Olen ollut nyt muutaman viikon työpaikassa johon minulla on 1,5 vuoden sijaisuus. En vieläkään ole varma pitäisikö minun sinnitellä loppuun asti vai lähteä pois.
Ensinnäkään minua ei perehdytetty ollenkaan. Kiire on hirveä toimistossa ja lisäksi teen autolla keikkoja ympäri ämpäri maakuntaa. Istun joka päivä ylitöissä useamman tunnin. Tunnen silti alisuoriutuvani. Yhtään hyvää sanaa en ole panoksestani saanut kuulla, vaikken toisaalta pahaakaan.
Toisaalta työ on kovapalkkainen ja arvostettu ja paikasta oli kova kilpailu. Hakeuduin siihen koska haluan haastaa itseäni. Ihmiset ovat mukavia. Saan hyviä suhteita ja kovan CV-merkinnän. Opin myös paljon sellaista mistä on takuulla hyötyä urallani myöhemmin.
Mutta. Jaksan tuskin harrastaa töiden jälkeen mitään. Pyykit ovat lojuneet lattialla pari viikkoa, samoin tiskit altaassa. Energia ei vain riitä. Olen usein itkuinen.
Nukun kyllä ihan hyvin mutta kun aamulla herään, sydämeni tykyttää ja mahani on sekaisin. Minulla on myös pelkoja, että sairastan jotain kuolemanvakavaa tautia. Jos en sitä pelkää, pelkään, että epäonnistun täydellisesti. Kesken työpäivän silmissä joskus meinaa sumentua, korvissa soi ja joudun syvähengittelemään paikallani, että pystyn jatkamaan.
Toisaalta minulla on näitä samoja pelkoja muutenkin ja pelkään toisaalta että joutilaisuus saisi ne vain pahenemaan.
Tekisi mieli ajatella, että opin kyllä sietämään stressiä ja kiirettä ja jaksan kyllä puskea yhden pätkän elämässäni. Toisaalta en haluaisi sairastua työn takia. Kukaanhan ei minulta varsinaisesti ääneen vaadi, olen vain itse vaativa.
En ole oikein varma mitä pitäisi tehdä.
Ensinnäkään minua ei perehdytetty ollenkaan. Kiire on hirveä toimistossa ja lisäksi teen autolla keikkoja ympäri ämpäri maakuntaa. Istun joka päivä ylitöissä useamman tunnin. Tunnen silti alisuoriutuvani. Yhtään hyvää sanaa en ole panoksestani saanut kuulla, vaikken toisaalta pahaakaan.
Toisaalta työ on kovapalkkainen ja arvostettu ja paikasta oli kova kilpailu. Hakeuduin siihen koska haluan haastaa itseäni. Ihmiset ovat mukavia. Saan hyviä suhteita ja kovan CV-merkinnän. Opin myös paljon sellaista mistä on takuulla hyötyä urallani myöhemmin.
Mutta. Jaksan tuskin harrastaa töiden jälkeen mitään. Pyykit ovat lojuneet lattialla pari viikkoa, samoin tiskit altaassa. Energia ei vain riitä. Olen usein itkuinen.
Nukun kyllä ihan hyvin mutta kun aamulla herään, sydämeni tykyttää ja mahani on sekaisin. Minulla on myös pelkoja, että sairastan jotain kuolemanvakavaa tautia. Jos en sitä pelkää, pelkään, että epäonnistun täydellisesti. Kesken työpäivän silmissä joskus meinaa sumentua, korvissa soi ja joudun syvähengittelemään paikallani, että pystyn jatkamaan.
Toisaalta minulla on näitä samoja pelkoja muutenkin ja pelkään toisaalta että joutilaisuus saisi ne vain pahenemaan.
Tekisi mieli ajatella, että opin kyllä sietämään stressiä ja kiirettä ja jaksan kyllä puskea yhden pätkän elämässäni. Toisaalta en haluaisi sairastua työn takia. Kukaanhan ei minulta varsinaisesti ääneen vaadi, olen vain itse vaativa.
En ole oikein varma mitä pitäisi tehdä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
En tiedä. Kattelet 1 - 2 kk ja sit mikä olo? Toisaalta aika kamalalta paikaltahan toi kuulostaa
Nyt on mennyt kohta toinen kuukausi. Nukun yöni ihan hyvin ja välillä on jopa kivaa, mutta sitten tulee aina yhtäkkinen romahdus... itkettää, haluaisin mennä vain vessaan ja lukita oven, sydän tykyttää. Ja vielä pitäisi jaksaa yli vuosi.
Jatkuvasti on sellainen olo että en pysty, vaikka olen suoriutunut oikeasti hyvin kaikilla mittareilla ja nyt on jo selvästi helpompaa kuin työsuhteen alussa. Mutta jatkuvasti pitää taistella, että saa pidettyä olon rauhallisena. Hengitellä syvään, toistella että kaikki on hyvin... se on rankkaa pitkän päälle. En tiedä pystynkö kovettumaan vai olenko vuoden päästä ihan hermoraunio.
Ei nyt kenenkään pidä kovettua. Se vie elämän väärille raiteille ja hakoteille.
Onko pakko tehdä jatkuvasti ylitöitä ? Ei joutilaisuus ole pahasta.
Eikä myöskään synti. Onko harrastuksia työn lisäksi ? Koettaa nyt löytää itsellensä
se oman elämän tarkoitus. Se on se homman iso juju. "Golden rule" jos asian sanoisi klassisella tavalla.