Kirkkokahvit on nautittu ja näin pyhäpäivän ratoksi olisi mukava saada vaikka virtuaalikutsu päiväkahville. Nuorena muistan TV-ohhjelman, jossa trio Lehtelä
soitti sunjnuntaisin iltapäivällä.
PÄIVÄKAHVILLE?!
4
74
Vastaukset
Kirjoita nyt jotain kirkkokahveista!
KOLMESSA MESSUSSA
joskus kävin samana pyhänä kun ystäväni tutki messusaarnoja.
Mielenkiintoista kun eri paikkakunnilla liikuimme ja tietysti kirkkokahvilla
pääsimme usein rovastin pöytään "jälkiseuroihin".
Kirkoissa jumalanpalveluksetkin nauhoitetaan ja itse usein videoin.
Tekstit tietysti jo ennakkoon luettu taustatietoineen...Tiedän kyllä, että kirkossa on käyty. Kahvillakin on käyty, ainakin kotona kirkonmenojen jälkeen.
En mitenkään voi uskoa, että tuollainen on seurakunnallista toimintaa nykypäivässä. Kun olen rippikoulun "hyvin suorittanut", olen oikeutettu myös Herran Pyhään Ehtoolliseen. Helsigissä asuessani kävin kerran ehtoollisella Haagan kirkossa. Kirkonmenon jälkeen tuo tapahtui ja sain minäkin vuorollani leivän ja viinin. Niin saivat myös ehtoollisen jakaneet papit.
Näin kuinka suurehko, kaksikorvainen kirkkoviinikannu kaadettiin täytettiin, pappi nosti sen huulilleen ja joi pohjiaan myöten. Sai siinä pappi paljon enemmän syntejään anteeksi kuin oma huulten kasteluni.
Ei tuollaista saisi varmaan seurata!- HPE.hupsis
SLEY kesäjuhlat aikoinaan ja satuin eturiviin. Yllätyin kun huomasin papin korjaamassa HPE-kannua ja tekevän samoin kuin ruune kertoi eli joi viinin "pohjanmaan kautta" juhlayleisön läsnä ollessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1671404
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40995Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14640
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632- 36616
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20602Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17563