Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Täydellinen tanssi-ilta

tangonHuumaa

Tähän vois kertoa "omia" tanssi-illan tärkeinpiä asioita.
Kenelle mikäkin merkitsee eniten onnistuneessa illassa. Onko se saatille pääsy, vai riittääkö siihen 5 x tanssin pääsy? Vai tarviiko joka pelit päästä meneen?
Tarviiko siihen tuuttuja, vai onko tuntemattomien haut parasta?
Mahtuuko joukkoon vasta-alkajia, Onko ilta kerrasta pilalla jos kaikki haut ei osukkaan taitavan tanssijan kanssa?

14

410

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hmn

      Riittää kun hakee jotain tuiki tuntematonta ja
      askeleet sopivat täydellisesti.
      Siinäpä aineksia onnistuneelle yhdelle illalle.,
      josta jää hyvät muistot.

    • Ignoila

      Minulla on oikeastaan vain kolmenlaisia tanssi-iltoja, ne ovat harvoin sattumankauppaa.

      1) Epäonnistunut tanssi-ilta, orkesteri on huonompi kuin odotin joten saatan lähteä pois ennen ensimmäistäkään tanssia. Näitä on onneksi vähemmän, ehkä 1 kahdestakymmenestä. Haluan tarjota daamille vain parasta itseäni, se on perussyy.

      2) Hyvä tanssi-ilta, orkesteri on hyvä, saan tanssia paljon mieluisaa musiikkia mieluisten daamien kanssa. Meno on mahtavaa. Yksi hyvä tunnusmerkki tällaiselle illalle on se, että kolme tai useampi daami hymyilee tanssin aikana. Nautin tanssista silloin kun näen, että daamini nauttii siitä.

      3) Keskityn illan aikana yhden daamin tanssittamiseen, tanssitan hänet taivaisiin. Tämä on parasta mitä tiedän ja nautin, se on niin herkkää ja romanttista samalla. Siitä jää mahtavat ja kauniit fiilikset illan päätyttyä, vaikka lopulta kävisikin epäonnisen sadun tapaan.

      • tangonHuumaa

        Itsellä mieltymykset hyvin samat kuin "Ignoila"
        Mitä useammalle saa tarjottua mieluisia tanssihetkiä. Sen parempi ilta.
        Mitä enemmän antaa, sen enemmän saa.

        Illan kruunaa jos joku oikein suosittu (tuntematon) hakee tanssiin ja tältä saa kiitokseksi mutakin kuin pelkkiä sanoja.
        Hymyn mikä piirtyy verkkokalvoille pitemmäksikin aikaa, halit, reisihalit tai tahdin parin kestävä hidas irrottautuminen. Näitä ennestään tuntemattomia vaan ei sovi joka tanssi-iltaan, tosin joskus useampikin.
        Toisilla lavoilla on tivis "sisäpiiri" he hakevat kiireellä vain toisiaan. Toiselle aallolle näitä ei jää tarjolle. Toisilla lavoilla tuntematonkin huomataan ja naistenhaulla nämä suosituimmatkin hakee ihan tuntematontakin.
        Ollaanko toisilla lavoilla vaan rohkeenpia, vai onko "piiri" niin pieni että kerkii hakeen muitakin? Sillä jos hakuja tulee näiltä suosituimmilta tulee niitä aina useammaltakin.


    • kelvoton.nuorimies

      Tanssi-ilta on onnistunut, jos tulee sovittua treffit. Muuten on epäonnistunut. Onnistuneita on ollut keskimäärin alle yksi vuodessa. Ei ole kiva, kun elämä valuu hukkaan naista etsiessä, mutta minkäs teet kun et kelpaa etkä tiedä edes syytä.

      • näkökulmiaonmonia

        Elämä voi valua myös hukkaan elämällä se naisen kanssa.


