Lindström: Alipalkkajärjestelmä toimii nuorille.

Lindström: Alipalkkajärjestelmä toimii nuorille, ei muuten!

Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström sanoo, että hän kannattaa alipalkkajärjestelmää nuorille töihintuloväylänä, mutta ei muuten.

– En halua Suomeen kaksia työmarkkinoita, Lindström sanoi MTV:n Huomenta Suomessa.

Lindströmin mukaan kaksien työmarkkinoiden järjestelmässä suomalaisen työehtosopimusjärjelmän puolustaminen olisi haastavaa. Hänen mukaansa järjestelmän uudistaminen on mahdollista, vaikka yleisitovuudesta pidettäisiinkin kiinni.

Lindströmiltä kysyttiin mitä hän vastaa niille, jotka vaativat matalapalkkasektoria, jossa töitä tehdään alle nykyisen palkkatason. Lindström sanoi, ettei vaatimus ole ristiriidassa hallituksen suunnitelmien kanssa.

– Hallitusohjelmassa puhutaan sosiaaliturvan ja palkan yhteensovittamisesta, mutta vierastan ajatusta alipalkkajärjestelmästä. Jos on kahdet työmarkkinat, niin miten puolustetaan työehtojärjestelmää ja yleissitovuutta?

Lindström sanoo, että normaalia matalammat palkat ovat hyvä väylä saada nuoria esimerkiksi rakennusalalle. Hän painottaa, että päätöksen pitää tulla järjestöiltä itseltään, ei hallitukselta.

– Järjestöt ovat keskenään ymmärtäneet, että jotakin pitää tehdä. Rakennusteollisuuden yhteinen sopimus siitä, että alalle voi tulla kouluttautumaton ihminen mahdollistaa sen että alalle voi tulla halvemmalla hinnalla. Mikäs siinä, että on sisääntulopalkka, josta on polku ylöspäin. Liputan tämän puolesta, kun se tulee heiltä itseltään.
"Teksti lainattu"

VASTALAUSEENI PÄÄTTÄJILLE!

NYT TäYTYY SANOA ETTÄ SUOMESSA ON TÄLLÄ HETKELLÄKIN KAHDET ERI TYÖMARKKINAT!!!

ON SUOMALAISTEN JA SITTEN VIROLAISTEN!!!!

ON TOSIASIA ETTÄ VIROLAISET TEKEVÄT TÄÄLLÄ SUOMEN LINTUKODOSSA, NOIN 30-70% HALVEMMALLA TÖITÄ JA URAKOITA JOS VERRATAAN SUOMALAISIIN.

PUUTTUKÄÄ PÄÄTTÄJÄT ENSIN TÄHÄN EPÄKOHTAAN!

HERÄTKÄÄ!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kohtatuleekonkurssi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu