Vähän liian nopeasti muutin avoliittoon tunnekylmän miehen kanssa. Asuntoni oli myynnissä ja hän ehdotti, että hänen luokseen vaan, mitä sitä yhdessä asumista pitkittämään. Ymmärsin että "kaikki naiset" ovat häntä pettäneet ja jättäneet ja sen takia hitaasti opettelee luottamaan. Suukko aamulla ja suukko illalla, seksiä ilman hyväilyä. Lähentymisyritykseni esim. mies sohvalla ja minä yritän varastaa suukon tai mennä kainaloon päätyvät siihen, että häntä sattuu jonnekin tai telkkarista tulee jotakin mielenkiintoista. Päätin lopulta yrittää täyslaidallisella, ja eräänä aamuna hyväilin hänen vartaloaan, silittelin hiuksia, pitkään, lopulta kysyin miltä tuntuu. Vastaus oli "niskassa oli yksi hyvä kohta mihin koskit, jäin oikein odottamaan että jos osut siihen vielä uudelleen, niska on ihan jumissa". Olin sanaton. Mies käänsi itsensä samaan asentoon kuin hierojan asiakkaat, mahalleen, ja sanoi "voit jatkaa". Mulla pamahti herneet syvälle nenään.
Alussa hoidin ihan koko talouden, ruuan ostamisesta sen valmistamiseen ja jälkien siivoamiseen, pyykit... kaikki. Sanoin miehelle, että mun pitää firmaanikin hoitaa, mullakin on työ, haittako jos teen illalla töitäni työhuoneessa jos mulla menee aamuisin pidempään taloustöissä? Kyseessä on kuitenkin 160 neliön omakotitalo isoine pihoineen ja lemmikkejä on joten jatkuvasti täällä on tekemistä. Ei haittaa, kyllä hänkin osallistuu taloustöihin, hän tekee ne omalla tyylillään sitten kun häntä huvittaa, tulee sellainen fiilis, mutta tekee kuitenkin. No, minäpä aloin sitten tehdä töitä ihan normaalisti ja aloin jättää miehellekin kotitöitä. Kun tiskivuori oli kasaantunut viikon, kysyin nätisiti voisiko hän hoitaa ne. Kamalaa: minä olen pakottanut hänet tiskaamaan! Hän tekee silloin kun hänellä on sellainen fiilis, ei pakottamalla. Häntä ei kukaan komentele.
Kun aloin elää sillä tavalla kuin hän suusanallisesti on antanut ymmärtää, että kotihommia ei tarvitse tehdä joka päivä ja hänkin osallistuu niihin, niin se ei toimi. Lopulta, monen keskustelun jälkeen hän lopulta sanoi, että "sinä ne kuitenkin teet kun minä jätän tekemättä". Kylmyys parisuhteessa on kasvanut sitä mukaa, kun minä olen alkanut toteuttaa elämää täällä orjatyömalla hänen omien sanojensa mukaan. Silloin, kun tein päinvastoin kuin hän sanoi ("en minä sinua ole tänne orjaksi ottanut, minäkin teen kotitöitä) elin iloisesti puuhastelin ja mielessäni odottelin, että milloin hän osallistuu, sain sentään pusun aamulla ja illalla. Nyt kun elän hänen elämäänsä sikana pellossa ja lattiat imuroimatta, pusut ovat loppuneet. Mitä olen kavereiden kanssa jutellut asiasta on heidän mielipide se, että mies otti minut "orjakseen" (kumma että mies heti muuttaessani käytti tätä sanaa; "en ole ottanut sinua orjaksi") eikä hänellä ole tunteita minua kohtaan. Kunhan sai jonkun pöljän pitämään huushollia pystyssä. Ja että kun hän sanoo jotakin, hän mielessään ajattelee asian päinvastoin.
Hän on pyytänyt minulta asioita passiivisella tavalla: jättämällä tekemättä hän odottaa minun tekevän. Kun hän sanoo "leipä on loppu" hän tarkoittaa, että minun pitäisi ostaa leipää. Itse ei osta, mutta joka päivä hokee että leipä on loppu kunnes minä ostan. Tämä alkaa mennä ihan hulluksi tämä elämä täällä, nyt kun olen ymmärtänyt jutun juonen, niin minä vastsutan jätän tekemättä, jätän ostamatta. Ja mies kruunaa keskustelut sillä, että hän ei ole koskaan pyytänyt minulta mitään. Ei sanallisesti olekaan käskenyt. Vaan omalla passiivisuudellaan teettää minulla asioita.
