Mun elämään, en vaan ymmärrä. En saa sua mielestäni, ikävä on syvältä tunne. Haluisin unohtaa sut ja samassa en. Koska välitän susta. Mut emme voi olla yhdessä.
Melkein päivittäin akattelen, et hyppään autoon ja ajan sun luo. Mut mitä järkee. Päätös on tehty. Sinä siellä ja minä täällä, niin sinäkin sen halusit.
Ikävä ei silti mee pois.
Melkein päivittäin akattelen, et hyppään autoon ja ajan sun luo. Mut mitä järkee. Päätös on tehty. Sinä siellä ja minä täällä, niin sinäkin sen halusit.
Ikävä ei silti mee pois.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Vähän samat ajatukset. Elämä on jotenkin mysteeri -toisaalta itse voi asioihin vaikuttaa. Joitain juttuja vaan tapahtuu ja joitain pitää itse laittaa tapahtumaan.
Enpä voi itse estää valeteloituksia. Olen kaikkeni tehnyt mut lasketaan silti.
Miten niihin vaikutetaan ettei niin tehdä?
Se iskee silloin kuin vähiten odottaa ja usein myös väärään aikaan.
just sillon kun ei pääse minnekkään pakenemaa ja miettimään omaa itseään ja sitä miten kaikki jatkuu.
Omalta osaltani olen tullut siihen tulokseen, että nämä on aina tarkoitettu kasvun paikoiksi. Itse olen nykyään eri ihminen kuin silloin, kun tunteet häntä kohtaan heräsivät.
Ai että kasvatetaan sydämen ja pään kestävyyttä. En itse välttämättä haluais. Tuntuu että sydän pysähtyy ikävään ja pääkin hajoo siis sivussa.
Ei, ei... Musta tuntui pahimpana aikana juuri tuolta, mutta aikaa myöten (ja se on kuule ollut pitkä se aika...) sitä on alkanut nähdä kaiken takana syitä ja merkityksiä, tarkoituksia. En olisi tuolloin uskonut, että ikävä voi mennä ohi, mutta kyllä se meni vaikka kauan kesti ja takapakkejakin tuli. Ei silti, etteikö hän joka ikinen päivä edelleenkin kävisi ajatuksissani.
Ikävä meni ohi?ei mee jos rakastaa
EI perkele mee ei..
Tule sitten tänne mies
Sori, nainen oon😊
Toisaalta ilman näitä, olisi tylsä ja sydämetön elämä.
En minä näin sitä halunnut. Joskus vaan ei ole vaihtoehtoja. Unohdusta ei ole, tunteiden kuolemattomuus on tullut minulle selväksi.
Miksi ei ole vaihtoehtoja. Jos tiedät että toinen aina sua rakastasi
Kun tarpeeksi haluaa, on vaihtoehtoja. Itse petyin ku toinen luovutti niin helpolla ja nopeasti.
"Ku toinen luovutti niin helpolla ja nopeasti" Kuka helvetti alkaa testailemaan jos oikeasti haluaa toisen pysyvän lähellään?
Testaamaan. Hmm... Se että asun kaukana oli hänen luovutus syy. Ei mun testi. Jos se tekee minusta sen sairaan. Niin voi kyynel.
Mulle ei oo merkitystä kun totuudella.
Jos tyyppien välillä on kunnioitusta muitakin kohtaan kun omia läheisiä hän pystyy kertoon totuuden mikä on sydämen " sanoma" tai kenelle se mahdollisesti kuuluu. Perkele että on paha mieli kun aina sieltä tuntuu löytyvän joku muu kuin itse!
Nytkin kaipaan yhtä joka ilmeisesti kaipas minut tavattuaan jtn toista ja vaikka vuosia on kulunut en edelleenkään nouse mitenkään top1:seen ja saan lässytystä osakseni vaikka ei tunne mua ollenkaan hyvässä ja pahassa luonteessani.Ei nyt ole vastannut mutta tietää kyllä että kaipaan helvetisti.
Onko tää nyt mieheltä että voi tähän sopertaa tarvittaessa vai teenkö uuden aloitus soperruksen
Kaikkea ei pidä ymmärtää. Joskus on vaan oltava armollinen itseään kohtaan. Kuka voi sanoa että ymmärtää kaiken.
Suurin osa miehistä ei halua suhdetta oman ikäise kans koska joutuisi taas arvoon tappeleen ja nää vanhemmat on jo niin läpikäyneet vaikka mitä sammakoista huoriin et oksat pois.mitä järkee yrittää mitään juoskoot perää jos kiinnostaa
Ok kyllä mäkin aattelen entisiä sussuja
Ikävöin ja kaipaan niitä