Olen ollut yli vuoden sairaslomalla erinäisten tapahtumien johdosta.Työ meni ja terveys.Nyt kuitenkin pitäisi jostain aloitaa elämä.Istun vain kotona ja märehdin murheitani,perhe hajoaa jos en kohta jotain keksi.Suurin murheeni on etten pysty liikkumaan kaupungilla,työvoima toimistoon yrittänyt mennä useita viikkoja paperitki valmiina kirjekuoressa mutta ajatuskin ahdistaa.Lääkkeitä syönyt kokoajan kai ne on pahimpaan auttanut,,,olisko ideoita millä elämän syrjästä kiinni etten ole kohta yksin ja vielä onnettomampi.Keskustelu ei auta kotona eikä muuallakaan.Toiviton tapausko ?
Hukassa
siru
2239
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olin ja olen itse samassa tilanteessa. Neuvoni on, että hoida itsesi kuntoon - edes jonkinlaiseen, ennen kuin yritän sen kummempia.
Painostin itseäni toimimaan kuten ennenkin. Yritin liikkua ihmisten parissa kuin ennenkin. Hain ja sain töitä, kuitenkaan kykenemättä menemään edes haastatteluihin joka kerta. Saatika, että olisin selvinnyt uusissa tehtävissä. Tein em. toiminnalla itselleni hallaa, koska en antanut itseni parantua rauhassa.
Tilanteeni on jatkunut vuosia ja olenkin nyt kuntoutustuella. Vähitellen kun minun ei ole tarvinut painostaa itseäni, huomaan kiinnostuvani erilaisista asioista. En ole vielä toiminta vaiheessa, mutta tarve toimia on jo herännyt.
Minulla on onni siinä, että olen saanut puolisoni ja tuttavani ymmärtämään sen, että minun on saatava olla ns. rauhassa, vaikka viikkoja jos siltä tuntuu.
Ei masennus hetkessä ohi mene,välillä voi olla monta hyvää päivää ja itsekin jo "kuvittelee"et kyllä tämä tästä..kunnes on taas huomaa vajonneensa masennuksen syöveriin.Mulla kävi myös niin kuin edellinen kirjoitti,yritin ottaa itseäni niskasta kiinni,(niin kuin viisaat sanovat)ajattelin et kyllä minä jaksan on PAKKO!!!Ja tilanne meni pajon pahempaan suuntaan,nyt ei ole pakko..pikku hiljaa mennään eteenpäin EI liian nopeasti,kerätään voimia et tästä joskus toipuisi.