Osaako skodan omistaja selittää, miksi on kolme merkkiä toistensa lähellä? Sitten kun ostat skodan, niin mikset ostanut vw tai audi tuotetta? Eikö raha riittänyt kun siihen halvimpaan vai huijattiinko sinua? Ajaisitko kuitenkin mieluummin volkkarilla tai audilla?
Audi, volkswagen ja skoda?
37
2127
Vastaukset
- seuraavakinvw
Et esittänyt yhtään vaihtoehtoa. Eli niitä ei ole. VW-konsernin yhteenlaskettu automyynti jyrää kaikki altaan. Laatu se on kun jyllää.
- ankard0
Onkohan tälle väitteelle jotain todisteita?
- Kaikkikosamaa
Minäkin haluaisin tietää, että mitä käytännön eroa noilla kolmella on. Kun sitä kysyy sellaisilta ihmisiltä joiden pitäisi tietää, niin ne sanovat vain että Audissa on käytetty laadukkaampia osia. Mitä sekin muka ihan konkreettisesti meinaa? Onko heittää yhtään esimerkkiä, mikä olisi noin kymppitonnin arvoinen suoritus verrattuna Skodaan? Ja sitten on vielä VW, joka ei edes ole kauhean paljon halvempi kuin Audi ja joissain mittauksissa jopa parempi. Ihmeellistä touhua.
- skoda-paskin
Suosittelen tutustumaan vertailuiden turvallisuus- ja melu -kohtiin
- aaudi
Audi on VW-Groupin premium merkki joka näkyy esim. laadukkaampana sisustus ja verhoilumateriaalina myös äänierstykseen on käytetty enenmän huomiota.
- Anonyymi
Ei pidä paikkaansa. Vw on teknisesti esim ajoavustimet, turvallisuus, sisätilojen laatu sekä melu mittaukset niin audia parempi jopa. Esim vw polo uutena on ainoa luokassaan joka ajaa lähes itsenäisesti, sisältää huippu arvosanan kokaritestissä sisältäen jopa uuden ainutlaatuisen keskiturvavyön. En pidä vw yhtään vähemmän laadukkaana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Keskiturvatyynyn siis ja korjaus tekstinsyöttöön, tarkotin kolaritestissä.
- HintaArvostuksenMukaan
Tähän ryhmään kuuluu vielä Seat, joka niinikään on tekniikaltaan identtinen noiden kanssa.
Varmasti noissa Audeissa ja Volkkareissa on käytetty laadukkaampaan sisustusmateriaalia, esim ratin nahkapäällys lienee lehmää, kun skodassa ja seatissa sikaa. Muoviosat ehkä jotain laadukkaampaa muovia, mutta muovia silti. Penkkien kangasverhoilussakin ehkä laadukkaampaa lankaa. Nahkaverhoiluissa lienee sama juttu kuin ratinkin nahkaverhoilussa. Äänieristys voi olla ainakin teoriassa mittareilla mitattuna parempi, vaikkei sitä juuri olennaisesti tavallinen korva heti erottaisikaan ellei keskity sitä eroa kuuntelemaan, ulkonäköseikat sitten ovat tietysti pitkälti makuasioita, mutta niissäkin voi eroja löytää, jne...
Status ja imagohan se merkittävin yksittäinen hintaan vaikuttava tekijä kuitenkin on. Lähes status- ja imagovapaissa Skodassa ja Seatissa näissä ei keskinäistä eroa ole, mutta eipä juuri hinnoissakaan, mutta huomattava ero imagossa ja hinnoissa on volkkariin ja erityisesti Audiin.
Sitten kukin ihan itse ratkaiseen sen, paljonko noista eroista on valmis maksamaan. Ja mitäpä siihen muilla on nokan koputtamista.- Kaikkikosamaa
Minun aivon vaan on niin pirun vaikea käsittää, että joku tuollainen hengellinen uskomus paremmista materiaaleista ja statuksesta olisi oikeasti noin ison rahan arvoinen. Pakko siinä on olla jotain muutakin takana. Pakko. Muuten minun elämän ohjenuora "halvalla ei saa hyvää" heittää ihan täysin häränpyllyä, enkä tiedä enää mihin uskoa ja mihin ei.
- jatka_vaan_ihmettelyä
Kaikkikosamaa kirjoitti:

Kaikilla Volkswagen-konsernin merkeillä on oma ostajakuntansa. Näin myös eri merkkisillä lenkkimakkaroilla tai Gotler-tyyppisillä makkaroilla, vaikka periaatteessa kaikki on samaa sikaa. Useamman automerkin yhteinen perustekniikka tai arkkitehtuuri mahdollistaa halvemmat tuotantokustannukset. Autojen luonne-erot on edullisempaa toteuttaa ulkoisia tekijöitä muuttamalla.
Volkswagen-konsernin halpis-merkeille tuosta on se etu, että saavat käyttöönsä parempaa perustekniikkaa kuin täysin itsenäisinä, tekniikka kun on kehitettävä niitten kalliimpien brandien ehdoilla.
