Apuva! Tässä sairaspäivää vietellessä iski sitten kaiken muun riesan lisäksi hääkuume. Tuli katsottua telkkarista "Yllätyshäät", joka sai salaisen, piilotetun pakkomielteeni ponnahtamaan pinnalle.
Nyt ehkä ajattelette että minulla vähän väärä tärkeysjärjestys kunhan alttarilla astelu koittaa... Ehei, olen ihan tosimielellä siinä hommassa. Häät eivät kylläkään ole vielä ajankohtaiset, joten nyt kyseessä lienee pakottava projekti-/suunnitteluriippuvuuteni. Rakastan järjestää juhlia, ja koska niitä nyt ei ole lähitulevaisuudessa tiedossa, minua on alkanut riivata kummallinen tarve suunnitella häitä... jotain piti keksiä! Ja nyt tämä kuume on iskenyt täysillä enkä saa itseäni riuhdottua koulukirjojen ääreen millään.
Mietin koko ajan, että miten ihanaa olisi saada vihkitoimitus mökkilaiturille... tai miten mukavaa olisi leipoa mummon kanssa 500 karjalanpiirakkaa aamuöisin pakastimeen odottamaan häitä (vähempään mummo ei tyydy vaikka vieraita kutsuttaisiin 20). Tai miten romanttista olisi räpeltää takan ääressä kultapuppelini kanssa kutsukortteja katsoa kun hänen poropeukalonsa sotkeentuvat yltä päältä liimaan ja kortit saavat taatusti omaperäisen ulkomuodon =)
Onko tähän lääkettä? Löytyykö muita samasta vaivasta kärsiviä? Olisikohan meille jossain tukiryhmää?
Isän viiskymppisiinkin on vielä pari vuotta... mitähän suunniteltavaa sitä keksis.
Nyt ehkä ajattelette että minulla vähän väärä tärkeysjärjestys kunhan alttarilla astelu koittaa... Ehei, olen ihan tosimielellä siinä hommassa. Häät eivät kylläkään ole vielä ajankohtaiset, joten nyt kyseessä lienee pakottava projekti-/suunnitteluriippuvuuteni. Rakastan järjestää juhlia, ja koska niitä nyt ei ole lähitulevaisuudessa tiedossa, minua on alkanut riivata kummallinen tarve suunnitella häitä... jotain piti keksiä! Ja nyt tämä kuume on iskenyt täysillä enkä saa itseäni riuhdottua koulukirjojen ääreen millään.
Mietin koko ajan, että miten ihanaa olisi saada vihkitoimitus mökkilaiturille... tai miten mukavaa olisi leipoa mummon kanssa 500 karjalanpiirakkaa aamuöisin pakastimeen odottamaan häitä (vähempään mummo ei tyydy vaikka vieraita kutsuttaisiin 20). Tai miten romanttista olisi räpeltää takan ääressä kultapuppelini kanssa kutsukortteja katsoa kun hänen poropeukalonsa sotkeentuvat yltä päältä liimaan ja kortit saavat taatusti omaperäisen ulkomuodon =)
Onko tähän lääkettä? Löytyykö muita samasta vaivasta kärsiviä? Olisikohan meille jossain tukiryhmää?
Isän viiskymppisiinkin on vielä pari vuotta... mitähän suunniteltavaa sitä keksis.
Vastaukset 2
Vanhimmat
siis aivan. mäkin oon ihan hurahtanut häiden suunnitteluun. ja mun mieheni kattoo vierestä ihan outona. se siis tietää että suunnittelen ja kattelen kaikkia näitä juttuja. mä siis rakastan suunnitella juhlia.
sain viikossa päähän piston, että järjestänpä halloween bileet. niistä tuli tosi upeet. kamut kehu koristeita ja asua. mä siis istuin koulusta tullessani himassa lattialla ja väänsin kaikkii koristeita. suunnittelin ruokia ja sit silloin juhlapäivänä toteutin kaiken mieheni ja siskoni kanssa. kaikki oli vaivan arvoista. :D mä ainaskin nautin.
noh sit kävi vähän huonommin. poikaystäväni kaverit olivat lupautuneet tulemaan meille juhlimaan uutta vuotta. noh mä sit siivosin koko päivän ja tein safkat ja järjestin paikat juhlia varten. noh kuinkas ollakkaan. kamut teki oharit ja jäi alottelupaikkaan koko loppu illaksi. oltiin sitten parin kamun kanssa meillä ja syötiin ittemme täyteen, kun tosiaan olin valmistanut ainaskin 20hlö:lle safkat. se vähän lannisti.
joten en nyt ole järjestämässä mitään juhlia muuten. sittenpähän aloin lukemaan näitä hää juttuja ja olen ihan innoissani häistämme mieheni kanssa. kunhan vaan tulis pari vuotta ikää lisää. niin voitaisiinkin mennä naimisiin.
ja sit oottelen vaan sitä päivää et joku pyytää mut kaasokseen. mut mulla ei vaan tunnu olevan noita naispuolisia ystäviä. :( ja mäkin vaan mietin seuraavia juhlia, :D joita ei tosi nyt ole tiedossa. :(
sit olen aatellut, että jos isona pistäisin yrityksen pystyyn joka järjestäis juhlia. se ois unelmani. :D
t:tyttö 20w.
Itsekin tunnistan nuo "oireet" itsessäni. Kultani tietää - ainakin jollain tasolla - "harrastukseni" eli meidän tulevien syksy/talvihäiden suunnittelun. Siis mä haluun naimisiin rakkaani kanssa mahdollisimman pian. Mutta ei taida onnistua. En nimittäin uskalla vielä kosia. Tiedän, että hän vielä tässä vaiheessa vastaa kieltävästi. Mutta kun se oikea hetki tulee, niin häät on varaamisia ja päivää vaille melkein valmiit. Olenko pieni paha piru...
Olen katsellut pitkän aikaa jo itselleni hääpukua. Nettisivuilta, kaupungilla pukuvuokraamon näyteikkunoista, Tallinnan matkoilta, lehdistä... Tiedän missä haluan naimisiin. Mutta ensin täytyy käydä maistraatissa. Myös tiedän menun ja melkeinpä jo koristelutkin olen suunnitellut valmiiksi.
Tiedän, ihan pöhköä. Mutta olen niin rakastunut.