Eilen olin sairaana ja soitin hänelle. Hänen omalla tavalla pyysin häntä tuomaan Jaffaa. Sanoin, että meillä ei ole Jaffaa. Sanoin että minä en pyydä sinua tuomaan Jaffaa, minä vain kerron sinulle, että täällä ei ole Jaffaa. Ja hän toi Jaffaa.
Mutta minusta tuntuu, että olen niin vanha koira, että en opi uusille tempuille. Tuon toisen käskyttämisen sanallisesti "meillä ei ole Jaffaa" vielä voisinkin oppia. Mutta sitä en tule oppimaan, että pitää pari viikkoa kahlata nilkkojaan myöten paskassa ja odottaa, että milloin toiselle tulee siivousfiilis. Minusta se kuulostaa jo henkiseltä kiusaamiselta.
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta? Käskytetään toista ihmistä kiertoilmaisuilla? Vetäytyy kosketusta? Valittaa että "AI SATTUU" jos menee kainaloon. Onko tuo tunnekylmyyttä vai mitä?
Alussa hoidin ihan koko talouden, ruuan ostamisesta sen valmistamiseen ja jälkien siivoamiseen, pyykit... kaikki. Sanoin miehelle, että mun pitää firmaanikin hoitaa, mullakin on työ, haittako jos teen illalla töitäni työhuoneessa jos mulla menee aamuisin pidempään taloustöissä? Kyseessä on kuitenkin 160 neliön omakotitalo isoine pihoineen ja lemmikkejä on joten jatkuvasti täällä on tekemistä. Ei haittaa, kyllä hänkin osallistuu taloustöihin, hän tekee ne omalla tyylillään sitten kun häntä huvittaa, tulee sellainen fiilis, mutta tekee kuitenkin. No, minäpä aloin sitten tehdä töitä ihan normaalisti ja aloin jättää miehellekin kotitöitä. Kun tiskivuori oli kasaantunut viikon, kysyin nätisiti voisiko hän hoitaa ne. Kamalaa: minä olen pakottanut hänet tiskaamaan! Hän tekee silloin kun hänellä on sellainen fiilis, ei pakottamalla. Häntä ei kukaan komentele.
Kun aloin elää sillä tavalla kuin hän suusanallisesti on antanut ymmärtää, että kotihommia ei tarvitse tehdä joka päivä ja hänkin osallistuu niihin, niin se ei toimi. Lopulta, monen keskustelun jälkeen hän lopulta sanoi, että "sinä ne kuitenkin teet kun minä jätän tekemättä". Kylmyys parisuhteessa on kasvanut sitä mukaa, kun minä olen alkanut toteuttaa elämää täällä orjatyömalla hänen omien sanojensa mukaan. Silloin, kun tein päinvastoin kuin hän sanoi ("en minä sinua ole tänne orjaksi ottanut, minäkin teen kotitöitä) elin iloisesti puuhastelin ja mielessäni odottelin, että milloin hän osallistuu, sain sentään pusun aamulla ja illalla. Nyt kun elän hänen elämäänsä sikana pellossa ja lattiat imuroimatta, pusut ovat loppuneet. Mitä olen kavereiden kanssa jutellut asiasta on heidän mielipide se, että mies otti minut "orjakseen" (kumma että mies heti muuttaessani käytti tätä sanaa; "en ole ottanut sinua orjaksi") eikä hänellä ole tunteita minua kohtaan. Kunhan sai jonkun pöljän pitämään huushollia pystyssä. Ja että kun hän sanoo jotakin, hän mielessään ajattelee asian päinvastoin.
Hän on pyytänyt minulta asioita passiivisella tavalla: jättämällä tekemättä hän odottaa minun tekevän. Kun hän sanoo "leipä on loppu" hän tarkoittaa, että minun pitäisi ostaa leipää. Itse ei osta, mutta joka päivä hokee että leipä on loppu kunnes minä ostan. Tämä alkaa mennä ihan hulluksi tämä elämä täällä, nyt kun olen ymmärtänyt jutun juonen, niin minä vastsutan jätän tekemättä, jätän ostamatta. Ja mies kruunaa keskustelut sillä, että hän ei ole koskaan pyytänyt minulta mitään. Ei sanallisesti olekaan käskenyt. Vaan omalla passiivisuudellaan teettää minulla asioita.
