Ministeri Anne Bernerillä (kesk) on läheiset suhteet tilintarkastusyhtiöön, jonka hän päästi Finavia-korvausvastuusta.
Finavian ex-pomo syyttää ministeriä painostamisesta: "Ohjaus oli suoraa ja se tuli Berneriltä".
Ministeri Berner viivästytti Finavian silloisen hallituksen toimia kanteiden nostamisessa, ja suoraan henkilökohtaisesti esti kannetoimet tilintarkastusyhtiö Deloittea kohtaan.
Finavian hallitus päätti vuonna 2015 nostaa kanteet työnsä laiminlyönyttä Deloittea kohtaan Finavian entisen johdon tekemistä johdannaiskaupoista, jotka aiheuttivat valtionyhtiölle - eli veronmaksajille - ainakin 34 miljoonan euron tappiot.
Tämän oikeustoimen Deloittea kohtaan ministeri Berner (kesk) esti.
Berner on tietoisesti yrittänyt suunnata huomiota pois hänen ja Finavian tilintarkastajana toimineen Deloitten yhteistyöstä.
Deloitte tarjoaa niin sanottuja verohyödyllisiä palveluratkaisuja asiakkailleen.
Finavian hallituksen entinen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi kertoi keskiviikkona selväsanaisesti Iltalehdelle, että Berner vaati Deloittea koskevien kanteiden perumista.
Bernerin Vallila Interior -perheyhtiön Bernerin henkilökohtaisen asunto-osakeyhtiön tilintarkastaja toimii myös Deloitten tilintarkastajana.
Sama Deloitten tilintarkastaja toimii myös Anne Bernerin veljen kiinteistösijoitusyhtiön tilintarkastajana.
Deloitten entinen toimitusjohtaja, tilintarkastusyhtiön nykyinen kovatuloinen partner, toimii puheenjohtajana säätiössä, jonka hallituksen jäsen on ministeri Berner.
Bernerin Vallila Interior -yhtiön nykyinen talousjohtaja tuli Bernerin palvelukseen Deloittelta.
Berner-Sipilä-Deloitte
14
144
Vastaukset
- Eijäädäkaipaamaan
Sipilä menee Bernerin mukana, ei paluuta entisiin hommiin enäää sen jälkeen.
- Vanhempivaltiomies
Ihmetyttää todella miten riskialttiin taktiikan Sipilä on valinnut. Bernerin asema on erittäin vaaranalainen. Hänen tukemisensa kertoo ehkä siitä, ettei Sipilällä ole enää muutakaan vaihtoehtoa. Mutta miksi?
Toivottavasti ei ole kyse Bernerin ehdokkuuteen liittyvästä lahjonnasta.
Kepuhan ei ole koskaan menestynyt Etelä-Suomessa, mutta sveitsinsaksaa äidinkielenään puhuva Berner keräsi paljon ääniä — pitkälti varmaankin siksi, että hän näytteli näkyvää roolia Helsingin lastensairaalahankkeessa. Berner ilmoittaa syntymä- ja kotikunnakseen Helsingin, mutta oli varmuuden vuoksi ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä.
Tiedetäänhän se, että kepu pettää aina, mutta Berner on jopa kepuksi harvinaisen epäluotettavalta vaikuttava olio.
- Lemmenlomallepanamaan
Molemmat samalla pirssillä yhteiseen unhon yöhön.
- Pohdintuota
Mielenkiintoista. Katsotaan mitä tulevaisuudessa tapahtuu akselilla Berner-Sipilä.
B vie ja S vikisee? - OTAVASTUUASIOISTASI
Berner pakeni itkemään paskahuussiin.
- artisti2020
Tuo on jo vanha juttu!
Suomalainen unohtaa viikossa!
Tärkeintä, että menee paremmin ku naapurilla...- Persjalka
Tuohan se niin pelottaakin, että kansalaiset unohtaa!!!!
On esimerkkejä: Juhantalo, Kaikkonen, Anttila, Vanhanen jne. Kumma että nuo jo rikoksista kiinni jääneet ovat niin luotettavia kansalaisia, että pääsevät edolle ja VIELÄ VALITAAN. Aivan käsittämätöntä. Tai sitten se, että jos et saa äänestäjiltä valtakirjaa, joku korkeammalle pallille päässyt politiikan tolisko pelastaa, kuten Pipilä teki Likakaivopaula Lehtomäkilehmälle.
- Kekkosenlinjalle
Finavian ex-puheenjohtaja pitää viime syksyä farssina. Tiuraniemen mukaan Berner ohjasi toimintaa tarkoituksellisesti. Liikenne- ja viestintäministeriö ei halunnut tilintarkastusyhtiö Deloittelta vastakanteita yhtiölle. Hänen mukaansa Berner halusi kuitenkin sälyttää vastuun kannepäätöksen pyörtämisestä Finavian hallitukselle.
Farssi on nyt kääntymässä tragediaksi. Anne Bernerin poliittinen ura on loppu ja Juha Sipilän siinä samalla. Asiaa voi vielä vetkutella ja vetää muita mukanaan ja tuhota kansalaisten luottamusta politiikkaan. Muuta ei.
Katse kääntyy tässä vaiheessa jo Keskustan muihin ministereihin ja muuhun puoluejohtoon. Aiotteko katsoa sormien välistä? Tuhoatte samalla tulevaisuutenne. - Alakemijoensuu
Kyllä rikolliset kuluu linnaan on ne sitten miltä tasolta tahansa.
- De.Loitte
Bernerin Vallila Interior -perheyhtiön Bernerin henkilökohtaisen asunto-osakeyhtiön tilintarkastaja toimii myös Deloitten tilintarkastajana.
Sama Deloitten tilintarkastaja toimii myös Anne Bernerin veljen kiinteistösijoitusyhtiön tilintarkastajana.
Deloitten entinen toimitusjohtaja, tilintarkastusyhtiön nykyinen kovatuloinen partner, toimii puheenjohtajana säätiössä, jonka hallituksen jäsen on ministeri Berner.
Bernerin Vallila Interior -yhtiön nykyinen talousjohtaja tuli Bernerin palvelukseen Deloittelta.- Peikkometsän_Berner
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/bernerit-muuttavat-peikkometsan-kerrostaloalueeksi--asukkaat-hiilena-tekevat-rahaa-satojen-alueella-asuvien-perheiden-kustannuksella/F3miCJBv?ref=iltalehti:e21b&_ga=1.180441127.107758958.1477243908
Ja näin se menee, kun vauhti on kova ja neljän vuoden aikana on kaikki rikastumisen esteet raivattava edestä. Kanssaveljet ja-sisaret kyllä hyötyvät yhteisen edun ajamisesta. Eipä ihme, että kepu meni Bernerin virittämään vipuun. Kokoomuksen kannattajat olisivat tässä tapauksessa antaneet Bernerille kyytiä hallituksesta.
Luulisi siellä kepussa tavallisen äänestäjän jo repivän hiuksiaan. Valtakirja, joka Sipilälle annettiin, meneekin raharikkaiden "keskinäiseen avunantoon panostamiseen". Eipä enää röyhkeämpää meininkiä ole, mutta jos yhteinen tavoite saavutetaan, keinoja ei kaihdeta.
- AETUI9HGFD
Anne-tädille ei pidä antaa anteeksi tekojaan. Ei säälipisteitä.
- Sexuaaliterapeutti
Sipilän ja Bernerin suhde on luonnoton.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834483Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu253258Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392904Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172717- 162670
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432557Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142085Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737