MIKÄ ON RASISMIA JA MIKÄ EI..

työntekijä

Mikä on rasismia ja mikä ei?

syyskuuta 24, 2016  

rasismi, totuus, yhteiskunta

Mitä rasismi on?

Miten rasismi määritellään?

Olet varmasti miettinyt tätä joten selvennetäämpä asiaa hieman.
Rasismi on ihmisen syntyperästä johtuva syrjintää. Rasismia eli rotusyrjintää on esiintynyt esimerkiksi lain nojalla ainakin USA:ssa ja Etelä-Afrikassa.

Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää.

 Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen.

 Rasismia ei ole seuraavat asiat:

Vastustaa maahan tulijoiden elättämistä yhteisistä varoista. 

Vaatia, että maan lakeja ja säännöksiä kunnioitetaan ja noudatetaan poikkeuksetta. 

Vaatia maahanmuuttajia luopumaan kotimaansa perinteistä, jos ne ovat suomalaisten lakien ja elämäntapojen vastaisia (esimerkkinä mainittakoon tyttöjen klitoriksien tai poikien esinahan amputointi,

joukkoraiskaukset,

sharialaki jne).

Vaatia rikokseen syyllistyneiden tai suomalaiseen elämäntapaan sopeutumattomien ei-suomalaisten karkottamista.

Vaatia kunnioittamaan kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina riippumatta mistään perinteistä tai uskonnoista.

Vaatia elää Suomessa maan tavalla vaatimatta itselleen erityisoikeuksia.

Vaatia kunnoittamaan suomalaisia perinteitä kuten koulujen kevätjuhlia,

uimahallien vuoroja jne.

 Vaatia, että maahanmuuttajaperheissä eletään Suomen lakien mukaan.

Vaatia Suomessa rikokseen tuomittujen toimittamista kärsimään rangaistuksensa lähtömaassaan.

Julkaisemme tämän listan, koska ilmeisesti tätä ei moni

kukkahattu,

rasisti,

suvakki,

hullu,

tolkun ihminen ja ihan perus kansalainen sekä kaikki tältä väliltä ymmärrä.

5

235

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eivihaamiselle

      Olet aivan oikeassa.
      Unohdit kuitenkin kertoa, mitä rasismi on. Virallinen määritelmä (wikipedia) :

      Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää.[1] Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen.[2][3]

      Rasismiin yhdistetään toisinaan ajatus jonkin rodun tai etnisen ryhmän vallasta tai ylivallasta. On esimerkiksi valkoista ylivaltaa (englanniksi esimerkiksi white power tai white supremacy) ja mustaa ylivaltaa (esimerkiksi black supremacy) ajavia tahoja. Rodullista tai etnistä ylivaltaa ajavat liikkeet haluavat yleensä muodostaa yhteiskunnan, jossa vallitsee rotujen välinen arvojärjestys ja epätasa-arvoiset olosuhteet. Toinen rasismin muoto liittyy rotupuhtauteen, jonka kannattajat pyrkivät estämään kielloin rotujen tai kulttuurien sekoittumisen.[2] Rotusyrjintä on määritelty tiettyyn rotuun tai etniseen ryhmään kuuluvien suosimiseksi tai johonkin tiettyyn rotuun tai etniseen ryhmään kuuluvien syrjinnäksi esimerkiksi työelämässä, oikeudenkäytössä, julkisissa palveluissa tai asunnonvuokrauksessa.[4]

      Vielä selkokielellä.
      Rasismia ON siis:
      -väittää että on olemassa ihmisrotuja
      -väittää että jokin rotu tai kulttuuri on parempi kuin muut
      -yleistää jonkin oletetun rodun tai kulttuurin ominaisuuksien olevan kaikkien ei ryhmiin kuuluvien ominaisuuksia.
      Tästä esimerkit: "kaikki muslimit on raiskaajia" tai "kaikki mustalaiset on varkaita"
      -niinsanottu puhtausoppi, että oletetut rodut ei saisi sekoittua
      -eriarvoisuus lain ja säädösten edessä
      -syrjintä yhteiskunnan palveluissa, palkoissa, palkkaamisessa etnisestä taustasta johtuen.

      • Anonyymi

        Onhan eri ihmisrotuja. Ei ole rasistista huomioida eri rotujen olemassaolo.


    • Eivihaamiselle

      Kommentointia lainaukseesi:

      "Rasismia ei ole seuraavat asiat:

      Vastustaa maahan tulijoiden elättämistä yhteisistä varoista. "

      -itseasiassa tämä on rasismia. Kaikilla on yhtäläinen oikeus " tulla elätetyksi". Yhteiskunnan tukien pitää olla tasa-arvoiset kaikille hakijoille. Lait toki määrittelevät tätä myös. Laki esim määrittelee joidenkin palveluiden koskevan omia kansalaisiaan, niille jotka eivät ole suomen kansalaisia, on olemassa myös omat lakinsa.


      "Vaatia, että maan lakeja ja säännöksiä kunnioitetaan ja noudatetaan poikkeuksetta"

      Tämä tosiaan ei ole rasismia, vaan päivänselvää kaikille.

