Näin edistät aivoterveyttä
1. Käytä aivojasi monipuolisesti kaikissa ikävaiheissa. Opiskele elinikäisesti.
2. Liiku mahdollisimman paljon. Säännöllinen liikkuminen vähintään puoli tuntia päivässä lisää sekä elämän pituutta että laatua.
3. Suojaa aivojasi fyysisiltä vammoilta.
4. Syö terveellisesti ja monipuolisesti. Suosi erityisesti kasvisruokia ja kalarasvoja.
5. Ehkäise sydän- ja verisuonitauteja. Ylipaino altistaa dementialle monen muun sairauden ohessa.
6. Hanki virkistäviä harrastuksia. Haasta aivojasi ratkaisemaan ongelmia esimerkiksi pelien tai ristikoiden avulla.
7. Pidä ylläsi toimivaa sosiaalista verkostoa. Tapaa ihmisiä.
8. Vältä alkoholin liikakulutusta. Lopeta tupakointi.
9. Ajattele positiivisesti. Älä kuormita mieltäsi stressaamalla turhaan.
10. Nuku riittävästi. Kun saat vähintään seitsemän tuntia laadukasta unta, aivosi saavat levättyä ja päivällä opittu jää mieleen.
Lähteet: Potilaan lääkärilehti, Kansallinen muistiohjelma 2012-2020, THL, Muistiliitto, Muistiluotsi
10- Kultaista ohjetta
9
183
Vastaukset
- KävelyONlääkettä
Kävely on paras lääke, totesi länsimäisen lääketieteen isänä pidetty Hippokrates jo aikoinaan.
- elämänehoo
Olen kaiken ikäni noudattanut noita ohjeita, niiden myötä olen suhteellisen terve ja nuorekas.
- maajameri
He kertovat,- mieli massa -- hoidot?
http://www.iltalehti.fi/mieli/2016092822385187_md.shtml - luovuutta
Yksinkertainen keino saavuttaa pisara onnellisuutta: älä tee mitään!
Sunnuntai 2.10.2016 klo 09.12
Ota viikonloppuna askel kohti onnellisuutta: ole ainakin hetki joutilaana, aivan vain omien ajatustesi kanssa.
Psykologian tohtori Emma Seppälän mukaan yksi avain onnellisuuteen ja menestykseen on osata laiskottelun taito.
Silkka hauskanpito ja merkityksettömältä vaikuttavat puuhat ruokkivat luovuutta.
Luovuus taas on se ominaisuus, jota pidetään tämän päivän työelämässä jopa tärkeimpänä taitona.
Istu alas, anna ajatusten harhailla ja haaveile. Se tekee sinulle hyvää.
Istu alas, anna ajatusten harhailla ja haaveile. Se tekee sinulle hyvää. (MOSTPHOTOS)
Kun 1500 toimitusjohtajalta kysyttiin, mikä on tänä päivänä tärkein taito liike-elämässä, vastaukseksi saatiin luovuus. Luovuus katsottiin tärkeämmäksi kuin täsmällisyys, organisointikyky tai kurinalaisuus.
Luovat henkilöt taas ovat itse kertoneet, että merkittävät ajatukset ovat syntyneet silloin, kun niitä ei ole yritetty puskea esiin, vaan aivan muunlaisissa olosuhteissa.
Luovuus ei näytäkään kukkivan tiukasti ongelmaan keskittymällä, vaan joutilaisuudessa.
Psykologian tohtori Emma Seppälä esittelee uusia luovuuteen liittyviä tutkimuksia teoksessaan Elä onnellisemmin (HarperLife).
Seppälän mukaan yksi avain onnellisuuteen ja menestykseen on juuri luovuus, ja luovuuteen taas kuuluu se, että osaamme välillä olla aivan jouten.
Laiskotellen luovaksi
Kun ihminen oppii laiskottelemaan ja ottamaan aikaa hauskanpidolle, hänestä tulee entistä luovempi ja innovatiivisempi. Silloin voi keksiä läpimurtoideoita.
