Punatäplätauti

Netistä löytyi hyvin ylimalkaista tietoa.
Jos jollakin olisi tietoa tästä ihan minulle oudosta taudista, niin olisin kiinnostunut kuulemaan. En tiedä vielä podenko tätä tautia, mutta kiinnostaisi tietää mitä nuo punaiset pienet pistemäiset nypyt ovat ja mistähän ovat tulleet.

Muistelen tässä, että onhan näitä ollut jo lapsenakin eikä kukaan lääkäri ole niihin puuttunut. Ne ei kutise eikä niistä ole mitään vaivaa ollut. Kosmeettista haittaa pikkasen vaan.
Ihmettelin vaan niitä tuossa suihkusta tullessani ja päätin kysäistä näistä pisteistäni.
Näitä samanlaisia pisteitä olen nähnyt sukulaisellanikin. Ensin ne ovat punaisia pisteitä ja myöhemmin ne ovat muuttuneet ruskeiksi - niinkuin luomiksi.
57089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mulle on tullu syksystä saakka jotain näppyjä jalkoihin , lähinnä reisiin, sääriin ja pakaroihin ja olen itsekkin miettinyt mitä ne voisi olla, joten aattelinkin kysyä että oiskohan sullakin samanlaista eli vaihteleeko niiden näppyjen koko, onko näpyn keskellä ollut sellanen ihan pieni piste ja onko ne kohollaan?mulla tulee sellaisia pieniä ja isoja näppylöitä, ne on kohollaan, ei kutia tai mitenkään vaivaa, sitten kun ne alkaa hävitä, se näppylä kohta muuttuu sellaseks ruskeeks..aika outoa, eikö?

Äänestä
  • Punaisia, pieniä ja kohollaan olevia. Muuttuvat aikaa myöden ruskeiksi. Olen aina luullut niitä joksikin hiusverisuonipurkaumiksi.

    Kämmenen syrjässä oli kerran tälläinen punainen piste, joka kuulsi ihon alta. Luulin, että siellä on jokin piikki tai tikku. No hain sitten neulan ja yritin poistaa sitä ja voi sitä veren määrää, mitä siitä pienestä nypystä tuli. Tyrehtyi se sitten ja nyt siinä samassa paikassa on punaisen pisteen sijasta ruskea piste. Outo juttu !

    Taitaa olla parempi lopettaa näiden pisteiden tuijottelu.

    Äänestä

Kyseessä saattaa olla ns. Henoch-Schönlainin purpura, joka on pääsääntöisesti lastentauti, mutta saattaa esiintyä myös aikuisilla. Itselläni nämä pilkut tulevat joka kerta, jos otan yhden lasinkin punaviiniä.
Olen käynyt asian vuoksi useaan kertaan lääkärissä, mutta he eivät ole saaneet asiaan selvyyttä.

Äänestä
  • Mulla on tullu joka kerta muuten noita näppylöitä kun oon juonu kaljaa!Se on aika outo juttu koska niitä ei tule mihikää muualle kun jalkoihi!Lääkärikään ei tiennyt kun ohimennen näytin niitä..Mutta ei kai ne mitään kauheen vakavia oo koska ei oo koskaa mitää muuta samaanaikaan tullu eikä ne mitenkää vaivaa!

    Äänestä

Itelläni tulee ibuprofeiniista (burana etc) purppuraa :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Punaiset pisteet kirjoitti:

Netistä löytyi hyvin ylimalkaista tietoa.
Jos jollakin olisi tietoa tästä ihan minulle oudosta taudista, niin olisin kiinnostunut kuulemaan. En tiedä vielä podenko tätä tautia, mutta kiinnostaisi tietää mitä nuo punaiset pienet pistemäiset nypyt ovat ja mistähän ovat tulleet.

Muistelen tässä, että onhan näitä ollut jo lapsenakin eikä kukaan lääkäri ole niihin puuttunut. Ne ei kutise eikä niistä ole mitään vaivaa ollut. Kosmeettista haittaa pikkasen vaan.
Ihmettelin vaan niitä tuossa suihkusta tullessani ja päätin kysäistä näistä pisteistäni.
Näitä samanlaisia pisteitä olen nähnyt sukulaisellanikin. Ensin ne ovat punaisia pisteitä ja myöhemmin ne ovat muuttuneet ruskeiksi - niinkuin luomiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu