Rasismin vastainen mielenosoitus keräsi n. 15000 mielensoittajaa helsinkiin tänään! Hieno juttu,että oli näin paljon ihmisiä hyvän asian puolesta. rasismi on rikos .sanoi Sauli Niinistökin,olen samaa mieltä. Minunkin asuinkaupungissa on todella paljon ulkomaalaisia ihmisiä, kiinasta, thaimaasta,venäjältä virosta ,irakista, afganistanista. afrikasta ym. ,eikä heidän kanssaan ole minkäänlaisia ongelmia ollut.He ovat hyväkäytöksisiä miehiä , naisia ,lapsia ,mummuja,pappoja. Tämä on tätä päivää ja meidän kaikkien pitää suvaita heidät,olivat he maassamme mistä syystä hyvänsä, jos päättäjät ovat heille luvan antaneet.JOTEN NYT PULINAT POIS MAAHANMUUTTAJISTA, ja muuttakaa asenteenne myönteiseksi heitä kohtaan. Vihanpito ei kannata loppupeleissä , koska se ei auta mitään. Minun naapurissa ,asun kerrostalossa, asuu kiinalainen nuoripari, todella mukavia ja itselläni on ulkomaalainen miesystävä ,joka asuu samassa kaupungissa. Olen opettanut tälle miehelle suomen kulttuuria paljon, ja myös miehen ja naisen välisistä suhteista,eikä hän todellakaan ns, alista minua mitenkään,joka hänen kotimaassaan on yleistä. Olen myös opettanut ,mikä Suomessa on rikollista esim. raiskaudet ,pahoinpitelyt ,varastelu ym.,ja se on mennyt hänelle perille hyvin.
yksi peli poikki mielenosoitus helsingissä tänään
21
72
Vastaukset
- soitellensotaantaas
Kyllähän sen jo pillien äänistä huomasi, että mielensoittajat olivat asialla.
Joillekin oli annettu kaksikin pilliä, voi sitä iloa ja riemua.
Ajattelin josko kehiteltäisiin tervetuliaisseremonia maahan tulijoille kuten Hawailla. Lentokentille, rajanylityspaikoille poronsarvi päähineitä, jotka asetettaisiin tulijoiden päähän (musliminaisille poronvasa-Hijabit) ja taustalla soitetaan ramofonimusiikkina ..Eino Grönin...Lapin luonto luo outoa taikaa.....korpikirjailija kirjoitti:
Joillekin oli annettu kaksikin pilliä, voi sitä iloa ja riemua.
Ajattelin josko kehiteltäisiin tervetuliaisseremonia maahan tulijoille kuten Hawailla. Lentokentille, rajanylityspaikoille poronsarvi päähineitä, jotka asetettaisiin tulijoiden päähän (musliminaisille poronvasa-Hijabit) ja taustalla soitetaan ramofonimusiikkina ..Eino Grönin...Lapin luonto luo outoa taikaa.....Kuumeen keskeltäkin piti kopeutua nauramaan kun ajattelin sitä retkuetta neljäntuulen hattuineen ,aidot luonnollisesti
- Kun.aikaa.on
Eläkeläisillä on aikaa miettiä pakolaisten tuomaa monisyistä ongelmaa, huomaatteko onko se vaikkeuttanut elämäänne konkreettisesti, en usko, ainoastaan päänuppinne ajatusmaailmaan.
- silmä.lappuko
Meillä on useammilla lapsia ja lapsenlapsiakin, ajattelemme myös heitä ja tulevaisuuttaan.
- kylmätotuus
Minun elämääni eivät pakolaiset ole vaikeuttaneet mitenkään, vaikka täällä onkin heille vastaanottokeskus.
Yhteiselo heidän kanssaan on sujunut mallikkaasti, eikä esim. järjestyshäiriöitä ole ollut.
Pakolaislasten koulunkäynti on vaatinut joitain erityisjärjestelyitä lähinnä kieliongelmien vuoksi, mutta sehän on itsestään selvää.
Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.
En tiedä tarkasti, miten kauan vastaanottokeskus toimii, mutta olen ymmärtänyt, että ainakin tämän lukuvuoden lapset käyvät kouluaan täällä. - ent.siivoojaparka
kylmätotuus kirjoitti:
Minun elämääni eivät pakolaiset ole vaikeuttaneet mitenkään, vaikka täällä onkin heille vastaanottokeskus.
Yhteiselo heidän kanssaan on sujunut mallikkaasti, eikä esim. järjestyshäiriöitä ole ollut.
Pakolaislasten koulunkäynti on vaatinut joitain erityisjärjestelyitä lähinnä kieliongelmien vuoksi, mutta sehän on itsestään selvää.
Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.
En tiedä tarkasti, miten kauan vastaanottokeskus toimii, mutta olen ymmärtänyt, että ainakin tämän lukuvuoden lapset käyvät kouluaan täällä.Pitääkö siis Suomenkin odottaa niin kauan, että ne todelliset vaikeudet alkavat samassa mittakaavassa kuin Ruotsissa, ennenkuin älytään laittaa rajat kiinni.
Jos Ruotsin puolueet olisivat alunanalkaen kuunnelleet SverigeDemokraatteja, eivätkä olisi syrjineet heitä ja kieltäytyneet yhteistyöstä, niin ei Ruotsikaan olisi siinä mallissa kuin nyt on.
Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Vähän alkaa jo muillakin puolueilla silmät raottua todellisuuteen ruusunpunaisesta unesta holtittoman maahanmuuton suhteen. Ja se on positiivista se.
http://www.aftonbladet.se/nyheter/article23588266.ab kylmätotuus kirjoitti:
Minun elämääni eivät pakolaiset ole vaikeuttaneet mitenkään, vaikka täällä onkin heille vastaanottokeskus.
Yhteiselo heidän kanssaan on sujunut mallikkaasti, eikä esim. järjestyshäiriöitä ole ollut.
Pakolaislasten koulunkäynti on vaatinut joitain erityisjärjestelyitä lähinnä kieliongelmien vuoksi, mutta sehän on itsestään selvää.
Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.
En tiedä tarkasti, miten kauan vastaanottokeskus toimii, mutta olen ymmärtänyt, että ainakin tämän lukuvuoden lapset käyvät kouluaan täällä.Pitihän uusnatsienkin "potkia mies kuoliaaksi", ennen kuin asiaan tartuttiin.
Meillä on täällä korvessa yksi tienristeys, joka on vaatinut kaksi kuolon uhria. Vasta toisen kuoleman jälkeen paikka sai liikenneympyrän.- hytinäx1
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Pitääkö siis Suomenkin odottaa niin kauan, että ne todelliset vaikeudet alkavat samassa mittakaavassa kuin Ruotsissa, ennenkuin älytään laittaa rajat kiinni.
Jos Ruotsin puolueet olisivat alunanalkaen kuunnelleet SverigeDemokraatteja, eivätkä olisi syrjineet heitä ja kieltäytyneet yhteistyöstä, niin ei Ruotsikaan olisi siinä mallissa kuin nyt on.
Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Vähän alkaa jo muillakin puolueilla silmät raottua todellisuuteen ruusunpunaisesta unesta holtittoman maahanmuuton suhteen. Ja se on positiivista se.
http://www.aftonbladet.se/nyheter/article23588266.abJokohan oppositiolla silmät aukesi viimeisimmän SD:n jupakan takia. http://www.expressen.se/nyheter/egor-putilov-sager-upp-sig-fran-sd/
- knrte
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Pitääkö siis Suomenkin odottaa niin kauan, että ne todelliset vaikeudet alkavat samassa mittakaavassa kuin Ruotsissa, ennenkuin älytään laittaa rajat kiinni.
Jos Ruotsin puolueet olisivat alunanalkaen kuunnelleet SverigeDemokraatteja, eivätkä olisi syrjineet heitä ja kieltäytyneet yhteistyöstä, niin ei Ruotsikaan olisi siinä mallissa kuin nyt on.
Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Vähän alkaa jo muillakin puolueilla silmät raottua todellisuuteen ruusunpunaisesta unesta holtittoman maahanmuuton suhteen. Ja se on positiivista se.
http://www.aftonbladet.se/nyheter/article23588266.abRuotsi olisi tehnyt oikein viisaasti kun ei olisi ottanut ensimmäistäkään finjääveliä.
- hyvätvälit
Ei näiden ulkolaisten kanssa pitäisi olla ongelmaa suomalaisilla,kyllä heidän asioitaan hoidetaan päättäjien toimesta. Ei kannata miettiä heitä, vaan pidetään omat asiat järjestyksessä,siinä riittää meille yli 60v. ihan tarpeeksi miettimistä, ja jos on lapsia ja lastenlapsiakin niin pidetään heistä hyvä huoli. Tämä riittää hyvin meille ja annetaan toisten huolehtia ulkolaisista ihmisistä. Näin säilyy hyvät välit kaikkien ihmisten kesken.
