Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kaikki hyvin Heinolassa paitsi....

KaiAlanDorkin

Aloittaessani varovasti päiväni avaamalla paikallisaviisin huokasin helpotuksesta. Edellisen päivän valtuuston kokouksesta huolimatta näytti rauha ja entinen ruususen uni vallitsevan kaupungissamme. Etusivun merkittävin uutinen käsitteli suomalaisen naisen ryhtiongelmaa, joka kulminoituu meikkiin. Muut etusivun aiheet olivat paikallisen span tiloissa järestettävän laulukilpailun jutunmuotoinen mainos ja mainoksen muotoiset mainokset kahdesta loppuunmyynnistä. Pääkirjoitus taas pitää lottovoittona ruotsalaisten hävittäjien vierailua kaupungissamme ja kertoo suurimman osan lusilaisista olevan vahvasti lentotoimintaharjoituksen hengessä mukana. Rauha maassa ja hävittäjät ilmassa, meikit kuntoon ja loppuunmyyntiin!

Lähes helpottunein mielin selailin lehteä eteenpäin. Mielipidepalstalla Heikki Niinimäki tiiviiseen tapaansa tällä kerralla uusimpaan tilastolliseen vuosikirjaan ( 2011 chic! ) tukeutuen puolustaa valkoselkätikan ja liito-oravan elinmahdollisuuksia. Samalla hän sohaisee muurahaispesään, jossa "hämärään kätketty nimettömien kuntalaisten joukko määrää kunnallispolitiikan ja -pääoman suunnat". Tästä määräämisestä Niinimäen mukaan kuntalaiselle kertyy 95 % tappio, jota lieventänee rantatonttien tulos aina 60% asti. Prosentit eivät avaa menetyksen euromääräistä suuruutta, mutta toisaalla jutussa Niinimäki esittää jokaiselta kaupunkilaiselta ( vauvasta vaariinko? ) nipistettäväksi 3600 €.

Jos Niinimäki on oikeassa, asia vaatii muutakin kuin mielenosoituksen kaupungin vaakunaeläimiksi korotettavien liito-oravan ja valkoselkätikan puolesta. Voisiko Niinimäki tai joku muua asian tunteva tai asiantuntija kertoa, ketkä ovat kummallispäätöseten takana oleva "hämärään kätketty nimettömien kuntalaisten joukko", joka ilmeisen taitavasti takoo tulosta meidän kaikkien kukkaroista ja vielä ottaa omistukseensa parhaat palat yhteisestä omaisuudestamme? Vaalien läheisyys tekee asiasta entistä oleellisemman.

Kaupungin selvityksiin asiasta en oikein jaksa uskoa, sillä edelleen lehdestä luin valtuuston päättäneen jättää talousjohtajan ehdotetun viran perustamisen tekemättä, koska asiaa aiemmin käsitellyt ja perustamista esittänyt kaupunginhallitus olikin yksimielisesti vetänyt esityksen pois valtuuston listalta. Kaupunginhallituksen viisaus oli yllättäen lisääntynyt, kun ryhmien kanssa neuvotellen olikin huomattu parhaaksi odottaa eläkkeelle jäämisten ja organisaatiouudistusten selkiintymistä ennen päätöksen tekoa. Paikallinen päätöksenteko alkaa olla kesäteatterinkin voittava farssi: merkittävimmissä päätöksissä luottamushenkilöt ilman asiakirjoihin kirjautuvia perusteita poikkeavat laajasti perustelluista esityksistä ja toisinaan ovat rohkeasti tänään yhtä ja huomenna toista mieltä. Parasta paikallisuutta lienee se, että kumpaakaan kantaa ei myönnetä vääräksi.

Monet kaupunkilaiset odottavat toiveikkaasti eläkkeelle jäämisiä myös luottamustehtävistä. Ehkä näin tulisi valoa myös Niinimäen kirjoituksessa mainittuun hämärään kätkettyyn kuntalaisten (päättäjien) joukkoon.

5

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aivan_älytöntä

      Heinolan kaavoitushankkeet kyllä kummastuttavat. Voisiko joku avata, mitä hyötyjä meille syntyy kun tyhjenevää kaupunkia laajennetaan miljoonilla euroilla? Täällähän ei ole tonteille kysyntää, eihän Sinilähteeltä ole saatu myytyä edellisiäkään tontteja.
      Vai onko ne rantatontit luvattu jo jollekuille?

      Vähän kummalliset arvot päättäjillä, kun halutaan kaikille yhteiset virkistysmaastot luovuttaa muutamaksi rantatontiksi. Muutamasta rantatontista ei kerry siinä määrin tuloja, että hankkeen kulut peittyisivät. Haiskahtaa siis tosiaan lehmänkaupoilta.

      Päättäjät eivät arvosta alueen olemassa olevia asukkaita lainkaan, kun haluavat tuhota yhteiset rannat ja tuhlata veroeurot turhuuteen.

    • Virka-aikanaTöihin

      Dorkin taas väärinkäyttää taas työaikaa!!!! Eikö kaupungintalossa kukaan valvo tekemisiä????

    • Muurareitako

      Hyvä kysymys, ketkä ovat nämä hämärämiehet tai naiset jotka johtaa ja ryöstää kaupunkia? Hyväveliverkosto julkiseksi!

    • omaisuudenuusjako

      Heikkihän oli ihan oikeassa. Yhteiset rannat luovutetaan muutamaksi tontiksi ja se on valtuutetuillekin ihan ok?
      Kannattaa Sinilähteellä olla tarkkana sen suhteen, löytyykö jotakuta ehdokasta, joka uskaltaisi sanoa ääneen, ettei kaupungilla ole mitään tarvetta ryöstää yhteisiä virkistysalueita alueen nykyisiltä asukkailta.

    • Kaupunginmyyjätesiiin

      Tarttee alkaa lukeen Itistä tarkemmin että näkee otsikoiden taa niinkuin Dorkin. Kuka uskaltaa paljastaa nää hämärämiehet ja kaupungin omaisuuden myyjät? Taitaa olla liian monen poliitikon sormet pelissä? Heikin esimerkit oudosta kaavotuksesta kertovat touhusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      88
      2313
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      52
      2019
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1853
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1638
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1562
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      26
      1437
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1400
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1392
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1370
    Aihe