Sofia ja Niko

342766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Molemmilla luottotiedot menneet, onkohan edes saaneet tuon vuokra-asunnon omiin nimiinsä?

Äänestä

Ulkomaille voi muuttaa sellainenkin, jolla on omistusasunto Suomessa. Etenkin asunto Helsingin kantakaupungissa on oikein oiva sijoituskohde. Parempi se on omistaa asunto Stadissa ja vuokrata se, saati ostaa ulkomailta kuten Amerikasta paperitalo, jota ei ole enää 20 vuoden päästä.

Mutta kuten tiedämme, tämä olikin vain tekosyy, sillä mikä pankki antaa Sofialle ja Nikolle lainaa?

Äänestä
  • Tämä on niin totta.

    Esimerkki elävästä elämästä: - Omistin aikoinaan kaksion stadilaisessa lähiössa. Minulle tarjoitui tilaisuus lähteä 3:ksi vuodeksi ulkomaille. Hyvä mahdollisuutta ei kannata koskaan ohittaa.
    Tutkin tarkkaan eri vaihtoehtoja. Sain vuokrattua asunnon (osaksi kalustettuna) eräälle suurlähetystölle heidän henkilökunnan käyttöön. Kaikki sujui oikein hyvin.
    Sain vuokranmaksun aina sovittuun aikaan ja asunto palautettiin minulle hyvässä kunnossa. Kun huolehtii asiat alusta asti kunnolla, niistä ei tarvitse kantaa jatkuvaa huolta. Ei ulkomaille lähteminen ole kotimaisen omistusasunnon hankkinnalle este.

    Ongelmana näilla tyrkkyjulkkis-vatipäillä ei suinkaan ole ulkomaille muuttaminen, vaan helvetin huonot luottotiedot.
    Milläs ostaa asuntoja, kun pelimerkit on miinuksella ja luottotiedot huutaa hoosiannaa!
    Heiltä tuo hätävalhe oli todellinen floppi. Selvää selittelyn makua ja lukijoiden aliarvioimista.

    Äänestä

Nauroin ääneen kun luin syyn mikseivät muka osta asuntoa :D

Äänestä

Vieläkö Niko toimii kiintestöalalla?

Äänestä
  • Ei.... vaan se toimii taas ilmapallojen jakajana kauppakeskuksissa.

    Äänestä

  • Eikös se ollut jäätelökauppiaana jossain vaiheessa? On se kumma, ettei oikea työnteko vaan tunnu niille maistuvan.

    Äänestä

  • Tarkoitatko siivoajaa vai?

    Äänestä

Eikös Nikolla ollut paljon ulosotossa??? Ja kumpikin tienaa, ei oikeastaan mitään, mitä tietoja tullut julkisuuteen. Kumpikaan ei ole edes töissä. Säälittävä wannabefamous pariskunta.

Äänestä

Seiska kertoi helmi maaliskuussa 2016 että Nikolla ulosotossa peräti 16 500 ja Sofiallakin oli jotain mutta pieni summa. :D Nämä luottotiedottomat plus pienituloiset eivät kyllä asuntolainaa voi saada. Eivät edes vuokra-asuntoa, paitsi suhteilla esim. kaverilta. Menisivät jo töihin! Kumpikin häröilee siellä täällä, ei opiskella eikä tehdä mitään töitä.

Äänestä

Nauroin vedet silmissä kun luin "uutisen", todella säälittäviä tapauksia molemmat, niin ja Sofialle tiedoksi: asunnon voi aina myydä tai laittaa vuokralle, jos ulkomaille muuttaa, voi tyttörukkaa..

Äänestä

Tyhmä pari. kuin pari saappaita. Uo-velkaiset eivät saa mitään luottoa, asuntolainasta puhumattakaan. Vuokralla oltava, kuka lie maksaa sen?

Äänestä

Miten noitten tulot riittää edes tollasen asunnon vuokraan?

Äänestä

ole just niitä joitten vanhemmat saa elättää jälkeläisiään hautaan saakka.

Äänestä

Siellä taas pers'aukiset ja tuulellakäyvät selittelevät liirumlaarumia Seiskan sivuilla. Sofia nyt tunnetusti on tyhmä kuin saapas, mutta ihmettelen, että Niko lähtee tuollaisen paksanpuhumisen linjalle. Ehkä tuo idiotismi ja paskavammaisuus on hyvinkin tarttuuvaa? Selvää on, että seurassa tyhmyys tiivistyy. Sofiahan ei koskaan ole ollut penalin terävin kynä. Ei älli paljon päätä pakota.
Yleisesti on tiedossa, että kummatkin ovat ulosottoviraston asiakkaita. Heillä kummallakin on ollut tilillään maksuhäiriömerkintöjä.

Äänestä

Ja wautsi-wauwaa, "asunnosta löytyy peräti oma sauna."
No, sehän onkin helewetin harvinaista kerrostaloissa ja etenkin Suomessa.
Vai weetuileeko Seiska pariskunnalle, jossa ei ihan täysillä valoilla taideta käydä? Syy oman asunnon ostamiseen tosiaan ontuu, ei lainahanat auenneet niin vuokralle, vaikka ei siinä mitään pahaa ole. Sohvilta ilmestyy oma kirja, osaa siis kirjoittaa. Vai haamulleko sanellut lifestyle-vinkkejänsä?

Äänestä

Kenen nimissä on Töölön asunto?
Luottotiedoton ei kyllä saa asuntoa ja vielä noin kallista!
Onko sossu takaajana vai miten se menee Tässä tapauksessa?

