Viikonloppuna lueskelin menneiden kuukausien kirjoitteluja, kuten taitaa jo tiedossa ollakin. Vaikuttaisi minusta osin naisten väliseltä välien selvittelyltä. En ole kuittaillut kenellekään, ollut ylipäätään koskaan kiinnostunut siitä, kuka saa tai kenelle annetaan, kenekään yksityisasioista tms. joten herjaavat ikävä viestit eivät ole olleet minulta. Jos jossain vaiheessa on vaikuttanut siltä, johtuu se siitä, että osallisina on osaavia ihmisiä.
Mistä päästäänkin aiheeseen: Syksy toi tullessaan uudet työkuviot mukaan lukien erään tavallaan ilmailualalla toimivan firman. Ihmeellinen maailma, ei voi muuta sanoa. Tulikohan annettua pikkusormi? Piti oikein allekirjoittaa salassapitosopimukset ja kaikkea. Ilmoitin samalla osittain käyttäneeni henkilökohtaisia laitteeitani työssäni. Jäi sellainen maku, että heitä kiinnosti tietää, käytänkö jatkossa ja jos käytän, keillä on pääsy laitteilleni ja että he haluaisivat tämän viikon puolivälissä vähän syynätäkin niitä. En itse mistään jahdeista innostu, ja jatkossa tuskin käytän omia laitteitani työasioissa, mutta allekirjoitettuani paperit minulla on ilmoitusvelvollisuus epäillessäni väärinkäytöksiä. Tarvittaessa he sitten käynnistävät prosessit automaattisesti. Tämä kannattaa pitää mielessä - jo kauan ennen kuin kertoo julkisesti vaikkapa vain siirtyvänsä lukemaan blogeja, koska siinä vaiheessa se on sitten jingle bells vaan kaikille osallisille... Yleensä yritän mahdollisimman pitkälle ymmärtää ihmisiä, mutta ko. putiikin intressit ovat kokonaan muualla.
Eipä kai muuta. Tämä oli käyntini syy, varoituksen sananen etukäteen. Tiedän, että menee perille tätä kautta. Oli tosiaan vähän sekavat kolme vuotta. Ei ollut tarkoitus päästää voimakkaita tunteita heräämään. Niin vain kävi. Ymmärrän salailun, kasvojen säilyttämisen tarpeen ja kaiken siihen liittyvän toiminnan. Ei kaunoja, vai? Jos jäi, ainahan voi tähyillä toiveikkaana taivaalle, jos sieltä vaikka alkaisi putoilemaan jäämiehiä, koska siitä aiheutuvan välittömän mielihyvän lisäksi se saattaa hyvinkin indikoida sitä, että olen tyrinyt jotain ja pahassa kusessa. :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.