Ei siitä kovin kauaa kai ole, kun tunsi vielä jotain haluavansa. Nyt tuntuu, että seksiä on ehkä pari kertaa kuussa. Ikää on jokusen vuoden alle 30 ja yhteisiä vuosia kuusi. Haikeudella katselen "vanhoja" kuvia ja mietin että mihin sen näköinen nuori mies oikein katosi. Ehkä kaljamahan, sipsien, pizzojen ja sohvan alle piiloon. Kokoajan väsynyt. Naamaankin on pitänyt kasvattaa joku metsää muistuttava risukasa. Asenne on ilmeisesti se että "joo ei kiinnosta". Sisäisessä komeudessa ei vikaa, mutta en ehkä olettanut että alle kolmekymppisinä aletaan vielä oikeesti metsittymään ja kasvattamaan ylpeänä olutmahaa. Itse mietin, että miksi helvetissä edes laitan itseäni tai stressaan, olenko miehen mielestä haluttava. Mutta teenkin sen itseni takia, että voisin tuntea itseni seksikkääksi (en muista millon olisin oikeasti niin tuntenut).
Tuntuu ettei mies pidä mun panostusta minään. En enää kuule kehuja, mitkä saisivat tuntemaan itseni kauniiksi, eipä ole paljon mitään ns ylimääräistä läheisyyttä (ellei johda seksiin automaattisesti). Olen yrittänyt sanoa, että mulle ne olis tärkeitä, että voisin ns syttyä. Olen varmaan itsekin iän myötä muuttunut, kiloja tullut muutama, mutta myös urheilu alkanut kiinnostamaan ja sitä myötä mielestäni kroppa saanut kiloja ihan sen myötä. Eli saatan salaa katsoa itseäni peilistä ja ajattelevani että näyttääpäs hyvältä, mutta tulen hieman surulliseksi, kun tuntuu ettei sillä ole mitään merkitystä. En ihmettele, että monet naiset vaan lakkaa kiinnostumasta itsensä laitosta. Että jos toistakaan ei kiinnosta, niin miksen minäkin vaan liho ja rupsahda. No, en kyllä halua. Ei me edes nukuta samassa sängyssä (ei oikeastaan koskaan olla nukuttu), kun toisella on ne univaikeudet. Kylässä tosin on vähän niin kuin pakko, koska olishan se outoa sanoa että saiskos eri sängyt kiitos. Viimeksi kun siellä yhteisessä sängyssä sitten oltu, niin toinen on kaljaspäissään melkein pieraissut mun naamaan päin mun hereillä olessa. Tän jälkeen totesin mielessäni, että ehkä romantiikan rippeiden säilymisen takia on miehen parempi ollakin siellä sohvalla.
Jonkun mielestä varmaan lapsellista, naurettavaa, pieniä huolia. Mutta täytyy sanoa, että en minä ehkä olettanut että parisuhteesta on loppujen lopuksi kyse tämmöisestä. Ehkä olen katsonut liikaa romanttisia leffoja ja tutkinut liikaa vasta rakastuneiden naamakirja profiileja. En tiennyt, että loppujen lopuksi minäkin olisin näin haluton, seksuaalisesti kyyninen, ja romantiikan ajatuksissa murhaava. Tunnen olevani petetty, omissa haaveissani. Haaveilinko joskus rakastelusta kuumassa rantahiekassa? Ja mitä kaikkea muutakin. En osaa enää edes fantasioida, unelmoida. Mikä se intohimo oli? Toki sen intohimon tilalle on tullut kumppanuus, luottamus, ystävyys, toinen lukee ajatukseni jne. Sekin on ihanaa. Onko se niin kuin joko tai. Kaikkea ei voi saada? Mitenhän voisin sytyttää oman menneen itseni käyntiin ja ehkä samalla myös kohottaa toisen itsetuntoa? Haluisin taas tuntea sen saman tunteen, kun katseet kohtasivat ensi kerran ja toivoin että toinen ottaisi minut heti.
Parisuhde, seksi, oma seksuaalisuus, haluttomuus?
ajatuksia345
0
109
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 33532240
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?602546Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien711981- 2071767
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1681668- 451451
Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.931247- 1221058
Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex1031021Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30962