Sinä olet minulle se nro 1. Ei tästä ehkä pitänyt ihan tämmöistä tulla, mutta tulipa nyt kuitenkin. Koitan olla rohkea ja silti välillä pelottaa kaikki. Kuljen hitaasti ja toivon että jaksat kulkea samaa tahtia. En oikeastaan epäile sitä. En halua vaatia mitään, silti toivon että kysyisit, josko meillä voisi olla yhteinen tulevaisuus. Vielä enemmän kuin nyt. Olen kyllä tähänkin tyytyväinen, koska tämäkin oli enemmän mitä osasin kuvitellakaan. Pitäisi jutella.
Miehelleni rakkaalleni
pelokas.ajattelija
13177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ois hyvä. samoja aatoksia.
mihin siis olet tyytyväinen. siihenkö että kuljet hitaasti.
Siihen mitä meillä on nyt, oon tyytyväinen.
Tällaiset aloitukset juuri ovat myrkkyä meille toivonsa menettäneille. Lienette aika läheisiä, jos yhteisestä tulevaisuudesta jo haaveilet. Ei siis minulle, vaikka hän läheiseltä tuntuu. Eikä puhumisen tuossa vaiheessa pitäisi vaikeaa olla.
Ei sitä tiedä, jos sanoo väärin tai toinen ajattelee toisin. Voipi ajatellakin. Siksi tää haave sopii anonyymisti tänne. Jotten tyhmyyksissäni vielä tai ylipäätään hölötä jotain mitä ei pitäisi.
Niin pitäisi jutella! Jos olisit juuri se oikea ajattelija. Antaisitko jotain vihjettä minnepäin miehelle?:)
En ole oikea ajattelija ja haluan olla anonyymiajattelija. Eipä ollut Jmiehelle.
En ala itseäni tyrkyttämään, tämä on kestänyt jo liian kauan. Harmi vaan että olisi voinut olla oikein sopiva kumppani. Siihen uskoon jään, että ei ollut _tarpeeksi_ kiinnostusta.
Hmm.. tää ei kosketa minua, koska välimme on jotain muuta. Suurempaa kuin kiinnostus.
Kiitos rohkeasta tekstistäsi <3 Kiitos ajatusten vaihtamisesta. Kyllä meidän pitäisi puhella asioista.. Olen samaa mieltä. Uskon ettei se olisi edes vaikeaa kanssasi.
Itse asiassa kun mietin meitä, ei se varmaan vaikeaa oliskaan. Ihan vaan pohdittaisiin asioita kaikilta suunnilta. Ole hyvä, kuka oletkaan - yhden miehen kanssa vaihdan kyllä ajatuksia päivittäin, ja hän on elämässäni se ykkönen. Ja ehkä tästäkin jossain vaiheessa puhellaan ihan kahden kesken.
Onnekas tuo miehesi täytyy olla, nyt kauniita unia sinne.
Hyvää yötä.