Koulutuksemme ja kiireinen elämäntyylimme kuihduttavat Seppälän mukaan luovuutta, koska ne molemmat ylipainottavat lineaarista ajattelua, jossa tärkeitä ovat säännöt ja niiden noudattaminen.
Luovuudella ja älykkyysosamääräpisteillä ei tutkimuksen mukaan ole juuri mitään tekemistä toistensa kanssa.
Joutilaisuutta voi opetella esimerkiksi harrastamalla jotain sellaista, joka on selvästi vain leikkisää ja lystiä, eikä lainkaan tuloshakuista.
Vain omat ajatukset
Yksi luovuutta kahlitseva tekijä ovat ne lukuisat tekniset laitteet, jotka houkuttelevat sukeltamaan omiin syövereihinsä.
Vaikka Facebookin selailu voi vaikuttaa rentouttavalta, se ei välttämättä ole paras tapa tuulettaa päätä.
Emma Seppälä työskentelee tutkimusjohtajana Stanfordin yliopistossa USA:ssa.
Emma Seppälä työskentelee tutkimusjohtajana Stanfordin yliopistossa USA:ssa. (GREG BLEDSOE)
Tekemättä oleminen on taitolaji sinänsä. Olemisella tarkoitetaan sellaista tilaa, jossa ei ole tietokonetta, ei televisiota, eikä älypuhelinta.
Kiireisiinsä tottuneen voi olla hyvinkin vaikeaa oppia olemaan tekemättä mitään.
Eräässä tutkimuksessa ihmiset olivat jopa valmiita ottamaan vastaan suhteellisen kovia sähköiskuja mieluummin kuin olemaan huoneessa yksin omien ajatustensa kanssa.
Anna ajatuksillesi jalat
Seppälä tietää, että puuhasta toiseen rientävä ihminen voi olla sitä mieltä, ettei hänellä yksinkertaisesti ole aikaa olla jouten. Aikaa voi ollakin vähän. Ajan löytäminen vaatii aina kompromisseja.
Joutilaita hetkiä voi harjoitella esimerkiksi ruokailussa. Älä selaile puhelintasi, kun aterioit. Syö niin, että sinulla on seuranasi vain omat ajatuksesi.
Jos olet jo tottunut matkustamaan bussissa tai junassa niin, että kädessäsi on älypuhelin tai sylissäsi läppäri, jätä ne välillä avaamatta. Katsele maisemia ja muita matkustajia. Anna ajatusten harhailla.
Aikaa joutilaisuudelle ja hiljaisuudelle voi ottaa osallistumalla vaikkapa retriittiin, joogaamalla tai vaeltamalla luonnossa.
Seppälä kannustaa antamaan ideoille jalat. Tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset saivat kävelylenkin jälkeen entistä parempia pisteitä luovuustesteissä.
HELJÄ SALONEN
[email protected]
PS. Laiskimukset /uusavuttomat toteuttavat, ÄLÄ tee mitään kaltaista luovuutta päivät pitkät. Tyhmät töitä tekevät, viisaat pääsevät vähemmällä.- ainatiennyttuon
minä olen jo monia vuosia, (sohvalla maaten,) harrastanut "luovuutta" tässä lekotellessa ne ideat kukkivat
- oireetjahoito
Kaksisuuntaisen mielenhäiriön oireet
http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-2000001420677.html- sannsanasn
Samalla kun julkinen keskustelu on vapautunut, on masennus mahdollisesti lisääntynyt väestön keskuudessa.
"Hulluus" on entistä hyväksytympää
Mielenterveyden sairauksia hyväksytään, tunnistetaan ja suvaitaan nykyään paremmin. Enää ei ole niin häpeällistä kärsiä masennuksesta tai muista mielenterveysongelmista.
6. lokakuuta 2016 - älärassaalähimmäsiäsi
Kaksisuuntaiseen mielenhäiriöön kannattaa hakea apua -- Apua on saatavilla, älä rassaa lähimmäisiäsi
http://www.iltalehti.fi/mieli/2016101222451528_md.shtml
- Pomokylsoitti
Jaahans, jäinkin täksi päiväksi sitten kotiin..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370