Otsikko kertookin olennaisen. Tää assius ottaa aika ajoin mua todella päähän ja saa mut häpeämään itseäni. Tunnen itseni ihan virheelliseksi yksilöksi, semmoseksi mutaatioksi, jonka kamalia geenejä ei ainakaan missään nimessä saa yhtään laittaa eteenpäin vaikkapa lapsia hankkimalla, tai se ois rinnastettavissa jo kidutukseen.
Mä oon saanu varman diagnoosin vasta aikuisiällä (epäilyjä oli aiemminkin), ja vaikka mä lapsena olin paljon "autistisempi" kuin nykyään, niin aikuisiässä kaikki tuntuu paljon pahemmalta, kun tajuaa oman erilaisuutensa, ja siitä se häpeä sitten kai tuleekin. Häpeän, kun tajuan, etten kuitenkaan tajua. Muiden ihmisten kanssa tekemisissä ollessani mä aina säännöllisin väliajoin huomaan huvittuneita katseita keskustelukumppaneillani. Kenties sanoa töksäytän jotakin outoa tai muuten vaan ahdistun, kun en yhtään tiedä, mitä sillä hetkellä sanoisin tai tekisin ja mitä ilmeitä käyttäisin. Saatan innostua joskus keskustelemaan pitkäänkin, kunnes tajuan, että toinen kattoo mua huvittuneesti tai tympääntyneesti, koska puhun ilmeisesti liikaa samasta asiasta. Ja kerrankin olisin löytäny mielenkiintoista puhuttavaa...ainakin omasta mielestä.
No niin, nyt oon avautunu. Onko täällä muita, jotka kokee häpeää aspergerista ja sen kautta koko olemassa olostaan? :/ Voisin mieluusti lakata kyl kokonaan olemasta, mutta mulla on koira, enkä tiedä, mitä sille sitten kävis.
Mä oon saanu varman diagnoosin vasta aikuisiällä (epäilyjä oli aiemminkin), ja vaikka mä lapsena olin paljon "autistisempi" kuin nykyään, niin aikuisiässä kaikki tuntuu paljon pahemmalta, kun tajuaa oman erilaisuutensa, ja siitä se häpeä sitten kai tuleekin. Häpeän, kun tajuan, etten kuitenkaan tajua. Muiden ihmisten kanssa tekemisissä ollessani mä aina säännöllisin väliajoin huomaan huvittuneita katseita keskustelukumppaneillani. Kenties sanoa töksäytän jotakin outoa tai muuten vaan ahdistun, kun en yhtään tiedä, mitä sillä hetkellä sanoisin tai tekisin ja mitä ilmeitä käyttäisin. Saatan innostua joskus keskustelemaan pitkäänkin, kunnes tajuan, että toinen kattoo mua huvittuneesti tai tympääntyneesti, koska puhun ilmeisesti liikaa samasta asiasta. Ja kerrankin olisin löytäny mielenkiintoista puhuttavaa...ainakin omasta mielestä.
No niin, nyt oon avautunu. Onko täällä muita, jotka kokee häpeää aspergerista ja sen kautta koko olemassa olostaan? :/ Voisin mieluusti lakata kyl kokonaan olemasta, mutta mulla on koira, enkä tiedä, mitä sille sitten kävis.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Älä elämää lopeta! Kyllä aina on syytä elää! TV:stä tuli jokin aika sitten tästä englantilainen ohjelma ja siinä oli juttua kuinka oireita saatiin vähennettyä. Henkilöiden mieliala parani huomattavasti ja oireet väheni.
Itse ongelmahan on siinä häpeämisessä ja kun et kerta itsellesi mitään mahda eikä tila on parannettavissa, sen kanssa pitää vain elää ja oppia sietämään häpeää. Toddennäköisesti helpottaa iän myötä itsestään, mutta voi siinä häpeän kestämisessä harjaantua ja siihen kelpaa mikä tahansa sosiaalista häpeää aiheuttava toiminta, aloittaa voi esimerkiksi oleilemalla puolialasti muiden seurassa, puhumalla ruokottomuuksia ja pukeutumalla huomiotaherättävästi, miespuolisella vaikkapa pinkit kukkahousut jalkaan kaupungille tai ruokailemalla epäsovinnaisesti kuten aloittamalla jälkiruuasta seisovassa pöydässä.
