Kaksoistutkinnon unelmaa Rasekossa (Raisio)

trabantexpress007

Hei!

Syksyllä 2016 tyttäreni aloitti kaksoistutkinnon suorittamisen sote-puolen ammattikoulutuksen ohella. Nyt ongelmia on syntynyt useita opetuksenjärjestäjien taholta. Tässä muutamia syitä:
1. Koulun ja kodin välillä liikutetaan sellaista tavaramäärää päivittäin että 16-vuotiaan mopoilijan sekä mopon kantokyky alkaa loppua. (OLEMMEHAN DIGIAJASSA!)
2. Lukio-opintojen opiskeluun tarvitaan tietokone (mutta mikään ei tunnu täyttävän määräyksiä ainakaan Raisiossa(RASEKO). Tablettia saa kuulemma käyttää muutamien opettajien omalla päätöksellä. Osa opettajistakaan ei tiedä mitään tietokonevaatimuksista, sanotaan vain että nettiin pääsy riittää.
3. Tietokoneelta pitäisi käyttää mm. kirjojen sähköisiä versioita, mutta nyt on täytynyt ostaa paperiversiot kirjoista digiversioiden rinnalle koska digiversiot ovat jumittuneet koko Suomen käyttäessä niitä koulupäivän kuluessa samanaikaisesti.
4. Kaksoistutkintoa mainostetaan yhteishakuvaiheessa huomattavasti paremmaksi vaihtoehdoksi kuin normaalia ammattikouluopiskelua. Nyt ensimmäisessä vanhempainillassa kerrotaan että tästä ei saa mitään hyötyä seuraavissa koulutusasteissa joten sanoisinko että tämä on sitten aikas lähellä p..kaa! Ainoa ero on että opiskelijalle tai oikeastaan opiskelijan vanhemmille tulee vain runsaasti lisäkuluja lukiokirjoista. Lisäksi hyppytuntien määrä sekä pituus koulupäivän aikana on valtava.
5. Raisiossa (Raseko) tuntuu olevan lähes täysi tietokatkos Raision lukion kanssa siitä, miten nämä opinnot/tunnit menevät. SYYSLOMAKIN ON ERI AIKAAN!!! Em. seikasta johtuen tästä seuraa opiskelijalle kiinni kurottavaa.
6. Sote-puoli toimii nyt Raisiossa uusissa mutta sokkeloisissa ja muutenkin keskeneräisissä tiloissa joihin on kiireellä siirrytty Naantalista säästöjen toivossa. Nyt kuitenkin opiskelijoiden täytyy käydä Raision lisäksi Naantalissa opiskelemassa koska kaikkia tiloja ei ole Raisiossa.
7. Opiskelija jonka kotikunta ei kuulu Turun seudun joukkoliikennealueeseen (Föli) täytyy olla Kelan koulumatkatukikortti sekä sen rinnakkaiskorttina Föli-kortti jota pääsee opintoihin Naantaliin. Em. korttipaketin lataus onnistuu vain Turun linja-autoasemalla tai Turun kaupungin joukkoliikennetoimistolla. MIKSI NÄIN?
Mielestäni opiskelijan päätyönä on menestyä opinnoissa ja myöhemmin löytää paikkansa yhteiskunnasta laadukkaan työjäljen tekijänä. Edellä mainituista seikoista johtuen opinnot venyvät ja moni keskeyttää. Samalla yhteiskunta haaskaa paljon voimavaroja aivan turhaan vain siksi että ohjeita ja byrokratiaa on runsaasti. Samalla kaikki tekevät omia ohjeitaan että mikä ohje milloinkin on voimassa mm.tietokoneen soveltuvuusohjeita päivitetty useampaan kertaan (https://www.ylioppilastutkinto.fi/images/sivuston_tiedostot/Ohjeet/Digabi/fi_ytl_paatelaiteohje_2013.pdf).

Onko näin myös muualla Suomessa?

1

397

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei.sovi.kaikille

      Onpa Raisiossa hoidettu asiat huonosti.

      Sanomattakin luulisi olevan selvää, että kaksoistutkinto vaatii lähes kaksinkertaisen työn verrattuna pelkkään lukioon tai pelkkään ammattikouluun. Ammattikoulusta saa saman muodollisen kelpoisuuden jatko-opintoihin kuin lukiosta, joten molempia ei tarvita. Tosin ammattikoulusta mennään hyvin harvoin yliopistoon.

      Ammattikoulu on paras sellaiselle, joka ei kaipaa jatko-opintomahdollisuuksia. Lukio on paras sellaiselle, joka haluaa korkeakoulun opintoihin.

      Aika moni jättää kaksoistutkinnon kesken liian vaativana, sillä kaksoistutkintoa tekemään jostain syystä hakeutuu moni sellainen, jonka resurssit lukioon ovat heikon puoleiset. Silloin olisi kuitenkin parempi käydä vain ammattikoulu kunnolla.

      Meidänkin nuori yritti kaksoistutkintoa. Selviytyi merkonomiksi keskinkertaisilla papereilla, mutta yo-tutkinto jäi puuttumaan useasta yrityksestä huolimatta. Nyt ollut jo töissä muutaman vuoden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      275
      3445
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      110
      1770
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      248
      1466
    4. 74
      1356
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      66
      1245
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1107
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      52
      1099
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1001
    9. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      937
    10. IS viikonloppu 16.-17.5.2026

      Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.
      Sanaristikot
      35
      883
    Aihe