      "Vaatia maahanmuuttajia luopumaan kotimaansa perinteistä, jos ne ovat suomalaisten lakien ja elämäntapojen vastaisia (esimerkkinä mainittakoon tyttöjen klitoriksien tai poikien esinahan amputointi,"
      Tämäkään ei ole rasismia, koska laki.
      Sen sijaan on kohtuutonta olettaa, että ihminen luopuu koko aiemmasta identiteetistään muuttaessaan toiseen maahan. Ihmisellä on oikeus säilyttää oma uskontonsa, kielensä, ruokakulttuurinsa, pukeutumistapansa ja perinteensä, kunhan ne ovat maan lakien sallimia.
      Kun suomalainen muuttaa pysyvästi ulkomaille, vaikkapa sinne Espanjaan, hän ostaa mielellään sinne perustetuista suomalaisten pitämistä kaupoista suomalaista oivariinia, ruisleipää, karjalanpiirakoita ja salmiakkia. Hän osallistuu suomalaisen seurakunnan toimintaan ja käy suomalaisessa kirkossa. Hän ei todennäköisesti käänny katolilaiseksi, vaikka se on espanjan yleisin uskonto. Hän säilyttää oman kielensä, vaikka tottakai opetteleekin myös espanjaa. Hän opettaa suomen kieltä myös jälkipolville, jotka eivät koskaan ole edes käyneet Suomessa. Hän rakentaa kotiinsa saunan ja käy iltaisin karaokessa suomibaarissa tapaamassa muita saman kulttuuritaustan omaavia. Joulua vietetään 24.12, vaikka espanjassa loppiainen on se suuri juhla, jolloin annetaan lahjoja.

      Sama oikeus pitää kiinni omista kulttuuriperinteistään, on myös Suomeen tulevilla ulkomaalaisilla. Heillä on oikeus säilyttää uskontonsa ja on oltava mahdollisuus harjoittaa sitä. Heillä on oikeus säilyttää pukeutumistapansa, kielensä ja ruokakulttuurinsa, vaikka asuvat täällä.
      Lakien puitteissa.
      Tähän oikeuteen siis ei kuulu mm kunniamurhat ja tyttöjen ympärileikkaukset.


      "Vaatia rikokseen syyllistyneiden tai suomalaiseen elämäntapaan sopeutumattomien ei-suomalaisten karkottamista."

      Olet oikeassa, ei ole rasismia. Tätä vaativat myös "suvakit"

      "Vaatia kunnioittamaan kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina riippumatta mistään perinteistä tai uskonnoista."

      Ei tietenkään ole rasismia.

      "Vaatia elää Suomessa maan tavalla vaatimatta itselleen erityisoikeuksia.

      Vaatia kunnoittamaan suomalaisia perinteitä kuten koulujen kevätjuhlia,

      uimahallien vuoroja jne."

      Ei ole rasismia. Mutta pääasiassa tänne tulevat ulkomaalaiset ovat valtavan tyytyväisiä suomen lakeihin ja sääntöihin. He hyväksyvät kulttuurimme ja perinteemme, eivätkä ole vaatimassa yhteiskuntamme muuttamista omansa kaltaiseksi. Suvivirsikohut ym, ovat SUOMALAISTEN ajamia asioita. Kun heittäydytään "yliymmärtäväisiksi" ja yritetään ottaa huomioon muukalaiset, vaikka mitään tarvetta ei ole.
      Sen sijaan se, että väitetään kaikkien saman kulttuuritaustan omaavien vaativan jotain, jos yksi ihminen vaatii, ON rasismia. Jos julkisuudessa joku tyyppi sanoo että Suomeen halutaan sharialaki, ei todellakaan tarkoita, että hän puhuu kaikkien samaa kulttuuritaustaa olevien ihmisten suulla. Sen olettaminen on rasismia.

      " Vaatia, että maahanmuuttajaperheissä eletään Suomen lakien mukaan."
      Ei ole rasismia, mutta saavat säilyttää ne kulttuurinsa piirteet, jotka sopivat lakeihimme.

      "Vaatia Suomessa rikokseen tuomittujen toimittamista kärsimään rangaistuksensa lähtömaassaan."
      Ei ole rasismia

    • rasistitaiei

      mut kyl se vaan on faktaa, että eri kulttuurien ja uskontojen edustajat toimivat valtaosin täysin eritavoin. Jos sen tajuaa, silloin tajuaa myös sen, ettei näitä ihmisryhmiä voi mielipuolisesti yhtäkkiä sekoittaa keskenään ja toivoa, että hyvä tulee itsestään. Erot on vielä liian radikaaleja, joten suuret massat ovat liikaa, yksittäisempien tapausten kanssa homma toimii molemminpäin.

      • Eivihaamiselle

        Se on totta, että erotaan ovat suuria. Mielipuolisella toiminnalla ei koskaan saada mitään hyvää aikaiseksi.
        Rinnakkaiselo on kuitenkin mahdollista, mutta siihen tarvitaan sekä muualta tulleilta, että suomalaiselta yhteiskunnalta panostamista. Itsestään sopeutuminen ei tapahdu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe