Mieltä ihmisestä/ihmisistä, jotka tietoisesti hankaloittaa ihmisen elämää jolla on jo muutenkin jotain harmia kantaakseen ?
Itse olen sitä mieltä, että lyötyä ei lyödä eikä muiden polulle kiviä esteeksi tarkoituksella heitellä.
Itse olen sitä mieltä, että lyötyä ei lyödä eikä muiden polulle kiviä esteeksi tarkoituksella heitellä.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Aina ei voi tietää toisen tilannetta ja terveyttä ja siksi voisi jättää ne lyömiset , leikilläänkin läimimiset edes kohtuulliseksi.
Mutta jotkut ihmiset voivat tietää ja hankaloittavat tilannetta ennestään tietoisesti.
Huumoria laittaessa on hyvä tuntea ihminen, ettei satuta. On tietysti sellaisiakin jotka tietoisesti satuttavat ja kuittaavat sen sitten huumoriksi.
Leen olen. Näin se on. Miksi joku sitä tekee, haluaa tuhota toista :(
Tulee mieleen jonkinasteinen sadisti tai vastaava. Miten muuten voi nauttia jonkun ihmisen elämän tietoisesta hankaloittamisesta. Tuskin kukaan velvollisuudentunnostakaan ketään vahingoittaa.
Niin.
Minua loukkasi läheinen, vaikka tietää, että olen olut pitkään masentunut. Ei säästellyt sanoja, ei, sieltä tuli mitä kamalimpia nimityksiä. Toivottavasti sai itselleen hyvän mielen. Samalla haukkui lapsenikin, vaikka eivät ole tekemisissä, eikä lapseni ole koskaan tehneet tai sanoneet hänelle mitään pahaa.
Tämä läheinen kyseli alaikäisen lapseni seksi elämästä!!!! Sukulainen vielä. Voiko sairaampaa enää olla??
Välit varmasti?
Sun tärkein tehtäväsi on pitää huolta sun pienokaisista, etkä saa antaa minkään häiritä tuota tehtävää.
Kerroit, että olet masentunut. Äidin henkinen vointi vaikuttaa lapsiin. Pidä siis hyvää huolta itsestäsi.
Kun äiti voi hyvin, perhe voi hyvin. Sä olet paljon vartijana niin kuin hyvin tiedätkin.
No johan on erikoisia kysellyt.
Nykyäänhän nuoret harrastaa seksiä jo kovin (liian) nuorina.
Oliko kyseessä huolestunutta tiedustelua vai minkäsorttista? Sukulainen kuitenkin, ettei puolituttu.
No kyllä se minusta aika erikoista on.
Olla vähän kaikki erikoista, paitsi smalltalk ystävienkin kesken?
Jäin miettimään että miten tuo liittyi aloitukseen, jossa tarkoitettiin että täällä on sanottu jotain.
Oliko se sukulaisesi kuitenkaan...
En viitsi tänne kirjoittaa enempää, mutta pilkkasi lähinnä teiniäni. Ihmetteli, ettei teinini harrasta seksiä. Kuitenkin alaikäinen lapsi vielä ja katson, ettei hänelle kuulu lapseni asiat, varsinkaan seksuaaliset. Juu, katkaisin välit häneen. En halua nähdä tai kuulla hänestä mitään enää koskaan. Varjelen näin itseäni ja lapsiani.
En aloituksessa tarkoittanut, että täällä olisi/ on sanottu jotain vaan kyselin lähinnä palstalaisten mielipiteitä erittelemättä paikkaa, oli sitten kyseessä netti tai kasvokkain.
Pahoittelen, jos kirjoitus oli huonosti muotoiltu.
No tuo oli kyllä asiatonta. Mä luulin että toistepäin huolissaan...
Jos se on pedofiili..
Jos on masentunut ja on vaikeaa, niin ei se tarkoita, että pitäisi olla arvostelun yläpuolella. Jos omat vaikeudet johtuu vaikka omista töppäilyistä ja siihen liittyy muita ihmisiä, niin arvostelua saa varmasti kuulla. Ilman syytä ketään ei saa haukkua, eikä härkkiä vain sen härkkimisen ilosta. Se on sairasta.
Nyt olikin kysymys siitä, että mitä mieltä siitä, kun härkitään härkkimisen ilosta.
Se on tosi paha juttu. Jos menee toimeentulo ja maine.
Ikäviä immeisiä, oletko itse sortunut koskaan moiseen?
Jos esim. olisin menossa bussilla ja toinen piilottaisi minun bussikortin niin kyllä ottaisi kupoliin.
Tai jos olisin väsynyt ja sairas niin joku vaan vaatisi koko ajan minulta lisää jotain, eikä antaisi levätä eikä parantua. väsyttäisi jo muutenkin mutta eikun vaan aina pitäisi tehdä lisää ja lisää ja lisää....
Voi olla että me emme ymmärrä toisten ihmisten tarpeita tarpeeksi vaan nostamme omamme ylitse kaiken? Siitä kai siinä on kyse?
