Aloitin autoilun 70-luvulla saksalaisilla autoilla, koska arvostin saksalaista osaamista. Minulle oli lapsena tullut sellainen harhakäsitys, että vain saksalainen osaa rakentaa kestävän auton, mutta onneksi nyt olen tullut järkiini ja ajelen tyytyväinenä Japanissa tehdyllä 25 vuotta vanhalla Tojotalla.
Ensimmäiset autoni olivat Opeleita, ja kyllähän niiden laatu oli 70- ja 80-luvuilla aivan surkea. Jos niillä pystyi viikon ajamaan töihin, niin koko viikonlopun niitä joutui korjailemaan. Ajelin Opeleilla useita vuosia, sillä en paremmasta tiennyt. Oli se ankeaa aikaa.
Seuraavaksi aloin käyttää isoja 6-sylinterisiä Fordeja (Granada). Ne autot veivät mahdottomasti bensaa, mutta olivat ne sentään paljon luotettavampia kuin Opelit. Ei niitä tarvinnut joka viikonlopu olla korjallemassa, mutta eiväthän nekään viattomia olleet. Kokemukseni mukaan Fordin kanssa sentään kätevä mies pärjää.
Kun kiroilin saksalaisautojen heikkoa laatua, niin yksi sukulaismies kehotti minua ostamaan Tojotan. Epäilin japsiautojen olevan toivottomia riisikippoja, mutta sitten minulle vuonna 1997 tarjoutui tilaisuus ostaa 1991 mallinen 60000 km ajettu erittäin siisti Tojota Carina. Auto kyllä maksoi melkoisesti, mutta kauppa oli kuitenkin kannattava.
Tojotan hankkimisen jälkeen minulle alkoi uusi elämä ilman autoremontteja, ja se oli todella taivaallinen kokemus. Nyt saatoin viikonvaihteessakin unohtaa kokonaan autoremontit ja pääsin vihdoinkin tapaamaan sukulaisiani ja tuttaviani. Enää ei tarvinnut viettää kaikkea vapaa-aikaa saksalaisten "laatuautojen" kanssa touhutessa.
Tojotan paras puoli onkin sen luotettavuus. Tojota on aina laakin peli, ja se toimii ongelmattomasti sekä kesällä että talvella. Jos perheessä on ainakin yksi Tojota, niin silloin voi olla turvallisin mielin. Jokaiseen tapahtumaan pääsee varmasti ajoissa, sillä Tojota on aina toimintavalmis. Ero saksalaisautoihin on aivan ällistyttävä.
Jos joskus hankin uuden auton (ostan aina käytetyn pelin), niin se on aivan varmasti Tojota. Mihinkään saksalaisiin vikapesiin en enää koskaan kajoa, sillä ei vanha mies enää rakasta autoremontteja. Jos haluan ostaa hieman kalliimman ajopelin, niin sitten otan Lexuksen, sillä sehän on tehty Tojotan kestävistä osista.
Viimeisten vuosien aikana olen ihmetellyt sitä, miksi Tojota herättää saksalaisia "laatuautoja" käyttävien kuskien keskuudessa niin paljon vihamielisiä tunteita. Eihän se ole paha asia, jos tavallinen vaatimaton Tojota-kuski pystyy elämään ilman jatkuvia autoremontteja. Statuksen tavoittelu saksalasten "laatuautojen" avulla tulee tolkuttoman kalliksi, ja ehkä juuri tästä syystä viisaita Tojota-miehiä kadehditaan ja vihataan.

Vastaukset 21
Vanhimmat
70-luvun autot todellakin vaativat eritavalla huolenpitoa kuin nykyiset autot. Oli katkojan kärkiä yms huolenpitoa vaativia kohteita. Useampi viikonloppu meni 79-taunusta rassatessa. Koulusta valmistumisen jälkeen 90 sain ostettua ensimmäisen vähän tuoreemman auton ja sen jälkeen on ollut helpompaa. Koko korjaushistoriani sen jälkeen ollut yksi vesipumppu ja kaksi vetoakselin suojakumia. Autot ovat ollet saksalaisia yhtä Rellua lukuunottamatta.
Varmasti sama matka tojotallakin olisi ollut yhtä huoleton, mutta mulle tulee kilometrejä 30.000 vuodessa niin sellaiseen ajoon tojo ei sovi kovin hyvin. Tupla huoltotarve ja korkea bensankulutus ovat huono juttu paljonajavalle. Lisäksi en ole koskaan tykännyt siitä miltä tuntuu istua tojon ratin takana. Ergonomia on paljon saksalaisia huonompi ja ajotuntuma on outo. Auto ei välitä tietoa siitä kuinka paljon kuskilla on pitoa käytettävissä. Hermostuttavaa talvella.
