Haluaisin kommentteja teiltä, joilla on todettu psoriasis, että olisiko minun oireet mahdollisesti psoriasista. Ihoni on ollut lapsesta saakka kuiva ja kuulin olevani atoopikko. Ihottuma on ollut pääasiassa käsissä, mutta nyt jo pitemmän ajan olen kärsinyt kutiavasta päänahasta, jossa älyttömästi hilsettä ja jotain "mönjää". Noin vuosi sitten huomasin jalassani polven alapuolella pienen (2cm halk.) ihottumatäplän, joka kutisee häiritsevästi ja on suurentunut olen nyt jo n. 3,5 cm halkaisijaltaan. Ihottuma-alueen keskellä on aivan kuin pieniä veritäpliä. Kaiken lisäksi on alkanut kutina kainaloissa ja iho sielläkin hilseillä. En ole vielä ottanut lääkäriin yhteyttä, koska kokemukseni mukaan sieltä määrätään vain eri rasvoja, joista vain hetken apua. Mielessä on käynyt myös, että onko jalassani ihosyöpä!?
Onko mulla psoriasis?
Atoopikko
71914
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei vaikuta psoriasikselta. Atoopikolle ei sovi monasti voiteet jotka sis. sitruunahappoa. Kannattaisi kokeilla eri shampoota, kaikki ei sovi. Myös "dödöt" voi aiheuttaa kainaloihin kutinaa, vaihda merkkiä. Sibicort rauhoittaa paikallisesti. Ihon pesua pesuaineilla voi vähentää, pelkkä vesipesu useimiten riittävä.
Aloittaja jatkaa sen verran että lähinnä tuo läiskä jalassa on epäilyttävä. Että millaisia ne psoriasis "läiskät" on?
Psoriasisläiskiä on monennäköisiä. Voi olla guttataa eli pieniä läiskiä tai sitten isompia esim. kyynärpäissä. Läiskät on punaisia ja päällä on valkoista hilsettä, koska ihosolut uusiutuvat liian nopeasti. Harvinaisempia muotoja on sitten märkärakkulapsoriasis ja koko ihon psori... Kannattaa mennä jonkun kokeneen ihotautilääkärin vastaanotolle. Itse sain sieltä diagnoosin viidessä sekunnissa ravattuani ensin turhaan terveyskeskuksessa.
Tarkastin vielä tuota jalassani olevaa ihottumaa ja siinä tosiaan on hilsettä päällä, ja iho on vähän "koholla". Ja se kutina on jotain epänormaalia. Ihottuma-alue on selvästi alkanut suurentua. Pitääpä heti soittaa aikaa lääkärille.
Juu, ihmeessä sinne lääkäriin. Psoriläiskissä iho tosiaan on usein vähän kohollaan ja hilsettä päällä.
Alussa mainitsit, että lääkäriltä saa vain rasvoja, joista on hetkellinen apu. Niitä reseptejä ei ole pakko käyttää, vaikka saisikin. Itselläni tehoaa parhaiten aurinko ja ruokavalio. Ennen kuin kaikki ryntäätte kysymään, että mikä ruokavalio, katsokaa aikaisempia kirjoittamiani viestejä tällä foorumilla esim. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000467&posting=22000000004605191 tai selatkaa psori.fi keskustelupalstaa, aiheena Pagano tms... Jaksamista synkkään talveen kaikille :)
Kävin lääkärillä ja ihottumasta otettiin ihonäyte. Lääkärin mielestä ei ole psoriasis, mutta en saanut minkäänlaista vastausta mikä VOISI olla. Kaksi viikkoa menee kun saan tietää jotain. Kyllä nyt täytyy tunnustaa, että pahin on mielessä päälimmäisenä.
No oliko se psori?