    • Patisserie

      Minun täydellinen tanssi-ilta on sellainen, että saan tanssia paljon ja vielä sellaisten tanssijoiden kanssa, jotka osaavat tanssia. No, muutama kävelijäkin voi mennä illan aikana, mutta tärkeintä on se, että pääsee tanssimaan. Harvemmin noita täydellisiä iltoja pukkaa, sillä meitä naisia on aina enemmistö. Täydellisenä iltana pääsen vielä tanssimaan muutaman kappaleen fuskua tai buggia, jotka ovat aika uusia tanssilajeja minulle. Plussaa on myös se, jos kohdalle osuu tanssittaja, jonka kanssa askeleet osuvat tosi hyvin yhteen. Jopa niin hyvin, että välillä huomaa unohtaneensa hengittämisenkin! Yleensä en halua tanssin aikana jutella mitään, mutta plussaa on myös, jos tanssittajan kanssa osuu jutut ja huumori yksiin.

      • Toisille

        Kaikki on itsestä ja omasta sosiaalisuudesta kiinni ,olettaen ,että tanssioita on kohtalaisesti. Kun kemiat ruokkii tanssia ei harhaaskelilla ole merkitystä. Iso tuttu tanssipiiri on aina turvallinen ,eikä kellään ole epätoivoa tanssiinpääsystä. Ystävyys ja luottamus vie aikansa, että yhteistanssista voi tulla täydellistä.


    • ÄinäänMiäs

      Keräilin hugeja pahvin palasen päältä Siwn edessä.

      -Jeesaas euro, niin saan kahvin tost Siwast.

      Keräilin myös nyrpeitä katseita ohi kulkevilta fröökynöiltä.

      Osa taisi syleksiä pultsarin suuntaan.

      Tuli siinä koko kymppi kasaan ja pääsin Täkäläiseen ehtoolla.
      Siellä oli samoja mammoja rivissä ja miehistä puute.

      Kun seuraavana aamuna kasailin almuja kukkaruukun pohjalle Siwan edessä,
      oli purkki turvoksissa.

    • JalmariIngo

      Ilta ikäänkuin virtaa alusta loppuun missään kohtaa ei tökkää. Sisältö voi vaihdella paljonkin.
      Jallu

    • EiItketälauantaina

      Ilta on onnistunut, jos saan vähän nauraa, tanssinautinnon lisäksi. Miehet on parhaimmillaan niin hauskoi.

    • Lavallaonnastaa

      Hyvä tanssi-ilta koostuu, kun pääsee tanssimaan useiden hyvien naisten kanssa. Korostuu varsinkin boogie woogiessa, tangossa ja hitaassa valssissa. Ei väliä onko tuttuja vai tuntemattomia, tärkeintä että tanssikemiat kohtaavat. Tanssipiirit on niin pienet, että vähintäänkin kasvotuttuja on lavalla kuin lavalla. Vasta-alkajia pitää rohkaista ja heidänkin kanssa voi mennä muutamat kappaleet. 5 krt on aika vähän (yksi kappalepari per tunti), vähän useammin täytyy parketille päästä. Miehillä se on helpompaa, kun olemme lavoilla vähemmistö ja hakuaikaa enemmän.

    • VoiIhanuus

      Ihania onnistuneita tanssi-iltoja on paljon viiemeisimmät kaksi takasi niin ihana mies. Kahtena iltana sain tanssia hänen kanssaan. Hän otti ihanan otteen, vei vain syliotteessa ilman mitään nykyajan "venkutkisia". Letkeästi niin ihanasti. Ei flirttiä vaa täydellistä tanssiniloa, naurua ja illan päätteeksi halaus ja suukko. Todennäköisesti koskaan ei enää nähdä, mutta voi kun olen onnellinen noista hetkistä 😊.

    • Lapperoinen

      Pienestä se joskus onni tulee, ihan niinkuin lapsilla

    • Carolinavf

      Muutama esimerkki/vaihtoehto:
      Herra sanoo minulle. "olet ihana".
      Saan painella hiki päässä luovien ja vauhdikkaiden eri herrojen kanssa pitkin parkettia.
      Herra sanoo minulle: "älä lähde vielä".
      Juuri hän hakee tangoille ja pyytää seuraavatkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2087
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1798
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      19
      1677
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1480
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1433
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1348
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1344
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1302
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe