Oli hyvin valitettavaa että Helsingissä tapahtui vastarintaliikkeen tapahtumassa väkivaltainen potkaisu jolloin uhri kaatui ja löi päänsä jonka seurauksena hän viikon päästä kuoli.
En ota kantaa noihin järjestöihin mutta mielestäni kyseessä oli "huonoa tuuria " .
Seikka että järjestö kuin järjestö voitaisiin lakkauttaa vain sillä perusteella mikäli niiden tapahtumissa saattaisi "vahingossa " kuolla sivullinen on absurdia.
Kohta meillä ei ole yhtään järjestöä kun tarkkoja ollaan.
Mielestäni ensisijaisessa vastuussa sivullisen kuolemasta on se sairaala joka hoiti uhria. Sairaalan olisi pitänyt selvittää tarkemmin potilaan kunto !
Sairaalat pystyy ja kykenevät hoitamaan vakavampiakin tapauksia kuin katuun kaatuminen.
Pätevä syykö lakkauttaa järjestö kuin järjestö?
2
121
Vastaukset
- qwqwqwqwqw
Järjestön tapahtuman aikaan yhden jäsenen aiheuttama sivullisen kuolema on epäilyksen asteella. Tämän vuoksi järjestön lakkauttaminen kuulostaa järjettömältä. Jos tuollainen riittää syyksi, niin oikeudenmukaisuuden nimissä suomen poliisi olisi pitänyt lakkauttaa jo kauan sitten. Ja moni muukin. Ottakaapas nyt lääkkeenne ja lakatkaa sekoilemasta!
- Kamerantuella
Koska vainajan puolustus syyttää potkaisijaa myös rasismista sillä perusteella, että uhri olisi vastustanut rasismia, niin saman logiikan mukaan uhria tulisi syyttää natsismista koska syytetty vastustaa hallitsematonta maahanmuuttoa . Tästä ollaan tekemässä ennakkotapausta. Tulevaisuudessa esim. kolarissa tai urheilukilpailuissa loukkaantuneet, jotka kuolevat sairaalassa tai sieltä poislähetettyinä, katsotaan kuolleen vastustajan tai kolarin aiheuttajan toimesta ja tietenkin uhrin sairaus ja aineitten käyttöhistoria salattaisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1674950Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121529
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211421Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91163Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit42977Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298925- 153827
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747