Häntä pystyyn! EI ole mitään hävettävää – päinvastoin olkaamme ylpeitä erityisominaisuuksistamme http://healthland.time.com/2012/07/10/what-child-prodigies-and-autistic-people-have-in-common/ maailman fiksuimmat ovat autseja [Missä muuten on rakas Autisti-infomme - hänellä oli paljon neroja suvussaan - hänellä on autistinen koirakin, joka päihittää älykkyydessä kenentahansa netin
]
aspergerista se katoaa ensi keväänä kun lumet sulaa
Ei se periaatteessa katoa. Se vain yhdistetään autismin kanssa samaksi diagnoosiksi.
Aspergerissa kai hävettää se, että ei ole samanlainen kuin enemmistö.
Kyllähän enemmistöstä poikkeaminen jollain tavalla ahdistaisi jokaista - ellei sitten ole kerta kaikkiaan maailman vahvin ihminen henkisesti. Assina ei ole ollut helppoa minullakaan mutta minulle nappiin sopiva itsekäsitys on löytynyt ja jopa vahvistunut sen jälkeen kun AS minulle selvisi. Assi tekee itselleen todella väärin, jos alkaa AS:n selviämisen jälkeen toivoa, että sitä ei olisi. Tieto sen olemassaolosta on hyvä ponnahduslauta itsensä ja käyttäytymisensä parempaan ymmärtämiseen ja samalla ymmärtää myös entistä paremmin, miten väärässä ovat ne monet, jotka puhuvat aspergerista ennakkoluuloista ja pelokasta höpöhöpöä tai elättelevät ja levittelevät joitain ikivanhoja harhakäsityksiä siitä. Tiedot aspergerista ovat enemmistöllä hyvinkin heikot ja sen havainnon perusteella olen ainakin minä tietoisena assina osannut valita loistavalla tavalla oikein ne aspergerista tietävät ihmiset, joita haluan tavata ja joita voin pitää ystävinäni ilman pelkoa petetyksi joutumisesta.
Minä tunnen olevani erityinen asperger.
Nimimerkille+kun.on.vaan.niin.assi+
Edellisen vuoksi olen siedättänyt ympäristöäni kohtaamaan saksanpaimenkoiranpentuani siten, ettei sitä häirittäisi opettaessani sitä erilaisissa ympäristöissä sosiaaliseksi koiraksi, myös häiriönalaisena. Eli koiraan ei tulla koskemaan ilman lupaani. Olen onnistunut tässä hyvin, useiden ihmisten mielestä. Sama pätee itseeni; mikäli haluan olla rauhassa, minua ei tulla häiritsemään eikä varsinkaan kiusaamaan. Mikäli toisin tapahtuisi, seuraukset olisivat vakavat, sillä jos noin tapahtuisi, Suomen lain mukaan oikeus toteutuu aina, sillä jokaisesta eriarvoistavasta tapahtumasta, väärinkohtelusta, lähtee kanne Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Lakikirjan osaan ulkoa.
Tsemppiä kaikille.
Kirjoitin tuolla edellä: "AS:n ilmenemismuodot eri ikäkausina on opittu tunnistamaan paremmin." Näin on ja haluan lisätä, että AS:n ilmenemismuodot eri sukupuolilla on opittu tunnistamaan paremmin. Perinteisesti on opittu ensin tunnistamaan poikien ja
miesten AS, mutta nykyään tiedetään paljon uutta siitä, miten AS ilmenee tytöillä ja
aikuisilla naisilla. On huomattu paljon eroja eri sukupuolilla.
Varsinkin aikuisten naisten on ollut vaikea tunnistaa AS:aan.
Nykyään se ei ole niin vaikeaa kuin vielä esim. 90-luvulla.
Tulevaisuudessa se tunnistaminen varmasti uusien
tutkimustulosten myötä helpottuu edelleen.
Miksi asperger hävettää?
Siksi, että enemmistö tietää siitä niin vähän!