Mielenosoituskulkue Kansalaistorilta Senaatintorille lauantaina 24.9.2016
Suomeen on viime vuosina rakentunut hiljaisuuden kulttuuri, jonka varjossa rasismi ja väkivaltainen äärioikeisto ovat saaneet kasvaa rauhassa. Yksi rohkea päätti kuitenkin rikkoa hiljaisuuden ja maksoi siitä hengellään.
Kutsumme nyt kaikkia yhdessä rikkomaan hiljaisuuden ja näyttämään, ettei fasismille ja rasismille ole tässä yhteiskunnassa sijaa. Kutsumme kaikkia toimimaan yhdessä sen puolesta, että kukaan ei joutuisi pelkäämään natsien väkivaltaa. Jokainen meistä voi nousta rasismia vastaan sitä kohdatessaan. On vastuumme puuttua ja tarjota tukea silloin kun joku muu puuttuu siihen. Yhdessä se on helpompaa. On aika sanoa: Peli poikki!
Suomessa toimii tällä hetkellä väkivaltainen uusnatsijärjestö Suomen vastarintaliike (SVL). Se on saanut syyllistyä väkivallantekoihin aivan liian rauhassa. Poliitikkojen hiljaisuus on tarjonnut rasismin ja uusnatsiliikkeen kasvulle otollisen maaperän. On aika rikkoa hiljaisuus ja tehdä selväksi, että järjestäytyneelle rasismille ei ole Suomessa sijaa!
Meidän on kaikkien osoitettava yhdessä, että näin ei voi jatkua. Yhdessä toimimalla voimme aloittaa uuden toiminnan ajan, jolloin jokainen ihminen uskaltaa nousta rasismia vastaan, missä ikinä sitä näkeekään.
Puheiden aika on ohi. Vaadimme poliitikkoja ja viranomaisia ottamaan vakavasti rasismin ja siitä kumpuavan väkivallan. Vaadimme tekoja. Rasismiin ja väkivaltaisen äärioikeiston toimintaan on mahdollista puuttua jo nykyisen lain puitteissa. Me mielenosoittajat vaadimme, että pääministeri Juha Sipilä ja sisäministeri Paula Risikko puuttuvat väkivaltaan nykylainsäädännön puitteissa ja ottavat rasismin tosissaan. Poliisilla on mahdollisuus valvoa SVL:n julkista toimintaa niin tiukasti, ettei se kykene väkivallantekoihin. Puhalletaan peli poikki ja näytetään, että yhdessä toimimalla voimme rikkoa hiljaisuuden ja rakentaa yhteiskuntaa, jossa yhdenkään ei tarvitse kuolla mielipiteidensä takia.
Lauantaina 24.9. klo 12 kokoonnumme Kansalaistorille, josta kävellään yhdessä Senaatintorille. Siellä ilmaisemme kantamme poliittista väkivaltaa, fasismia ja rasismia vastaan. Nyt riittää!
Tapahtuman järjestää puoluepoliittisesti sitoutumaton yhteenliittymä yhteiskunnallisesta ilmapiiristä tarpeekseen saaneita yksityishenkilöitä, joukossa kokeneita tapahtumatuottajia, järjestöväkeä, toimittajia, yrittäjiä ja aktivisteja.
Pidetään mielenosoituksen viesti selkeänä ja jätetään muut poliittiset tunnukset, kuten puolueiden ja valtioiden liput kotiin.
Haluatko järjestää mielenosoituksen omaan kaupunkiisi? Ota yhteyttä [email protected] jos tarvitset neuvoa, ajatuksenvaihtoa, kuvatiedostoja tai muuta vastaavaa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuhansia tulossa :) Turkulaiset mukaan rakkauden ja humanismin puolesta!
https://www.facebook.com/events/708050872692504/
https://www.facebook.com/groups/114311111913455/
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/2787026/Suomen kansallismieliset piirit ovat pienet katso millaiset yhteydet ryhmilla on .
Yksittäistapaus, mitä on rasistista kommentoida
Olet saastaa
Sinun loukkaava kommenttisi loukkasi. Tulkitsen tässä olevan poliittista rasismia, mikä pitää kitkeä pois.
Kuollut sälli oli kamankäyttäjä ja dokasi faijansakin kanssa. Sattui nyt delaamaan siinä sekoillessaan ja kaaduttuaan.
Mitä eroa on samassa paikassa tapetuilla narkilla ja upseerilla?
Jos tapettu sattuu olemaan oikeasta, siitä hyväksytystä ihmisrymästä. niin kalabaliikki on valmis.
Edesmennyt kansanedustaja Tony Halme (ps.) kirjoitti Testamentti-kirjassaan pahoinpitelyn uhriksi joutuneesta upseerista, joka löi päänsä katukivetykseen useiden päähän kohdistuneen potkun jälkeen ja kuoli. Tapahtumat sattuivat 2003 Helsingin Rautatieaseman taksijonossa. Nyt, 13 vuotta myöhemmin Suomen Vastarintaliikkeen (SVL) jäsentä epäillään kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä, joka sattui täsmälleen samassa paikassa.
Tässä on täysin kyse tekijästä (natsi) ja tekijän motiiveista (poliittisten vastustajien hiljentäminen), ei uhrista.
Tiedäthän muuten että (toisin kuin Halme väitti) tuon upseerin pahoinpitelijät eivät olleet somaleita?
Lopettaisitte sitten omankin provosointipelinnekin. Mitään hiljaisuutta ei ole ollutkaan, vaan molempien osapuolten provosointia viimeiset kaksi vuotta.
Ihmiset eivät jaksa enää tätä. Suuri osa ei halua ottaa enää kantaa kumpaankaan
puoleen. Ettekö ole tajunneet? Tutkittu juttu vielämä.
Jep!
Rikotaan vaan!
Mitäs nyt on paljastunutkaan:
http://mvlehti.net/2016/09/22/paikassa-missa-jimi-karttunen-kaatui-tapettiin-mies-potkimalla-vuonna-2003/
Eli: älkää nyt olko hölmöjä!!