Kokemuksia huonosta työnantajasta

Tänä kanava nyt on ainoa väylä purkaa tuntoja, kun omalla työpaikalla vallitsee meininki, jossa kaikkien suut on tukittu pelottelulla ja uhkailemalla. Vielä kaksi vuotta sitten työpaikalla oli kaikki hyvin, mutta vuoden 2015 alussa taloon tuli uusi johtaja ja sen jälkeen alamäki on ollut hirmuista. Tämän kahden vuoden aikana henkilöstömäärä on pudonnut merkittävästi ja toiminta on yhtiöitetty julkisen sektorin organisaation toiminnasta eroon.

Heti talooon tultuaan johtaja alkoi hyökkäämään talon osaavimpia työntekijöitä kohtaan ja suorastaan kieltäytyi kanssakäymisestä kaikkien niiden kanssa, joilla hän aisti olevan osaamista. Hän puhui vain muutoksesta. Ei konkreettisesti ollut esittää mitään, mitä muutos pitäisi sisällään. Nyt se on sitten nähty, että muutos on tarkoittanut parhaiden osaajien raivaamista pois talosta. Johtoryhmä on hänen johtajakaudellaan vaihdettu kahdesti, selkeästi kurinpidollisena toimena. Kurinpidon syynä on selkeästi ollut osaamisen osoittaminen omassa työssä ja kieltäytyminen nuoleskelemasta johtajaa.

Käsittämättömintä on se, että yhtiön omistavan julkisen organisaation hallinto luottaa ihan sokeasti johtajaan, vaikka kyllä monen eri kanavan kautta on varmasti tullut tietoa hänen täydellisestä sopimattomuudestaan johtotehtäviin. Ja olisi johtajan soveltumaton ammatillinenkin tausta tullut ymmärtää omistajan hallintojohdossa. Mutta kun ei niin ei.

Nyt sitten vain odotellaan, että kuinka nopeasti yhtiö ajautuu vararikkoon ja työt päättyvät. Uusia töitä on lienee vaikea löytää, vaikka pääkaupunkiseudulla ollaankin. Raskasta on tällainen, jonka taustalla on ihan ainoastaan päättävissä asemissa olevien ihmisten täydellinen osaamattomuus ja ymmärtämättömyys. Kuinkahan tässä jaksaa ja selviytyy. enää ei jaksa edes toivoa muutosta parempaan, sillä niin pahasti on systeemiin pettynyt.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vaikuttaa juttusi perusteella siltä, että työnantajasi olisi Helsingin yliopisto.
Siitä talosta joku proffa sanoi joitakin aikoja sitten lehdessä, että sen huonompaa työnantajaa ei ole olemassakaan.

Äänestä
  • On olemassa huonompiakin työnantajia. Te yliopistolla töissä olleet ette ole elämässä vielä kokeneet sellaista. Olette saaneet elää suhteellisen mukavaa työelämää. Nyt kun kiristykset tulivat voiman yliopistoon, luulette yliopiston olevan maailman huonoin työnantaja. Tosiasiassa ei ole. Ei sinne päinkään. On olemassa vielä huomattavasti siitäkin huonompia työnantajia. Teillä ei ole vain elämänkokemusta siitä. Ensimmäiset huonot kokemukset ovat kamalimpia. Aikojen myötä siihen tottuu ja mieli avartuu. Sitä huomaa, että vääryyttä on paljon ja muuallakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaikenijatyömyyrä kirjoitti:

Tänä kanava nyt on ainoa väylä purkaa tuntoja, kun omalla työpaikalla vallitsee meininki, jossa kaikkien suut on tukittu pelottelulla ja uhkailemalla. Vielä kaksi vuotta sitten työpaikalla oli kaikki hyvin, mutta vuoden 2015 alussa taloon tuli uusi johtaja ja sen jälkeen alamäki on ollut hirmuista. Tämän kahden vuoden aikana henkilöstömäärä on pudonnut merkittävästi ja toiminta on yhtiöitetty julkisen sektorin organisaation toiminnasta eroon.

Heti talooon tultuaan johtaja alkoi hyökkäämään talon osaavimpia työntekijöitä kohtaan ja suorastaan kieltäytyi kanssakäymisestä kaikkien niiden kanssa, joilla hän aisti olevan osaamista. Hän puhui vain muutoksesta. Ei konkreettisesti ollut esittää mitään, mitä muutos pitäisi sisällään. Nyt se on sitten nähty, että muutos on tarkoittanut parhaiden osaajien raivaamista pois talosta. Johtoryhmä on hänen johtajakaudellaan vaihdettu kahdesti, selkeästi kurinpidollisena toimena. Kurinpidon syynä on selkeästi ollut osaamisen osoittaminen omassa työssä ja kieltäytyminen nuoleskelemasta johtajaa.

Käsittämättömintä on se, että yhtiön omistavan julkisen organisaation hallinto luottaa ihan sokeasti johtajaan, vaikka kyllä monen eri kanavan kautta on varmasti tullut tietoa hänen täydellisestä sopimattomuudestaan johtotehtäviin. Ja olisi johtajan soveltumaton ammatillinenkin tausta tullut ymmärtää omistajan hallintojohdossa. Mutta kun ei niin ei.

Nyt sitten vain odotellaan, että kuinka nopeasti yhtiö ajautuu vararikkoon ja työt päättyvät. Uusia töitä on lienee vaikea löytää, vaikka pääkaupunkiseudulla ollaankin. Raskasta on tällainen, jonka taustalla on ihan ainoastaan päättävissä asemissa olevien ihmisten täydellinen osaamattomuus ja ymmärtämättömyys. Kuinkahan tässä jaksaa ja selviytyy. enää ei jaksa edes toivoa muutosta parempaan, sillä niin pahasti on systeemiin pettynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu