Kodin hälytys- ja valvontakamerajärjestelmät

Tahtoisin avata keskustelun kotien hälytys- ja valvontakamerajärjestelmistä. Millaisia kokemuksia kenelläkin on erilaisista järjestelmistä hyvine ja huonoine puolineen. Onko jonkun luokse murtauduttu valvontajärjestelmistä huolimatta? Samalla keskustelu voisi toimia eräänlaisena opastuksena kodinvalvontajärjestelmiä suunnittelevalle.

Alustuksena asialle voisin kertoa omista kokemuksistani. Asun taajaman ulkopuolella pienessä kylässä, lähellä kaupunkia. Jo vuosia olin ajatellut uutisista murroista lukiessani, että myös minun pitäisi tehdä asialle jotain. Noin vuosi sitten huomasin yöaikaan omituista liikennettä hiljaisella maalaistiellä kotini läheisyydessä. Epäilykseni heräsi ja ostin kaksi kpl valvontakameroita. Kamerat olivat olleet vasta muutamia päiviä ja siksi kokeilin niitä eri paikoissa ilman, että olisin niitä laittanut pysyvästi vielä paikalleen. Ensimmäisenä yönä kotoa pois ollessani kotiini murtauduttiin. Kamerat hälyttivät liikkeestä niin sisällä kuin ulkonakin, mutta reagoin hälytykseen n. 10 min liian myöhään. Soitin hätäkeskukseen ilmoittaakseni asiasta poliiseille. Poliisit tekivät hyvää työtä usean partion voimin sulkeakseen alueelta johtavia teitä, mutta ratkaisevat minuutit olivat jo menneet. Varkaat jäivät tavoittamatta vaikka varastetut valvontakamerat lähettivätkin kuvaa myös ulkomailta.

Tästä viisastuneena ostin kotiini hälytysjärjestelmän. Hälytykset tulevat omaan puhelimeeni, mutta myös vartiontipalvelulle. Keskeistä asiassa on jatkuva hälytysten vastaanotto, ei vartijan saatavuus paikalle. Itse olen todella usein puhelimen tavoitettavissa, mutta en aina, esim. töideni vuoksi. Siksipä hälytykset välittyvät myös vartiointipalvelulle.

Aluksi kokeilin "hyviä ja halpoja" kameroita pihalleni, koska totuushan on, että jos asut 15 min. päässä keskustasta, poliisien vasteajat ovat riittävän pitkiä varkaille. Jos hälytys laukeaa on varkailla silti noin 15 min. aikaa toimia. Kameroilla saa etumatkaa sisälle murtautumisen jälkeiseen viiveeseen. Varkaat eivät voi tietää, milloin kameravalvontaan reagoidaan.

Kameroista voisin sanoa sen verran kokeiltuani hyviä ja halpoja ja myöhemmin pelkästään hyviä, että aivan ensimmäisenä kannattaa miettiä mihin kameroiden tulisi pystyä ja mitä kameroilta haluaa ja sitten valita kerralla oikeat. Sinullakin on todennäköisesti päällimmäisenä ajatus, ettei sinunkaan kotiisi kukaan oikeasti koskaan murtaudu, etkä halua laittaa paljoa rahaa turhuuteen. Silti se halvin kamera voi olla täysin sopimaton tarkoitukseesi, eikä siitä tarpeen tullen ole mitään hyötyä. Ja vahingosta viisastuneena korostan, ettei raha ole ratkaiseva asia vaan laitteet jotka ovat soveltuvat sinun tarkoituksiisi. Lähes samalla rahalla saa myös laatua vaikka niiden löytäminen on "maallikolle" todella tuskaa googlettamalla.

Lisää tuskaa voin tietty aiheuttaa kertomalla, että perusmaallikon hankkimat markettien valvontavehkeet normi ulkomainen ammattivaras ohittaa ilman ongelmia. Tämä onkin yksi aihe josta toivoisin keskustelua muiden taholta.

Nyt varmaan moni ajattelee minun kohdaltani kuten myös omalta kohdaltaan, että todennäköisyys murrolle on hyvin pieni. Suomeen ulkomaiset konnat tulevat juuri siksi, koska täällä ei ole varauduttu siihen juuri mitenkään. Kaikki on lähes tarjottimella. Omalta kohdaltani voin historia valossa kertoa, että todennäköisyys murrolle on sata, eikä uudet konnat tiedä, että tänne on jo murtauduttu. Ja ajatus, että vaatimaton omakotitalo maalla ei ketään houkuttaisi on väärä. Hyvin kelpasi minunkin residenssi.

Ja lopuksi, älä ole typerä. Konnat voivat murtautua aivan yhtä hyvin juuri sinun luoksesi vaikka sinulla ei olisikaan mitään varastettavaa, eikä ökytaloa! Voin vakuuttaa, että vaikka sinulla ei ole mitään varastettavaa eikä kukaan sinne halua murtautua koskaan, niin murron jälkeen sitä raiskauksen tunnetta et halua kokea koskaan. Joten jos et edelläänkään halua hankkia mitään valvontajärjestelmiä, niin katso edes tiluksesi sillä silmällä, että kuinka voisit vaikeuttaa murtohenkilöiden toimintaa. Hanki vaikka kameravalvontakyltti, jätä pihavalot päälle, sisälle vaikka ajastimella syttyviä valoja. Rahasta asiat ei ole kiinni kenellekään.

Lopuksi toivoisin kaikenlaista asiallista keskustelua aiheen tiimoilta.
4483
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En jaksanut lukea.

Äänestä
  • Kiitos tästä tärkeästä infosta

    Äänestä

Asiallista keskustelua? Aiheesta ja laitteista millä ei tee mitään.....

Äänestä
  • Ehkä sinä et tee niillä laitteilla mitään kun asut vanhempiesi peräkammarissa. Se ei tarkoita etteikö muilla ole niillä käyttöä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pxu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu