Hei onko kokemuksiia lastenvaunujumpasta? Alla Ylen juttu.
Lastenvaunujen kanssa lenkkeilyä voi helposti tehostaa jumppaliikkeiden avulla.
Pienten lasten vanhemmat eivät usein ehdi liikkua tarpeeksi töiden ja lastenhoidon lomassa.
– Monesti liikunta jää vauvan syntymisen jälkeen. Halusimme järjestää sosiaalisen hetken, joka on ulkoilua ja liikkumista, ja mahdollisuus tavata myös muita, sanoo Lasten Liikunnan toiminnanjohtaja Juha Liesi.
Lastenrattaat – ja lihava lapsi – antavat sopivasti lisäpainoa harjoitukseen, mutta toki vaunuista saa myös tukea tasapainon hallintaan.
– Vaunuja pystyy käyttämään monissa eri perusliikkeissä, esimerkiksi askelkyykyissä, alataljavedoissa ja leuanvedossa, neuvoo lastenvaunujumpan ohjaaja Akuliina Nieminen.
– Netistä löytyy paljon kuvia, niiden perusteella pystyy rakentamaan perusjumpan. Yleensähän äidit käyvät lasten kanssa paljon lenkillä, Nieminen ja jatkaa: "Miehet jäävät kotiin juomaan olutta, jolloin heidän olkapäälihaksensa kehittyvät. Siinä puuhassa on monta kiertäjänkalvosinta hajonnut."
Lastenkin pitäisi olla nykysuositusten mukaan liikkua kolme tuntia päivässä, tässä tulee yhdistettyä molemmat koska vaunut liikkuvat kun vanhempi tekee kovaa treeniään.
Hämeenlinnassa Lasten liikunnan tuki oy kokeilee lastenvaunujumppaa vanhemmille syksyn ajan.
Kokemuksia lastenvaunujumpasta?
Sirkku.H.T
0
73
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132396Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371413Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha640986- 106983
- 71952
- 48865
- 96859
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31676