Mikä eläin?

Näin äsken kaksi pienehkön koiran kokoista eläintä hiippailemassa metsän reunassa, mutta ei ole varmuutta mikä eläin oli kyseessä. Väritys oli mielestäni kokonaan ruskeahko ja kävely vähän vaivalloisen näköistä ja hidasta. Ääni muistutti lehmän ammuntaa ja eivät juuri ihmistä näyttäneet pelkäävän. Huomatessaan minut säntäsivät piiloon, mutta odottelin hetken ja sieltä ne jolkottelivat takaisin. Korkeus oli ehkäpä 40cm.
6893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Supikoiria varmaan. Toinen vaihtoehto mäyrä, mutta sillä on juovat suipossa nokassaan ja on enemmän lyllyrö.

Äänestä

Pieniä susia. Ovelia sellaisia. Ääntelivät kuten lehmä houkutellakseen lähiseudun lehmät syötäväkseen.

Äänestä
  • Ei, olet väärässä. Näin samat nelijalkaiset äskettäin uudestaan ja sama lehmältä kuulostava ammunta kuului, joten potkaisin toista päähän hiljentääkseni sen, sillä luin juuri Murhalesken muistelmia ja keskittymiseni herpaantui. Potkun jälkeen yllätyin suunnattomasti, kun Espoon metsästysseuran puheenjohtaja ja rahastonhoitaja paljastui sieltä pienen pienten susipukujen alta. He kuulemma päivittäin vetävät kolmen tunnin lenkin asutusalueen lähellä pienissä susipuvuissaan, jotta ihmiset soittaisivat kauhuissaan hätäkeskukseen ja lopulta Espoon metsästysseura pääsisi susijahtiin. On ne veijareita ne metsästäjät... Väittivät perkeleet, että sudet muka Suomessa vaarallisia ja käy lampaiden päälle, heh, otin rahastonhoitajaa pillistä kiinni ja heitin Nuuksion Mustalampeen. Raukka ei osannut uida vaikka kova kalamies kuulemma olikin. Puheenjohtajan kanssa testamentattiin hänen vaatimaton omaisuutensa Oikeutta eläimille ry:lle, jonka jälkeen vaimo lähti Kirkkonummen vastaanottokeskuksen edustalle etsimään joogavalmentajaa. Espoon metsästysseuran puheenjohtaja taasen päätti päivänsä oman käden kautta, kun paljastui, että koko korkeastikoulutettu lähisuku nauroi selän takana puheenjohtajan harrastukselle ampua eläimiä ja ripustaa niitä kipsilevyseinälle sähkötakan mukavasti lämmittäen vieressä.

    Voi Espoo, oivoi, Espoo... No, eipähän nämäkään sudet vaarallisia olleet.

    Äänestä

Supikoiria lienevät olleet. Kirjoitapa googlen kuvahakuun supikoira, kettu, mäyrä tms. ja vertaile kuvaa näkemääsi.

Äänestä

Supikoira? Kettu tai susi.

Äänestä
  • Supikoira tulee ekana mieleen. Se on matala,epämääräisen ruskeenharmaa,paksuturkkinen lyllertäjä,liikkuu eri tavoin kuin kettu. Ketjussa pistää silmään yleensä väri,hoikat koiramaiset jalat näkyvät selvästi,ja,häntä voi olla melkoinen ilmestys jos ketun iho on terve. Käytännössä terveen ketun häntä on noin 2/3 siitä pituudesta,mikä eläimen muulla keholla on. Susi taas muistuttaa hyvin voimakkaina valkoinen alaskanmalamuuttia,on korkea samalla tavoin,etujalat ovat hyvin voimakkaat. Kun suden pään näkee,siinä on se ero selkeä kouraan. Pää on hyvin leveä,leuat erittäin voimakkaat.
    Kulkutapa on koirasta poikkeava,jalat tekevät työn eikä selkä mutkuile. Supiikoiriahan sinä olet nähnyt. Aika yleinen otus,on rauhoittamaton vieraslajityyppinen eläin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Esbo kirjoitti:

Näin äsken kaksi pienehkön koiran kokoista eläintä hiippailemassa metsän reunassa, mutta ei ole varmuutta mikä eläin oli kyseessä. Väritys oli mielestäni kokonaan ruskeahko ja kävely vähän vaivalloisen näköistä ja hidasta. Ääni muistutti lehmän ammuntaa ja eivät juuri ihmistä näyttäneet pelkäävän. Huomatessaan minut säntäsivät piiloon, mutta odottelin hetken ja sieltä ne jolkottelivat takaisin. Korkeus oli ehkäpä 40cm.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu