Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Miten uudet äidit täällä

josenminäniinkukasitten

miten onnistuu miehen entisen perheen pyörittäminen? Minä olen nyt ollut äitipuolena päävastuussa tästä 3 vuotta ja hankalaa on edelleen. Lapsia on iso liuta ja yritän kaikki voimani antaa tämän perheen pyörimiseen, olen onnistunut ja joskus epäonistunut. Kaikille ei toki sovi perheenpyörittäminen ja kantsii miettii tarkkaan lähteekö siihen mukaan.
Miehen exä vaan häiriköi usein meitä eikä anna meille rauhaa perheytyä, vaan haluu sotkea kaiken mitä olen saanut aikaseksi. Lasten ongelmat ovat vähentyneet kun olen tehnyt sen eteen mutta aina uusia tulee. Kivaa olla perheenpyörittäjä, en suosittele mutta jos siihen pakolla joutuu niin se on vaan kestettävä. Olen tyytyväinen että lapset kuuntelevat ja kunnioittavat ja auttavat minua ja pitävät äitinä, se helpottaa minuakin kun voi komentaa ja päättää lapsen puolesta asioita mitä se ei osaa ja minulla on vastuu ja valta päättää vaikka miehen lapset ei tykkäisikän päätöksistäni olen heille äitinä ja pomona.
Jos minä en tee niitä päätöksiä niin kuka sitten tekee, en voi antaa lasten päättää asioita jotka menee pieleen kokonaan ja on älyttömiä. Minä tiedän mikä on miehen lapsille parasta ja teen ne päätökset jotta olisi joku järki niissäkin ja nyt ovat normalisoituneita.

17

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miem

      Ei et sinä missään vastuussa ole ollut ainoastaan päsmröinyt ja häiriköinyt isin uusi PANO puoliäiti

      • minäainakinoonolenheille

        Perheessä pitää olla päsmäröijä joka pitää langat käsissä. On selvää että se on uuden äidin työtä, hän määrää ja määrittelee kaiken, raha asiat ym lsten asiat. Mieheni lasten asiat eivät ole ksokaan olleet näin hyvin kuin minä olen nyt saanut normalisoitua heidät, kolu sujuu suht koht, ja ostaan kunnioittaa minua ja auttaa sekasotkuissa kun sotkevat niin paljon, olenlaittanut heidät siivoamaan ja valvonnan alaisena siivoavat muuten eivät.
        Äitipuolta taervitaan paljon, hän on rikkaus miehenlapsille. Mihin ne lapset joutuisivatkaan jos ei olisi äitipuolta heillä, suuri rikkaus heille.
        Omat äidit eivät huomaa lastenongelmia eikä neuvo missään vaan kerjäävät ex mieheltä kaikki rahat. Äitipuoli joutuu jättämään oman työnsä kun onglemalapset tulevat. Onneksipääsin hoitmaan meiheni lasten asioita, nyt varmasti ovat onnellisia.

      • Miem
        minäainakinoonolenheille kirjoitti:

        Mutta sinä et ole se sairas sekasikiö

      • äitipuolionrikkaus
        Miem kirjoitti:

        Mutta sinä et ole se sairas sekasikiö

        Minä äitipuolena pidän kaikki langat käsissäni miehen koko suvussa ja tässä miehen perheessä. Olen lapsille tärkeä ja rikkaus äitipuolena. Ilman minua he eivät pärjäisi missään, eikä ymmärtäisi yhtään mitään.
        Saavat olla kiitollisia kun olen päässyt heitä kasvattamaan. Uskon että vielä kiittävät ja ovat onnellisia elämässään, ja siitä varmasti arvostavat minua erittäin paljon. Säännöt, ja kaikki merkkaa lapsille paljon kun on upea äitipuoli joka ne laatii ja valvoo. Ovat erittäin kiitollisia, ovat sanoneet ja sanoneet myös että toivottavsti et koskaan lähde. No enhän minä lähde. Mies ei yksin pystyisi lapsiaan kasvattamaan yhtä hyvin kuin minä.

      • Oletnatsi

        AI, että ,kun olet sitte erinomainen ihminen ,oikeen taivaanlahja Lässy, valitettavasti totuus on toinen.

      • Miem
        äitipuolionrikkaus kirjoitti:

        Minä äitipuolena pidän kaikki langat käsissäni miehen koko suvussa ja tässä miehen perheessä. Olen lapsille tärkeä ja rikkaus äitipuolena. Ilman minua he eivät pärjäisi missään, eikä ymmärtäisi yhtään mitään.
        Saavat olla kiitollisia kun olen päässyt heitä kasvattamaan. Uskon että vielä kiittävät ja ovat onnellisia elämässään, ja siitä varmasti arvostavat minua erittäin paljon. Säännöt, ja kaikki merkkaa lapsille paljon kun on upea äitipuoli joka ne laatii ja valvoo. Ovat erittäin kiitollisia, ovat sanoneet ja sanoneet myös että toivottavsti et koskaan lähde. No enhän minä lähde. Mies ei yksin pystyisi lapsiaan kasvattamaan yhtä hyvin kuin minä.

        Kauhistus sinä lapsille olet !

    • bua-ha-haa

      Eihän sun nyt miehes (eikä nenkään muunkaan) entistä perhettä tarvi pyörittää. Hoitakaa nyt vaan yhdessä oma perheenne.