Mutta voi olla että ihminen oppii ajan myötä tulemaan toimeen omillaan. jos sitä on silloin rautaa?
https://www.youtube.com/watch?v=g-A6kYNNt9o&list=RDg-A6kYNNt9o#t=0
Valitettavasti en ole sortunut.
Miksi tekisin moista jäynää? Ja
Minusta väsyneen ja kipeän pitää saada parantua ja levätä välttääkseen suurempia seurauksia.
Varsin ikävää on minustakin.
Minusta on hienoa, että ihmiset puuttuvat narsistiseen käytökseen. Voi kyynel, jos ko epäihminen näkee itsensä niin suurena, että tulee edes mieleen toisten anonyymien tai vaikka tuttujenkin olevan jotakin suhteessa häneen ja nakkaa säälikorttia pöytään kun pitäisi ottaa vastuu omasta käytöksestään. Aloitus haisee ja pahasti, älkää säälikö.
Ei ole säälin hakua.
Onpa oudosti johdettu aloituksesta narsismiin.
Ei mieti mitään muuta kuin narsismia. Pakkomielteenä narsismi.
Joku aikarajakin tuossa on, kuinka vanhaa käytöstä on tervettä kritisoida...
Ihminen päätyy itsemurhaan sun takiasi, eikä kuitenkaan ollutkaan narsisti?
Mitäpä siitä, kun se narsisti oletkin sä itse, eikö niin?
En ole päätymässä itsemurhaan anonyymien mielipiteiden takia, mutta en tietääkseni ole narsisti. Tietyssä mittakaavassa olen itsekäs niinkuin kuuluukin, mutta osaan myöntää virheen jos sellaisen teen ja pyytää anteeksi. Käsittääkseni narsisti sysää omat virheensä muiden niskaan ja syyttää vain ainoastaan muita.
Aloitus oli tarkoitettu herättää keskustelua ja mielipiteitä aiheesta.
En mä sitä kysynyt vaan tuomitsin sun ajojahtisi olettamaasi narsistia kohtaan.
Sori luulin että olit tuo remindmeagain...
Mikä ajojahti?
En silti yllä kusipäisyydessäni sun tasolle.
Mahdottomuus.
Ok. Sellaista sattuu.
Täysin samaa mieltä.
noin toimia anonyyminä? Miten?
Onhan niitä anonyyminä vittuilevia palstallakin.
mutta sä et voi tietää kenelle ne vittuilee, vaikka tuntuisi että just sulle. mä en enää jaksa provosoitua tyhjästä.
Kyllä niitä täällä riittää ja ihan tarkoituksella vielä tekevät raukat!
Eipä täällä kannata olla ja lueskella mitään, jos noin ajattelet. Ihan turhaan sekoitat ja vaivaat omaa mieltäsi täällä olemalla. Tosielämässä se todellisuus on, ei tällä palstalla.
joku vastaa täällä. Olenko se sitten mä vai joku muu.
Itse olen ollut täältä vuosi poiskin, että onhan se hassua, jos mä olen kuitenkin täällä ollut vittuilemassa! :D
Varmaan noita multipersoonia sitten.
Kysymystä ei ole yksilöity kenellekään erikseen, joten tuskin väliä vastaatko sä vai joku muu.
sillä tämä on anonyymipalsta. Sitähän mä just tuolla hain...
Vastaaja voi olla kuka vain.
Kuka mä olen? Kuka sä olet? Kukapa sen tietäisi. Vain me itse itsestämme.
Älä tunge ihmisten palstoille. Trespassers will be shot. Survivors will be shot again.
Eikö kaiku vastaa kuten sinne huudetaan. Tuskin syytöntä kiusattaisiin aiheetta. Tunnusta oma syyllisyytesi ja ilmoita ettet halua asiaa enempää vatvoa varmasti saat olla rauhassa. Eli mikä on roolisi siinä kuviossa mistä tunnet että sinua kiusataan?
Ketä sä syytät valehtelusta?
olen tunnustanut ja pahoitellutkin jo, että jos mua vielä joku haukkuu, niin omaa pahuuttaan sitä tekee. JOS.
Olen sitä mieltä, että sellaisella ei ole puhtaat jauhot itsellä pussissa ja voi jotenkin pahoin. Purkaa pahaaoloaan muihin.
Paha olo joskus. Inhimillistä.
Eiks aloittaja puhunut jotain toisen elämän hankaloittamisesta. Minulle tuli mieleen avioero, jossa toinen kiusaa esim. huoltajuuskiistoilla, elatusmaksuilla, seuraa, häiritsee (mustasukkaisuuttaan) jne. Sitten tulee mieleen uusioperhe, jossa entiset kumppanit aktivotuvat kiusaamaan perhettä, joka opettelee uutta arkea???
Työpaikkakiusaaminen ei ole harvinaista; tutkimukset ja tilastot osoittavat karusti tätä hankaloittamista.
Emme varmaan osaa täällä tukea, neuvoa tai auttaa, koska emme tiedä tapauksestasi mitään. Tuossa esimerkkejä vain, mitä pälähti päähän.
Jos jaksamisesi on koetuksella, hae apua ammattilaisilta - edes keskusteluapua, että voit kakaista pahanolontunteesi jossakin tai jos on kyse läheisestä, etsi apua hänelle.