Äänestä

Mietin myös lieneekö joku muu ottanut asunnon nimiinsä. Ovat luottotiedottomia, ei onnistu vuokralle pääseminen. Tai sitten joku todella tyhmä kaveri?

Äänestä

"Emme uskalla ostaa..." Sehän vasta rohkea olis joka uskaltais heille MYYDÄ.

Äänestä

Jos sossu ei ole takaamassa (jota epäilen kalliin kämpän vuoksi) niin jos niistä Hunks
kavereista joku on ottanut kämpän "nimiinsä" ?

Äänestä
  • Varmaan Esko Eerikäinen auttanut😂😂

    Äänestä

Täytyy taas todeta se totuus, ettei näillä julkiksilla kenelläkään ole kunnon ammattia..tai ilmeisesti he aina katsovat sen julkisuuden olevan se ammatti, josta rahaa tulee...Yleensä nämä tämäntyyppiset julkkikset ovat näitä, joilla on milloin mikäkin ns. hatusta vedetty "ammatti"; kuten laulaja, kirjailija, taitelija, näyttelijä...ja eivät kuitenkaan ole yhtään opiskelleet näitä aloja...Näistä kyseisistä ihmisistä ei voi sanoa mitään, mitä he tekevät..olikos tuolla miehellä joku vaateliike joskus tai ainakin yritti myydä vaatteita ja tuo Sofia vaan pullistelee lihaksiaan ja esittelee pakaroitaan...

Äänestä

Nikon voittamilla kymppitonneilla olisi saatu asunto ostettua, nyt maksaisivat loppuvelkaa pois. Mutta tyhmiä kun olivat, rahat hassattiin turhuuteen ja se siitä.

Äänestä

Ihme, kun ovat vielä yhdessä. Sofia ei ajattele kuin itseään. Ja on kuin kirveellä veistetty. Siinä ne on sitten uponneet Nousiaisen BB rahat.

Äänestä

Ravintolassa Sofia istuu kuin jäykkä pee, ei osaa olla luontevasti, puhumattakaan että irrottelisi, tarkkailee itseään kokoajan, suu tötteröllä, kai hän kuvittelee olevansa Suomen Kardashian, taannoin sanoi Seiskan jutussa että Jenkeissä monet tulivat pyytämään häntä yhteiskuvaan kun luulivat että hän on Kardashian. Että silleen.

1Äänestä
  • Eikös tällä wannabe-Kardashianilla ollut kovat puheet uran luomisesta Jenkeissä? Ja kuinkas sitten kävikään, asuu edelleen persaukisena vielä persaukisemman miehensä kanssa Suomessa vuokrakaksiossa.

    Äänestä

Toinen joka niin kovasti haluaisi olla kuin Kardashian on Sara Chafak.

1Äänestä

Onko Sofia ja Niko edelleen yhdessä?

Äänestä

Katsoin tällä viikolla Toni Björkin ruokaohjelmaa jossa olivat Niko ja Sofia. Yleensä en välitä Tonin ohjelmista mutta jäin katsomaan mitä tää tyhjäpää pariskunta esittelee. Niko esitteli vanhempiensa juuri hankkimaa kesäpaikkaa Salon läheltä. Sanoivat rentoutuvansa siellä viikottain. Kävivät ostamassa torilta tuoreita ruoka-aineita jotka Björk maksoi, ehkä tuotantoyhtiön rahoilla. Yhdessä puodissa Niko sanoi etteikö Toni haluaisi jotain matkamuistoa ja että hän tarjoo. Toni osti siitä jotain lisää ruokatarvikkeita ja sukat, sitten tämä pitkäselkä-persejalka-koppalakki tyyppi sanoi että rahapussi jäi mökille. Naureskelivat Sohvin kanssa taustalla. Vaikka tämä oli heidän mielestään vitsi mutta tuosta ja tästä asunnon hankinta jutusta voi päätellä ettei rahaa ole, toisten siivellä eletään, toisten kesäpaikkoja käytetään kuin omaansa. Ruokavieraina olivat sitten Nikon vanhemmat ja veli, vaikuttivat asiallisilta ihmisiltä. Ehkäpä vuokratakuu tulee sieltä. Jotenkin säälin vanhempia kun tuollainen vätys poika, pää pilvissä eletään. Esittelytekstinä Nikolla oli yrittäjä, entinen BB-asukas, entinen Hunks-tanssija. Siis ei mitään oikeaa ammattia eikä työtä.

Äänestä
  • Tää muovipää Sofiahan työskenteli ennen sirkuksessa !!! Ei mitenkään yllätä. Niko yrittää pönkittää kaikin tavoin barbi nukkensa egoa. Hyi helvetti mikä tyhjäpäät pariskunta.

    Äänestä

  • yök444 kirjoitti:

    Tää muovipää Sofiahan työskenteli ennen sirkuksessa !!! Ei mitenkään yllätä. Niko yrittää pönkittää kaikin tavoin barbi nukkensa egoa. Hyi helvetti mikä tyhjäpäät pariskunta.

    Sirkus ei olekaan mikään helppo paikka olla töissä.Ei mikään turhimus.

    Äänestä

Feikkipariskunta ja Sofian piti matkia vielä Gardashiania häämekkoa myöten.... onko noilla mitään omaa persoonaa...

Äänestä
  • "Gardashian"... Voi itku.

    Äänestä

MILLÄ IHMEELLÄ PERSAUKISET MINKÄÄN KÄMPÄN OSTAISIVAT...????????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tapani54v kirjoitti:

Eivät uskaltaneet ostaa omaa asuntoa? Millä rahalla? Kenen takausella?
http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Niko-Nousiainen-ja-Sofia-Ruusila-muuttivat-hulppea-asunto-Etu-Toolossa/1112558

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu