Tein eilen ikävän tempun viroloisille naapureilleni. Taloyhtiössäni asuu kolme viroloista jotka ovat ajaneet jo vuosia viroloisilla autoilla.
Laitoin illan pimeydessä kunkin auton molempien eturenkaiden alle terävät puuruuvit, jotka uppoavat renkaisiin kun viroloiset lähtevät peruuttamaan ruudusta pois.
Aamulla näin parvekkeelta kaukaa kun yksi "uhri" peruutti autonsa pois ruudusta, pysäytti sitten autonsa keskelle tietä parkkipaikalla ja lähti kiertämään autoa ja kyykkimään auton ympärillä.
Jouduin lähtemään töihin ja herkullinen tilanne jäi näkemättä loppuun :( Iltapäivällä sitten taas enemmän hauskuutta kun mahdolliset toiset autot ovat peruuttaneet renkaansa puhki.
Onko tämä reilua ja oikein? Mielestäni on, koska valtiovalta ei puutu laittomuuksiin, täytyy kansalaisten ottaa harkintansa mukaan oikeus ja ratkaisuvalta käsiinsä.
Ilkeää vai oikeudenmukaista?
3
217
Vastaukset 3
- kusipääolet
Itse suomalaisena voin vain todeta hirmuisella myötähäpeällä että me olemme todella hullua tai sanotaan junttia porukkaa. Mehän puukotetaan toinen toista selkään jo ihan tuosta vaan, ilman mitään syytä.
- Veromies67
Juu ihan "hauska" (kipeä) tarina mutta eipä renkaat heti tyhjene vaan varsin hitaasti tuolla tavoin rei'itettäessä. Mutta - mis sul viga on?
- Simmelbimnel
Mul on mukavat kokemukset virolaisilta ja niin kauan ku mun naapurit on hiljaisia eikä häiritse mun elämää ei tulis mieleen tehdä noin.
Ei tarvetta nuolaista Suomen viranomaisia perseeseen.. Liikennekameroita ja kyttäämistä ihan tarpeeksi..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401872Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 991011
- 102888
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88884- 62716
- 32612
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68508Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku12495- 78491