Ajan hidastuminen

Onko täällä muita masentuneita/ahdistuneita, joista aika tuntuu hidastuneen? Tuntuu vaikealta kuunnella jatkuvasti töissä kun joku toteaa, että joko kello on noin paljon tai joko huomenna on perjantai. Olen kade. Minusta yksi päivä tuntuu loputtoman pitkältä, yhdestä viikosta puhumattakaan. En tiedä mitä ihmiset ajattelevat, kun en kykene vastaamaan tuollaisiin kommentteihin mitään. Viikonlopun jälkeen työkaverit valittavat, että viikonloppu hurahti kamalan nopeasti, tai loma, mutta minusta ne kaikki tuntuvat pienen iäisyyden mittaisilta.

Tekeekö jatkuva voimakas henkinen pahoinvointi tuon, että tuntuu siltä kuin päivä tai viikko tai vuosi ei olisi ikinä ohi? Mahtaako se johtua kyvyttömyydestä uppoutua mihinkään. Sitä on ikään kuin sataprosenttisen tietoinen jokaisesta minuutista ja tietää koko ajan tarkalleen mitä kello on, koska ei ole koskaan "carried away", kuten englanniksi osuvasti sanottaisiin.

Tämä on äärimmäisen epämiellyttävää ja tuntuu julmalta, että tämän ainaisen pahan olon lisäksi sitä pitää vielä näennäisesti kestää enemmän kuin yhden elämän verran. Siltä tämä ainakin tuntuu. Olen nyt 40-vuotias, joten älkää suotta vaivautuko kommentoimaan, että kyllä aika alkaa kulua nopeammin kun olet yli 20 v. Aika todellakin alkoi jossain vaiheessa kulua nopeammin, mutta oloni radikaalisti pahetessa tapahtui tämä kummallinen ajan hidastuminen. Eihän tämä elämä lopu tällä menolla koskaan. Kunpa voisin antaa jäljellä olevat vuoteni jollekulle, joka elää täyttä elämää ja jolla on vaikkapa lapsia. Kamala ajatella, että joku pienten lasten äiti tai isä kuolee syöpään ja minä kituuttelen täällä maan päällä vailla mitään järkevää syytä ja koetan selvitä minuutti kerrallaan. Elämä on kummallista.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä minäkin olin huomaavinani jonkinlaista ajan hidastumista, kun olin vaikeasti masentunut vuonna 2004. Lisäksi suoleni lakkasi melkein toimimasta. Sitähän on tutkittukin, että suolen toiminta on yhteydessä mm. masennukseen. Mutta onneksi masennukseni parani ja siirryin noin vuodeksi hypomaaniseen tilaan.

Äänestä

Johtunee siitä, kun et koe aikaa mielekkääksi. Itselläni kuluu liian nopeaan, kun en saa toteutettua sitä mitä pitäisi.

Äänestä

No mul oli kans pitkä jakso mitä kuvailis ehkä parhaiten kari tapion laulama on pitkät päivät täällä...yksinäni kun aamust iltaa pyörii kämpillä ni ajatus ja meininki oli että voi vittu viel 12h ennenku pääsee nukkuu. Nyt on eri meno. Helmikuus korkkasin bissen kolmen vuoden selvinpäin olon jälkeen. Ei o tarvinnu kelloo katella ja kesä oikeesti vilahti ohi. Uusii kavereit on löytyny ja täs vaihees elämää pikku lapasest lähtö on antanut fiiliksen että ainakin elän vieläkin. En ole vierastanut kukan polttoa sillon tällön nii välillä aika suorastaan lentää.edelleen on niitä päiviä kun tekee mieli vaa piileskellä peiton alla. Sit ku sielt taas ylös pääsee nii polku johtaa siwaan ja uuteen nousuun. Tää on mun ratkasu aika ongelmaan. Tsemii...
;>

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Acedia kirjoitti:

Onko täällä muita masentuneita/ahdistuneita, joista aika tuntuu hidastuneen? Tuntuu vaikealta kuunnella jatkuvasti töissä kun joku toteaa, että joko kello on noin paljon tai joko huomenna on perjantai. Olen kade. Minusta yksi päivä tuntuu loputtoman pitkältä, yhdestä viikosta puhumattakaan. En tiedä mitä ihmiset ajattelevat, kun en kykene vastaamaan tuollaisiin kommentteihin mitään. Viikonlopun jälkeen työkaverit valittavat, että viikonloppu hurahti kamalan nopeasti, tai loma, mutta minusta ne kaikki tuntuvat pienen iäisyyden mittaisilta.

Tekeekö jatkuva voimakas henkinen pahoinvointi tuon, että tuntuu siltä kuin päivä tai viikko tai vuosi ei olisi ikinä ohi? Mahtaako se johtua kyvyttömyydestä uppoutua mihinkään. Sitä on ikään kuin sataprosenttisen tietoinen jokaisesta minuutista ja tietää koko ajan tarkalleen mitä kello on, koska ei ole koskaan "carried away", kuten englanniksi osuvasti sanottaisiin.

Tämä on äärimmäisen epämiellyttävää ja tuntuu julmalta, että tämän ainaisen pahan olon lisäksi sitä pitää vielä näennäisesti kestää enemmän kuin yhden elämän verran. Siltä tämä ainakin tuntuu. Olen nyt 40-vuotias, joten älkää suotta vaivautuko kommentoimaan, että kyllä aika alkaa kulua nopeammin kun olet yli 20 v. Aika todellakin alkoi jossain vaiheessa kulua nopeammin, mutta oloni radikaalisti pahetessa tapahtui tämä kummallinen ajan hidastuminen. Eihän tämä elämä lopu tällä menolla koskaan. Kunpa voisin antaa jäljellä olevat vuoteni jollekulle, joka elää täyttä elämää ja jolla on vaikkapa lapsia. Kamala ajatella, että joku pienten lasten äiti tai isä kuolee syöpään ja minä kituuttelen täällä maan päällä vailla mitään järkevää syytä ja koetan selvitä minuutti kerrallaan. Elämä on kummallista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu