kuka olen. Olen Crystal. En enää vastaa testeihin, vaan tavallisille kysyjille. Ja niin kuin olen kertonut joissakin vastauksissani, en voi antaa takuita siitä, pitääkö tuntemukseni paikkansa. Niin kuin myös mainitsin joskus alussa kun tulin tänne palstalle, olen vielä harjoittelija. Aina kun vastaan, huomaan, kuinka paljon pitäisi vielä kehittyä. Ja jokaisella näkijällä on oma tapansa nähdä eikä toista voi opettaa.
Viime viikolla huomasin myös omassa elämässäni, että asia, josta minulla oli ollut tietty aistimus, meni juuri sillä tavalla. En silti pysty hyötymään siitä, että tiedän. Uskon että kuka tahansa pystyy kehittämään kykyään tuntea, onko menossa oikeaan vai väärään suuntaan. Viime vuonna löin päätäni seinään, kun pyrin tiettyyn suuntaan, ennen kuin tajusin, ettei se nyt vain onnistu, luovutetaan suosiolla ja kokeillaan toista suuntaa. On hyvä osata mennä siihen suuntaan, johon elämä suosiolla vie. Ei ole kuitenkaan helppoa nähdä sitä suuntaa ja siinä minä yritän auttaa kysyjiä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Etsin suuntaani elämässä. Näetkö jotain tulevasta tai menneestä?
Mihin tarttuisin?
Kiitos jos vastaat.
Kysyisin mitä näet minulle?Yleistä ja toteutuuko unelmani?Kiittäen etukäteen.
Nyt kun tiedän kuka olet, tiedän että Sinulla on lahjoja ja Suuri sydän!
Sitten kun kerkeät kertoisitko minulle mitä näet minulle tulevaksi niin yksin kuin ystävien kanssa?
Hei, ennenkuin luin tämän tajusin kuka olet siis että olet crystal (käytin myös logiikkaa)mutta varmuus se tuli vaan jostain tuolta mistä sanoit itsekin asioiden tulevan, joskus itsellänikin on samanlaisia tuntemuksia toisinaan enemmän joskus vähemmän, olisko sitten taipumusta tiedä häntä. Hyvää jatkoa sinulle.
Tarvitsen todella apuasi tulkitsemaan tulevaisuuttani työnsaannin kannalta. Olen joutunut työttömäksi, enkä enää tiedä mitä tietä lähtisin kulkemaan. Olen käynyt kursseja ja kouluttautunut, mutta nyt tuntuu etten edes itse tiedä mitä haluaisin. Olenko liian vaativa ja ylpeä?? Tuntuu, että tällä hetkellä eristäydyn omaan yksinäisyyteeni. Luen paljon henkisen kasvun kirjoja, yrittäen löytää sieltä rohkaisua itselleni ja olen sieltä apua saanutkin. Olenko lähtenyt koulutuksissa väärään suuntaan, joudunko aloittamaan työelämässä aivan pohjalta? Voinko vielä joskus olla onnellisesti työelämässä? KIITOS SINULLE JO ETUKÄTEEN!!!!!