Mutta kiva kuulla että joku on löytänyt onnensa toyotasta. Auton iästä päätellen kilometrejä tulee sen verran vähän ettei noilla mun mainitsemilla downereilla ole merkitystä.
Miksi muistella historia autoja. Nyt eletään 2016 ja autot ovat muuttuneet.
Toyota on nykyisellään ruostuva ja vikainen auto jossa ei ole juurikaan mitään hyvää ominaisuutta ja se miten ne ovat kestäneet 70-80 luvulla ei merkitse mitään.
Tuli taas valetta. Kaikki uusimmatkin lehtien jutut vain vahvistavat Toyotan laatua. Kaikki kertoo pelkästään entistä luotettavimmista ja laadukkaimmista Toyotista. Valheillasi et saa asiaa muutettua.
Tässä tuorein GTU:n jättitilasto vähävikaisimmista autoista luokittain.
Vain yksi tojo kolmen parhaanjoukossa. Näyttää siltä että Tojon laatu on laskenut viimevuosina reippaasti.
Pikkuautot:
1. Audi A1
2. Mazda2
3. Toyota Yaris
Kompaktiluokka:
1. VW Golf VII
2. Audi A3
3. Mercedes A-sarja
Keskiluokka:
1. Mercedes C-sarja
2. Audi A4
3. BMW 3-sarja
Isot autot:
1. Audi A6
2. Mercedes E-sarja
3. Jaguar XF
Luksusluokka:
1. Audi A8
2. Mercedes S-sarja
3. BMW 7-sarja
Urheiluautot:
1. Porsche 911 Carrera
2. Mercedes SLK
3. Audi TT
Tila-autot:
1. Mercedes B-sarja
2. Mazda5
3. Opel Meriva
SUV/maasturit:
1. Mercedes GLK
2. Audi Q3
3. Mazda CX-5
Lähde: Gesellschaft für Technische Überwachung (GTÜ)
tuli Toyota-trollipojun aloitus tähän keskusteluun. Ja kuten aina ennenkin, pelkkää paskaahan poju taas tapojensa mukaisesti palstalle pukkaa. Luulisi maahantuojan jo puuttuvan noin heikkotasoiseen ja asiattomaan tekstiin, varsinkin kun joutuu siitä pojulle maksamaan.
Auto Bildin Yarisin kestotesti kertoo mm. erittäin huonosta ruosteenestokäsittelystä. Kyseinen auto oli 100tkm/2v. siinä kunnossa ettei menisi katsastuksesta läpi. Jarrukilvet puhkiruostuneet, listojen ja paneelien aluset mätiä, koko alusta ruskeana. Toyotan kuuluisa lämmityslaite kokenut säästöjen ilot ja on onneton, valot surkeat, penkit surkeat jne....
Rkuununa oli metallikuorinen liitin josta metalli oli sulanut kokonaan pois ja vain ihme piti liitoksen toimivana, mutta avata liitosta ei voi koskaan.
Tällaista on Toyotat nykyään, eli paljon on asioita muuttunut vai onko muistot vain kultaa ja todellisuus toista?
Torstille.
Omassa autoiluhistoriassa on paljon samaa, ajokortin kun sain 1982.
Niin ensimmäinen oma auto oli ford cortina mutta mitään korjaus tai muuta tressiä ko. -71 mallin kanssa ei ollut ainoastaan se oli vanhan-aikainen ja lopulta ajoin sen päin puuta , varaosat lokarit, ovi jne oli sikahalpoja kun niitä makasi maatilojen takapiholla ja ladoissa.
Cortina vaihtui työmatkan pidennyttä 1974 mallin toyotaan joka löytyi jobbarilta.
Sen kanssa olikin sitten autoilu-uran kovin remontti ja korjaustaidon kehitys kun ei ollut paikkaa mita siitä corollasta ei olisi vaihdettu.
Esimmäisenä koko taka-akseli , perä peti melkoista meteliä.
Sitten hitsattiin helmoja.
Sitten meni kärkiä , kondensaattoreita niitä meni kuin tupakkia, niitä laitettiin paikallisella toyotayrittäjällä kuin kotonakin ja tulos oli sama.
Sitten meni moottori , söi neljän litran verra öljyä n.80 km työmatkalla eli pönttö päivässä.
Siihen aikaan joku oli keksinyt tuoda vaihtomoottoreita japanista jollainen corollaan haettiin ja asennettiin paikalleen vaikka lähes kaikki apulaitteeet siirrettin vanhasta kansihaljenneesta moottorista, vauhtipyörää myöten joka olikin omassa kymmenen kiloa kevyempi.
Samoja hommia tehtiin monelle siihen aikaan.
Sitten moottorin vaihdon jälkeen hitsattiin ja/tai lasikuidutettiin.
Talvellahan se ei käynnistynyt millään.