- ent.siivoojaparka
Teillä on vieläkin niitä liian vähän Suomessa ymmärtääksesi niitten mukanaan tuomat ongelmat.
- ent.siivoojaparka
Näkyy olleen Tukholmassakin pieni muutaman sadan hengen muukalaisvastainen mielenosoitus.
Muuten rauhallinen, niinkuin ne yleensäkin on, paitsi poliisi oli joutunut taas raivaamaan talteen parikymmentä sinne räyhäämään tullutta vastamielenosoittajaa ja hätistelemään kauemmaksi toistakymmentä häirikköä.
Mikä siinä on, että ne työntyvät aina rähjäämään rauhallisiin mielenosoituksiin ja käyttämään väkivaltaa viranomaisiakin vastaan.
http://www.aftonbladet.se/senastenytt/ttnyheter/inrikes/article23587528.ab- Kun.aikaa.on
Että teillä oli keskusteltavaa.
- yllin.kyllin
Kun.aikaa.on kirjoitti:
Että teillä oli keskusteltavaa.
Sinullakin sitä tuntuu olevan.
- Kun.aikaa.on
yllin.kyllin kirjoitti:
Sinullakin sitä tuntuu olevan.
On on tässä iässä ja tähän aikaan, päivällä olikin muuta tekemistä.
- hoit_su
Hienosti kirjoitettu☺
- Psykoterapeutitar
Oli se vaan hienoa kuunnella Finlandiaa Senaatintorilla! Olipa syy mikä hyvänsä!
Rasismia on suomalaisissa itsessään toisiaan kohtaan yhden mielenosoituksen verran. Ajatellaanpa vaikka nykyistä työelämää, missä kaikenlainen rasismi kukoistaa, eikä ikärasismi vähäisempänä.- joustoasuomalaiset
Olen samaa mieltä,että suomalaiset ovat rasisteja toiselle suomalaiselle,ainakin työelämässä. Jo pelkästään virkojen hakemisessa syrjitään iäkkäämpiä ja naisia ,vaikka ovatkin hyvin koulutettuja. Kaikenlainen rasismi paljastaa ihmisen oikean luonteen ja he käyttäytyvät joka asiassa negatiiviseen sävyyn.Minulle paljastui monen ystäväni kanta maahanmuuttajiin ja olen hämmästynyt siitä,että ovatkin rasisteja. olen kysynyt,onko sinulta nyt otettu jotain etuja pois ,kun maahanmuuttajat tulivat ? Vastauksena on : ei ole otettu mitään pois,mutta en halua antaa verorahojani maahanmuuttajille. Olen sanonut,ettei meiltä kansalta ole ennenkään kysytty , mihin haluaa verorahansa käytetettävän.Onhan tämä maahanmuuttajien tulo suomeenkin pieni shokki kaikille suomalaisille,mutta päättäjät olivat pakkotilanteessa ottaa mamuja myös suomeen,koska melkein kaikki EU maat joutuivat pakolla ottamaan heitä ja tosi paljon enemmän kuin suomi. Tilanne on uusi,mutta nyt vaan joustoa tarvitaan meiltä kaikilta.
- hytinäx1
joustoasuomalaiset kirjoitti:

Niin, eikö olisi jo aika lähettää kaikki mamut sinne Suomen rajan itäpuolelle.
http://www.expressen.se/nyheter/valdsamma-strider-i-aleppo--varst-hittills/
Niin kauan kuin se valtio lahtaa ihmisiä muissa valtioissa ja omassaan, niin kauan tulee turvapaikanhakijoita Suomeen ja muualle Eurooppaa.
On se kumma että tuota sotaa ei saada loppumaan, miten se on niin vaikeaa saada sitä yhtä hallitsijaa lopettamaan oman maan kansalaisten sorron. Ja nyt siellä on kaksi hullua pommittamassa ja ampumassa kaikkea mikä liikkuu. Ensin yritetään tappaa nälkään ja kun se ei auttanut nyt sitten hävitetään kaikki elossa oleva.
- ewqrfwerg-83
Tämä ukkohttps://youtu.be/wOMoHsjEjpY?t=2 pitäisi saada vastaanottokeskuksiin pitämään vähän kuria. Tämmöset lällymammathttps://youtu.be/8p0WCAMHgIs?t=2 vaan kiihdyttää tulijoiden virtaa. Pelkkiä naisia vastassa musliimeilla, aivan kuin paratiisiin pääsisivät
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861689Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,161063Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981007Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79942- 91784
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146749- 53674
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48671Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51661