-ilmoituksiin, mutta kokemukseni ovat aika karvaita. Näyttää siltä, etteivät muut naisista pitävät naiset eivät huoli joukkoonsa keski-ikäistä naista, jolla ei ole ollut naissuhteita. He pitävät minua heterona. Ei paljon auta, vaikka itse sanoisin, etten tästä tilanteestani huolimatta ole hetero. Eivät usko.
On niitäkin, joiden mielestä ensimmäisen naissuhteen perään haikaileminen tässä iässä osoittaa ihmisen olevan seksuaalisesti keskenkasvuinen ikävuosistaan huolimatta. En itse ajattele niin. En, koska olen tiennyt pitäväni myös naisista monen vuosikymmenen ajan enkä ole missään vaiheessa kiistänyt sitä asiaa itseltäni tai pitänyt sitä jotenkin pahana asiana.
Väitteet seksuaalisesta keskenkasvuisuudesta tuntuvat tosi loukkaavilta. Jos olisin ollut uskoton puolisolleni/seurustelukumppanilleni ja hakeutunut naissuhteisiin, silloinko olisin nyt seksuaalisesti aikuinen muiden naisten mielestä? Mutta kun pysyin uskollisena enkä tehnyt niin ja siten jäin ilman naiskokemuksia, minua on pidettävä seksuaalisesti keskenkasvuisena? Niinkö tämä menee?
Kahdeksantoistavuotiaana tutustuin mieheen, josta myöhemmin tuli puolisoni. Muutimme yhteen ja elimme yhdessä muutamia vuosia. Luonteemme olivat kuitenkin kovin erilaiset. Liitto päättyi eroon.
Myös eron jälkeen ajattelin voivani rakastua yhtä hyvin mieheen kuin naiseenkin. Jonkin ajan kuluttua erostani kohtasin ihmisen, jälleen miehen, jonka kanssa syntyi seurustelusuhde. Tämäkin suhde päättyi aikanaan. Olin silloin jo yli kolmekymmentävuotias eikä minulla vieläkään ollut ollut seurustelusuhdetta naisen kanssa. Näin siksi, että en ollut halunnut pettää miestäni/seurustelukumppaniani ryhtymällä sala- tai muuhunkaan suhteeseen naisen kanssa.
Nyt olen pian neljäkymmentävuotias. Olen ollut useita vuosia yksin. Viime vuosina olen toivonut löytäväni naisen, johon voisin rakastua. Toivoisin kovasti löytäväni naisen elämääni, mutta en ole löytänyt häntä, josta voisi tulisi rakkaani.
Olen yrittänyt löytää tietäni samoin kokevien naisten joukkoon esimerkiksi vastaamalla deitti-ilmoituksiin, mutta kokemukseni ovat aika karvaita. Näyttää siltä, etteivät muut naisista pitävät naiset eivät huoli joukkoonsa keski-ikäistä naista, jolla ei ole ollut naissuhteita. He pitävät minua heterona. Ei paljon auta, vaikka itse sanoisin, etten tästä tilanteestani huolimatta ole hetero. Eivät usko.
On niitäkin, joiden mielestä ensimmäisen naissuhteen perään haikaileminen tässä iässä osoittaa ihmisen olevan seksuaalisesti keskenkasvuinen ikävuosistaan huolimatta. En itse ajattele niin. En, koska olen tiennyt pitäväni myös naisista monen vuosikymmenen ajan enkä ole missään vaiheessa kiistänyt sitä asiaa itseltäni tai pitänyt sitä jotenkin pahana asiana.
Väitteet seksuaalisesta keskenkasvuisuudesta tuntuvat tosi loukkaavilta. Jos olisin ollut uskoton puolisolleni/seurustelukumppanilleni ja hakeutunut naissuhteisiin, silloinko olisin nyt seksuaalisesti aikuinen muiden naisten mielestä? Mutta kun pysyin uskollisena enkä tehnyt niin ja siten jäin ilman naiskokemuksia, minua on pidettävä seksuaalisesti keskenkasvuisena? Niinkö tämä menee?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niinhän se yleensä menee, että bi-naisena suhteet on miehen kanssa. Useilla suhteet naisiin jää joihinkin huppelisuuteloihin. Yksinkertaisesti siksi ettei ole riittävän suurta syytä alkaa etsiä kaltaisiaan . Onhan se mies jo siinä. Ja niin ikä tulee vastaan.
Lesbot ei sua huoli koska heistä suurin osa näyttää pitävän meitä jonkinlaisina seksikoneina.
Onneksi en tiennyt tuota silloin nuorena kun kuvittelin, että lesbo voisi minut hyväksyä ja menin tunnettuun kohtaamispaikkaan.- No mieshän siellä alkoi mua iskeä. Olin niin nuori ja ymmärtämätön, että järkytyin moisesta. Hänkin oli varmaan bi joita miespuolisia silloin niin nuorena en kuvitellut olevankaan. Enhän osannut itseänikään määritellä mihinkään.
Älä anna periksi kuitenkaan. Usein elämässä tapahtuu lopultakin hämmästyttäviä asioita. Ellen olisi heräänyt silloin viideltä ja selaillut lehteä juuri siltä sivulta tai katsahtanut baarin ikkunasta ulos juuri silloin....olisi onneni ollut ohitse. Näin on mulle käynyt useasti.
Onni lymyää nurkan takana ja jos nurkkia on neljä niin kaikki on katsottava sillä se oikea voi olla vasta se viimeisin.
Voihan se noinkin olla... Eli lesbobiireissä on joillain vahvoja mielipiteitä siitä, millainen on kunnon lesbo (tai 'kunnon bi', jos edes sellaista asiaa myöntävät olevan olemassa ;-)
Varsinkin nuorille, kuten nuorille nyt muutenkin, tahtoo maailma olla vähän yksinkertaisempi :-)
Vaikka oman paikan löytäminen lesbo/bi-piireissä ei ihan helppoa olisikaan, et varmasti ole ainoa, joka on vastaavassa tilanteessa.
Missä päin Suomea asut?
Setalla on ainakin Helsingissä bi-naisten tapaamisia, joista voisi löytyä samassa tilanteessa olevia naisia. Voithan myös surffailla setan sivuille ja keskustelutyhmiin.
Jos sieltä ei löydykään rakastettua, ehkä ystäviä kaitenkin...