Vuoden corolla pelasi hyvin armeija ajan, kun menin junalla.
Corollan jälkeen ostin 1. volkkarin joita olen tähän päivään asti ajanut ja hyvin pärjännyt ilman mittavia vikoja corollan jälkeen jopa sillä 1977 mallin golfilla joissa ruostesuojausta ollut juurikaan.
Mutta olihan se ajoltaan heti kymmeniä kertoja parempi kuin se 1974 mallin corolla.
Seuraavan kerran törmäsin toyotaan kun silloinen avopuoliso ajeli saman ikäisellä corollalla kuin oma vw vento mutta jo silloin toyotaan huollettiin huomattavasti enemmän jopa vaihdelaatikon öljyt vaihdettiin jossain 90 000 km kohdalla.
Samaa koko luokkaahan nuo autot eivät olleet vaikka se niin pitikin olla mutta olihan tuo corolla pikkukippo, ei sillä lapissakaan käyty ja volkkari perheauto , sillä on euroopassakin käyty.
Aamulla kirjoitettu iltasatu. Tuota ei usko kukaan.
vedät muttei sinua kukaan täällä enää usko. Juttuja syntyy kuin Kummelin Mielikäisellä paitsi senkin jutut ovat uskottavampia kuin maksetun palstatrollin oksennukset.
Palataanko historiasta nykyaikaan? Sedät voivat sopia keskenään yhteisen nostalgiatripin jonnekin huoltiksen baariin ja muistella hyvää 70- ja 80lukua jolloin autot olivat autoja, eikä niitä tarvinnut koskaan huoltaa tai korjata, vai oliko se niin?
Ehkä Toyota on alkanut herättää tunteita kun japski on alkanut käyttää ranskalaista tekniikkaa. Proace on jopa ranskassa valmistettu Peugeot Expert. Yarikset tehdään ranskassa. Avensis on ranskassa suunniteltu. Tojon D4D-diisseleitä tehdään ranskassa.
Corollat taas tehdään kebab-maa turkissa vaikka auto vastaa lähinnä halvinta marketin maksalaatikkoa. Corolla-kuskihan näkee vain unta että olisi joskus varaa kunnon pihviin.
Ja taas täyttä valetta joka kohta, koville ottaa natsiritsan omistajilla.
Ihme hemmo. Joka lause pitää sisällään valheen.
Totuus on se, että Volksburgissa saasteisia romuwageneita valmistavat pelkästään turkkilaiset työntekijät.
Miksi yrität kieltää kaikkien tietämää tosiasiaa että ProAce on puhdasverinen PSA-auto? PSAn suunnittelemia tekemiä.
Tai että Avensis on suunniteltu Ranskassa?
Nuo ovat Toyotan tietoisia valintoja eikä niissä ole mitään salattavaa tai hävettävää.
Entä mihin unohtui Aygo, omaa sukua Citroen C1?
Tai BMW:ltä ostetut dieselit? Toyopet joutui D4D katastrofin jälkeen tunnustamaan osaamattomuutensa tälläkin saralla.
Volkkarin oma makkaratehdas vääntää niille kunnon saksalaista sikamakkaraa jotta oppisivat tavoille.
Miksi valehtelet Toyotan dieselmoottoreista. Nehän ovat Hiacessakin ja niillä ajetaan miljoona kilometriä ilman korjausta.
Tässä vain pari esimerkkiä:
http://www.autotalli.com/vaihtoauto/34962882/Toyota/Hiace/2004/Lappeenranta?pos=2&page=1
http://www.autotalli.com/vaihtoauto/34966905/Toyota/Hiace/2004/Ylivieska?pos=4&page=1
Kyllä korjaamalla ja vaihtamalla moottorit kestää.
kun Aygo pitää hintansa selvästi paremmin käytettynä kuin Citroen tai Peugeot vaikka ne ovat kuitenkin samoja autoja. Bmw:ltä ostettiin dieseleitä koska ne ovat kohta menneisyyttä eikä kuolevaan tekniikkaan kannata enää panostaa. Moottoreiden tilalle Bmw sai vanhaa Toyotan hybriditekniikkaa jottei olisi kärähtänyt housut kintuissa kun muut kilpailijansa kehittelivät ja harjoittelivat hybridin tekoa omaan piikkiin. Siinä mielessä Bmw:llä on edes mahdollisuus päästä kärryille mukaan nukuttuaan tähän saakka onnensa ohi. Volkswagenin hybridejä ei Euroopassakaan niin paljoa näy että erottuisivat. Ovat ehkä korjaamolla tai latauksessa tai sitten niihin ei vaan luoteta eikä niitä osteta kaiken tapahtuneen jälkeen.
Tero, nyt puhutaan autoista ja Toyotasta.
Miksi valelehtelet? Toyotan dieselit ovan maailman kuuluja kestävyydestään.