Aikamoista ylinalysointia täällä palstalla ainakin tapahtuu. Anonyymin kirjoitusten perusteella kirjoittajista.
Viivutavalle: luepa tekstini uudestaan, koska esitin muutaman esimerkin sellaisista tilanteista, mitä tuli mieleeni ja myönsin myös, etten tiedä, mistä on kyse. Mielestäni täällä on joskus aloituksia, joista aistii, että jollain on hätä ja minusta tuntuu kurjalta, jos toiset kävelee yli tai lyö läskiksi.
Vai kävikö niin, se älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Tekisikin mieleni kysyä, oletko hankaloittanut jonkun elämää eli osuiko jokin noista kolmesta esimerkistä sinuun ja jos, miksi?
Olen arkiajattelija ja myönnän, että tulee analysoitua asioita puhki, nainen kun olen...
Aikatavalla kun syytetään kiusaajaksi vaikka olet ollut itse kiusattu. Ei sille mitään voi että niin tapahtui, mutta se että joku tulee ja maalaa valkoisen mustaksi.. Se on julmaa.
Jokuhan mussa ärsyttää tai ärsytti, mutta ei se kiusaamaan oikeuta. Irl tapatui..
Mä en enää koskaan mene osaksi isompaa yhteisöä.
"Jos jaksamisesta on koetuksella, voit purkaa pahasoloasi, jos kyse on läheisestä jne..."
Kirjoittaako aloittaja itsestään tai omasta kokemuksesta?
Luulojaluuloja.
Ei ollut avaukseni, vaan vastaukseni. Ei ihan henkilökohtaista, mutta ystäväpiirissä ja työelämässä kyllä....
Esitit esimerkkejä ja annoit ohjeita miten toimia. Mutta kenelle?
Ei kolahtanut ainakaan muhun enkä tarvitse ohjeitasi. Tämän aloituksen kohdalla aistit väärin. Tuollainen väärin aistiminen esim. alalla millä työskentelen voi maksaa työpaikkani. Joten aina kun suunsa avaa voisi miettiä onko se totta vai omaa kuvitelmaa.
Juorut, paikkansa pitämättömät, voivat aiheuttaa pahaakin vahinkoa juoruilun kohteelle. Aina löytyy joku hyvä uskoinen hölmö joka juoruihin uskoo ja sitten ne onkin jo kohta totta vaikkei olisikaan.
Oletpa agressivinen. Aloituksen tekijälle ja sesattuu-ihmiselle.
Voi olla järkevää ottaa etäisyyttä, jos jossain ryhmässä sukset ovat menneet ristiin. Jos on joutunut sakinhivutuksen kohteeksi, pitää vain päättää ettei tuollaisten anna pilata omaa päivää. Ehkä kannattaa elää ihan tätä oikeaa elämää, arkea. Virtuaalielämä on kuten romaanit, suureksi osaksi fiktiota. Sitten se ärsyttäminen. Kyllä jokaisesta löytyy ärsyttäviä piirteitä, niin itsessä kuin parhaissa ystävissä tai perheenjäsenissä. Siedätystä ja on vain annettava aina jotsin anteeksi, että pystyy pitämään yhteyttä muihin ja koska siinä samassa kun muistaa, että (kuten mainitsit) ärsyttänee jotakuta/muita.
Kommunikointihan se on ongelmallisinta. Voit tarkoittaa jotakin erityistä ja toiset käsittää asian eritavalla. Siinähän sitten on äimänskäkenä, että miten tämä noin meni.
Suosittelisin harjoittelua nimimerkillä ja keskustelemaan vain asioista, siis niin ettei puutu kirjoittajien persoonaan; tämä on asiallista ja voit silloin odottaa myös asiallista kohtelua.
Oikeastaan voi ottaa vastuuta omista sanoista, ei voi ottaa vastuuta muista. Aina joku ajattelee jossakin jotakin, aina joku kirjoittaa jotakin, mikä ei miellytä. Eikä se metsäkään aina vastaa niinkuin sinne huutaa.....ja erehdyksiä teeme kaikki.
Yritä koota itsesi ja rauhoittaa mielesi. Etsiydy mukavien ihmisten seuraan.
Kenelle sä noita ohjeistuksia sanelet?
Sulle vastaan samoin kun yllä toiselle: aloittajalle ja sesattuu-ihmiselle.
Ei voi olla tyytyväinen omaan elämään jos keskittyy muitten puutteisiin.
Tämä aloitus on selvästi kolahtanut johonkin.
Aika moneenkin....
Aivan. Ei se oo tyhmä joka kysyy, vaan viisaat jotka vastaa.
Että a.p on vainoharhainen.
Sitten olet.
Kolahti?
En ymmärrä miten tuollaiset ihmiset pystyy elämään itsensä kanssa, kun on saanut aiheutettua jollekin toiselle jotain harmia tai jopa pahimmassa tapauksessa tuhottua toisen elämältä pohjan!!
Tämä on hirveää, mutta mietin miten te tunnistatte ihmiset jotka tällaiseen syyllistyvät?