      • äitipuolipyörittääperhet

        Tietenkin tarvii. Miehen exä ei ole hoitanut lasten eikä miehen asioita jotenhe eivät osaa elää perheenä. Eivät osaa käydä kaupassa, ei tehdä ruokaa ja siivota ja pestä pyykkiä. On hyvä että mies otti lapsilleen uuden äidin joka osaa pyöritttää perhettä ja auttaa ja kasvattaa lapset normaaleiksi.
        Äitipuolen vastuulle jää kasvatus ja meis käy töissä ja tuo rahaa perheen pyörittämiseen.
        Lapset ei kasva normaaleiksi jos ei ole äitiä joka huolehtii niin on hyvä että mies otti uuden vaimon ja lapsille äitipuolen joka on suuri sikkaus heidän elämässään.

      • Miem
        äitipuolipyörittääperhet kirjoitti:

        No nyt vakka on kantensa löytänyt ääliö narsistinsa

      • Meekouluunääliö
        äitipuolipyörittääperhet kirjoitti:

        Tietenkin tarvii. Miehen exä ei ole hoitanut lasten eikä miehen asioita jotenhe eivät osaa elää perheenä. Eivät osaa käydä kaupassa, ei tehdä ruokaa ja siivota ja pestä pyykkiä. On hyvä että mies otti lapsilleen uuden äidin joka osaa pyöritttää perhettä ja auttaa ja kasvattaa lapset normaaleiksi.
        Äitipuolen vastuulle jää kasvatus ja meis käy töissä ja tuo rahaa perheen pyörittämiseen.
        Lapset ei kasva normaaleiksi jos ei ole äitiä joka huolehtii niin on hyvä että mies otti uuden vaimon ja lapsille äitipuolen joka on suuri sikkaus heidän elämässään.

        "Meis ja sikkaus jotehe ",ei käytä pilkkuja ja pisteitä.

    • tuttuakaikillemelkein

      Kyllä nykyisin on lähes kaikki perheet uuden äidin pyöritettävinä. En usko että löytyy montaa alkuperäistä perhettä jossa on yhteiset lapset ja vanhemmaet. Kyllä uusi äiti on monessa perheessä ja joutuu kasvattamaan miehenkin lapset kun ex viamo vaan rilluttelee ja kaljottelee.

      • miem

        ei olet täysin väärässä kyllä ydin-ja uusperheissä pääsääntöisesti aikuiset yhdessä kasvattavat lapset ja ex.puoliso tahollaan kasvattaa oman osuutensa !
        Ainoa joka on ottanut tämän kaikkivoipa aseman on tämä käskyttämistä rakastava puoliäit Lissu joka kalja höyryissä kuvittelee kasvattavansa olemattoman miehen lapseta

    • uusiäitiiloinenn

      Hyvin onnistuu kun on osaava ihminen. Tämä perhe olikin aika surkeessa jamassa kun alkettiin miehenkanssa surustelemaan. Olennyt saanut lapsetkin normaaleiksi koululaisiksi ja ymmärtämään kunnioituksen ja kiitollisuuden. Minä olen uudi äiti heille ja pyöritän kiivasti uutt perhettä. Huvitpuistossa oikein konkretisoutuu pyöritys, kun menemme pyörivään laitteeseen niin siellä se meidänuusi perhe pyöriii vimmatusti.

      • Olettyhmä

        Alkettiin
        Miehenkanssa
        Surustelemaan
        Olennyt
        Uudi
        Uutt
        Huvitpuisto
        Konkretisoutuu
        Meidänuusi
        Opettele kirjoittamaan uusiäiti , olet hiukan jälkeenjäänyt ääliö.

      • pakkojaksaa
        Olettyhmä kirjoitti:

        Alkettiin
        Miehenkanssa
        Surustelemaan
        Olennyt
        Uudi
        Uutt
        Huvitpuisto
        Konkretisoutuu
        Meidänuusi
        Opettele kirjoittamaan uusiäiti , olet hiukan jälkeenjäänyt ääliö.

        Aian ei kerkee tarkastaa kun pitää pyörittää operhettä, miehen perhe onniin omituinen että itsekin alkaa jo kirjoittaa väärin.
        Minä olen ollut perheen äitinä tässä nyt 3 v ja aina vaan on opastettavaa ja perään katsottavaa. Miehen lapset eivät ole kotonaan oppineet edes perunoita kuorimaan eikä kelloa. Olen auttanut heitä joka asiassa ja opettanut, olen heille tärkeä ihminen ja rikkaus.
        Kylä toisten pehreen pyörittäminen on joskus rankkaa, ei auta vaan on jatkettava, jos lähtisin se olisi katastrofi heille. En voi jättääheitä pulaan, olen ainoa joka pystyy tätä pyörittämään.

      • Murheensakullakin
        pakkojaksaa kirjoitti:

        Lopeta se tissuttelu, niin huomaat ,että ei sulla ole mitään uuttaperhettä ,on vaan valtava määrä tyhjiä tölkkejä ja pulloja nurkat väärällään.
        Tai ota kunnon känni ,niin sammut ja olemattomat murheet jää vähäksi aikaa.

    • Miem

      Painajainen sinä olet lapsille

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2142
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      36
      1823
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1818
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1550
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      67
      1516
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1432
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1372
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1332
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1284
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1281
    Aihe