Kyllä tuntuu taas että maa katoaa jalkojen alta.
Itkettää, itkettää, olen maailman läskin ja omapäisin nainen.
Eilen oli sukujuhlat jossa oli pakko taas näön vuoksi syödä jotain. Tänään en kyllä syö varmasti yhtään mitään! Onneksi olen varannut kaapin täyteen sitruunateetä, jota juomalla selviää pidempäänkin.
Aina kun tuntuu että olen pääsemässä hiukan eteenpäin, otankin samat askeleet vähintään taakse päin. Miksiköhän? Enkö minä tahdo parantua vai mikä minussa on vikana.
Minulla on ihana mies, mutta siitä huolimatta minulle tulee välillä pakkomielteinen tunne tuijottaa Aki Wahlmannin kuvaa ja itkeä. Siinä olisi mies joka osaisi laittaa ruokaa, sitten minä varmaan en voisi vastustaa ja paranisin! Joopa joo. Aivan varmaan. Kumma kun ei oman miehen herkulliset ruuat houkuttele sen kummemmin syömään. No, ehkä siinä on se että hän ei oikein osaa tuota kasvisruokapuolta valmistaa ja minä kun en syö lihaa.
En tiedä.
Onko teillä kellään muulla tuollaisia pakkomielteitä pahoina aikoina?
En ole käynyt kontrolleissakaan sitten viimeksi kuin lokakuussa ja sen kyllä huomaa. Uutta aikaa ei ole mieli tehnyt varata.
Ja sitten katsomaan taas Akin kuvaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.