Eilen olin sairaana ja soitin hänelle. Hänen omalla tavalla pyysin häntä tuomaan Jaffaa. Sanoin, että meillä ei ole Jaffaa. Sanoin että minä en pyydä sinua tuomaan Jaffaa, minä vain kerron sinulle, että täällä ei ole Jaffaa. Ja hän toi Jaffaa.
Mutta minusta tuntuu, että olen niin vanha koira, että en opi uusille tempuille. Tuon toisen käskyttämisen sanallisesti "meillä ei ole Jaffaa" vielä voisinkin oppia. Mutta sitä en tule oppimaan, että pitää pari viikkoa kahlata nilkkojaan myöten paskassa ja odottaa, että milloin toiselle tulee siivousfiilis. Minusta se kuulostaa jo henkiseltä kiusaamiselta.
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta? Käskytetään toista ihmistä kiertoilmaisuilla? Vetäytyy kosketusta? Valittaa että "AI SATTUU" jos menee kainaloon. Onko tuo tunnekylmyyttä vai mitä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
En jaksa lukea koko viestiä mutta kokemuksesta sanon että sinä kärsit. Älä jää tuohon suhteeseen.
Olet odottanut suhteelta vain onnen hippusia ja liian paljon, mutta realismi on mitä on, olet vasta opettelemassa tuntemaan ihmistä ja hänen tapojaan. Olet liian lähellä miestä, hän ei uskalla enää näyttää tunteitaan, kun alkanut pelkäämään ettet hyväksy häntä sellaisena kuin on. Mies vetäytyy sitä mukaa, kun sanot asioista. Oletteko liian erilaisia sovittaaksenne maailmanne yhteen? Jos haluat vielä yrittää, niin kompromisseja ja joustoja puolin toisin pitää olla, siis koskee myös sinua. Ei se yhteinen maailmanne voi pariin siivoamattomaan päivään kaatua, jos muuten olette tulleet juttuun keskenänne. Asioita on vain opeteltava jakamaan keskenään, mutta puolensakin pitää.
Valitettvasti herkkä ja sydämellinen ihminen ei koskaan pysty olemaan täysin onnellinen tunnekylmän ja epä empaattisen ihmisen kanssa. Asia täytyy ratkaista lähetemällä suhteesta tai hyväksymällä asian ja hakemalla hellyyden ja rakkauden suhteen ulkopuolelta ja tästä yleensä ennenpitkää seuraa myös lähteminen.
Ja lisään vielä, että tunnekylmä ihminen ei tee sitä tahallaan. Hän ei vain osaa muuta, monesti esimerkiksi lapsuuden koti on voinut olla jäykkä, kontrolloiva ja suvaitsematon. Ymmärrys auttaa, mutta ei korjaa tilannetta. Pitäisi olla itsellä kova halu ja tahto muuttaa asioita vanhemmiten, joku jonka vuoksi riittävästi haluaisi niin tehdä.
Aivan mahtavaa. Itse ihastuin samanlaiseen mieheen. Pidin häntä ja hänen tunteettomuuttaan kai kiinnostavana haasteena itselleni. Hän oli mies, joka seksin jälkeen suuntasi saman tien pesulle, eikä koskaan jäänyt silittelemään, hyväilemään tai suukottelemaan minua. Hän ei kysynyt minun kuulumisiani eikä juuri puhunut itsestäänkään. Hali ja suukko tavatessa ja ehkä hyvästiksi. Koskaan ei nukuttu lähekkäin. Yritti saada itselleen kotiinsa emännäksi, mutta tunsin vielä arvoni rippeet ja lopetin jutun. Tunnekylmyyttä, sitä ettei osaa osoittaa rakkautta, epävarmuutta, sekaisin omista haluistaan. Miehen komeus ja muut puitteet sokaisi mieleni hetkeksi.
Ihminen+voi+ehkä+muuttua,+mutta+ei+kai+ketään+voi+muuttaa,+varsinkaan+jos+toinen+ei+halua.+Ja+muutosta+voi+tapahtua+hiljalleen,+mutta+vaikea+uskoa+että+kukaan+muuttuisi+yht'äkkiä+täysin+vastakohdakseen.
NainenTunteilla: samaistun täysin kertomukseesi. Paitsi että yritys saada taloonsa emännäksi onnistui, kun asuntoni myyminen sattui sopivaan kohtaan melkein heti kun tapasimme. Mies alkoi heti kolmannella tapaamisella puhua siitä, että olemme nyt suhteessa, ja minä kommentoin hänelle, että ei kai nyt parin tapaamisen perusteella heti voida olettaa olevamme suhteessa, ollaan vaan käyty kahvilla kolme kertaa. Hän puhui jatkuvasti siitä, miten ihmset eivät enää arvosta parisuhdetta ja yhdessä asumista. Hänellä oli päättynyt suhde kihlattunsa kanssa, nainen ei ollut halukas muuttamaan yhteen. Lohdutin häntä sillä tiedolla, että minä olen pariutuvaa tyyppiä.
Pidin kiinnostavana haasteena hänen tunteettomuuttaan, hän selitti että naiset ovat niin monasti pettäneet häntä ja hänen on vaikea näyttää tunteitaan, ja että kun luottamus kasvaa niin hänkin alkaa näyttää tunteitaan. Uskoin että asia korjaantuu, kun minä jaksan olla oma lämmin itseni. Kun olin saanut tarpeeksi monta torjuntaa, ilmoitin, että nyt minäkään en enää jaksa lähennellä, ja kohta meitä on tässä kaksi ihmistä jotka eivät koske toisiinsa. Hän sanoi, että älä ihmeessä lopeta lähentelyä.
Koko suhde on mennyt epätodellisen nurinkurisessa järjestyksessä Olin asunut hänen luonaan kolmisen kuukautta, kun hän lopulta sanoi rakastavansa minua. Se tapahtui kuistilla, tupakalla ollessamme, ilman kosketusta, ilman suukkoa, ilman haleja. En kehdannut sanoa, että nuo sanat tulivat liian myöhään.
Hänestä välittyi alussa auttavainen ja ystävällinen persoona johon ihastuin, mutta kotioloissa olen todennut hänen olevan kylmä ja etäinen ja olettavan, että minä pyöritän koko talouden. Eihän siinä mitään, toki tykkään hoitaa kotia. Pienet asiat, joilla on merkitystä, osoitus siitä että arvostaa toista ihmistä; niitä ei ole. Roskat jätetään roskiksen viereen vaivautumatta laittamaan niitä sinne itse,olettamalla, että minä korjaan hänen jälkensä. Samaa rataa kulkee muutkin käytännön asiat.
Ehkä on aika lähteä. Ehkä jossakin on mies, joka etsii itselleen taloudenhoitajaa ja ruokiensa maksajaa. Ehkä minä osaan jatkossa olla törmäämättä sellaiseen.
Vedit herneet nenään, vain koska toinen on sellanen kun on? Paljon opittavaa sullakin. Olet suhteessa ja hyväksyt toisen tai sitten et ole. Älä prkl vaan rupee kouluttajaksi. Eti itelles sopivampi mielummin.
freudilaistajuttua : kyllä, toisen ihmsen kosketus on tärkeä jo ihan siinäkin mielessä, että kehoon erityy hyvää oloa tuottavia hormoneja. Toisen ihmisen kosketus tuottaa henkistä mielihyvää ja lievittää henkisen turvattomuuden tunnettta. Tuntevat ihmiset tarvitsevat parisuhteissaan fyysistä kosketusta, joka tuottaa mielihyvää. Minäkin olen henkisesti turvaton ja tarvitsen kosketusta; ilman sitä henkinen turvattomuuteni kasvaa kipupisteen ylitse pahemmaksi oloksi.
hukkjcc; kyse ei ole siitä vedän herneet nenään sen takia, että ihminen on sellainen kuin on. Kyse on siitä, että ihminen ei ole sellainen, kuin kertoi olevansa. Siinä on vissi ero. En ala kouluttajaksi, älä kanna huolta.