Toyota yritti nimikikkailua Pohjois-Amerikassa, tavoitteena saavuttaa nuorempia asiakasryhmiä. Samoja Toyotia myytiin Scion-merkkisinä. Toyotalla tämä hämäys ei vaan onnistunut ja merkistä piti luopua. Ainoastaan Toyotan premium-merkiksi tähtäävä Lexus on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa. - Marraskuunmessut
Mutta makkaroilla on ihan oikeasti makuerojakin, kun taas näistä VW-konsernin jutuista saa sen käsityksen, että kaikki autot on samanlaisia ajaa.
- HintaArvostuksenMukaan
Kaikkikosamaa kirjoitti:
Minun aivon vaan on niin pirun vaikea käsittää, että joku tuollainen hengellinen uskomus paremmista materiaaleista ja statuksesta olisi oikeasti noin ison rahan arvoinen. Pakko siinä on olla jotain muutakin takana. Pakko. Muuten minun elämän ohjenuora "halvalla ei saa hyvää" heittää ihan täysin häränpyllyä, enkä tiedä enää mihin uskoa ja mihin ei.
Onhan siinä toki muutakin kuin 'hengellisiä' ominaisuuksia.
Oikeastaan vain auton tekniikka on samaa ja sehän ei päällepäin näy mitenkään. Ulkonäöt ovat hyvinkin erilaisia.
"Halvalla hyvää". Kyllä se mahdollista on autoissakin, vaikka halpoja nämä autot eivät ole, edes nämä 'halpismallit' Seat ja Skoda. Ja mitä nyt tarkoitatkaan 'hyvällä', siitäkin se riippuu.
Kysehän on tosiaankin vain siitä, kuinka paljon rahaa on valmis maksamaan noista ulkonäkö ja monesti lähes pelkästään kosmeettisista eroista, näissähän hintaeroa on jopa reippaat kymppitonnin teknisesti samanvarusteisissa autoissa.
Kyllä sinun nyt vaan täytyy ihan itse käydä koeajamassa ja paikanpäällä tutustumassa noihin autoihin. Pelkkä usko ei ole järkevä valintaperuste. Näiden täällä kerrottujenkaan perusteella ei varmasti autoa kannata hankkia. - herherhh
HintaArvostuksenMukaan kirjoitti:
Onhan siinä toki muutakin kuin 'hengellisiä' ominaisuuksia.
Oikeastaan vain auton tekniikka on samaa ja sehän ei päällepäin näy mitenkään. Ulkonäöt ovat hyvinkin erilaisia.
"Halvalla hyvää". Kyllä se mahdollista on autoissakin, vaikka halpoja nämä autot eivät ole, edes nämä 'halpismallit' Seat ja Skoda. Ja mitä nyt tarkoitatkaan 'hyvällä', siitäkin se riippuu.
Kysehän on tosiaankin vain siitä, kuinka paljon rahaa on valmis maksamaan noista ulkonäkö ja monesti lähes pelkästään kosmeettisista eroista, näissähän hintaeroa on jopa reippaat kymppitonnin teknisesti samanvarusteisissa autoissa.
Kyllä sinun nyt vaan täytyy ihan itse käydä koeajamassa ja paikanpäällä tutustumassa noihin autoihin. Pelkkä usko ei ole järkevä valintaperuste. Näiden täällä kerrottujenkaan perusteella ei varmasti autoa kannata hankkia.Ulkonäkö tai pienet kosmeettiset asiat eivät oikeastaan auton kaltaisessa käyttöesineessä ole kovin tärkeitä asioita useimmille. Tai ehkä pikkuisen, mutta ei niin että siihen valtavia rahaa kannattaa laittaa.
Ja esimerkiksi usein perheelliselle tavaratilat (esim. lastenrattaiden mahtuminen), lastenistuinten helppo kiinnittäminen ja helppo siistittävyys (usein lapsilla on matkapahoinvointia ja oksentavat autoon) ovat paljon tärkeämpiä kuin ajettavuus, ulkonäkö tai edes laadukkaat materiaalit. Ei sillä luksuksella ole mitään arvoa, kun lapsia kuskataan eri paikkoihin. Eikä lasten kanssa viitsi kaahatakaan, joten erilaiset sporttiominaisuudet ovat arvottomia myös. Jos niillä nyt Suomen teillä muutenkaan mitään arvoa on, kun niitä ei pahemmin laillisesti voi hyödyntää...
Jotkut ovat toki valmiita maksamaan tuhansia euroja pelkästä ulkonäöstä tai kosmeettisista eroista, mutta useimmat eivät. En näe miksi haaskaisin rahaa auton ulkonäköön, jos minua ei kiinnosta pätkääkään muiden mielipiteet ja oikeastaan auto on minulle pelkkä kulkuneuvo paikasta A paikkaan B. Kun selailen käytettyjä autojakin, en ole erityisen kiinnostunut auton ulkonäöstä tai väristä tai edes sen ajettavuudesta. Autoissa on paljon tärkeämpiäkin asioita. Enkä tunne tarvetta päteä autolla, koska se on mielestäni täysin idioottimaista.
Enkä muutenkaan näe järkevänä haaskata paljoa rahaa autoon. Olenkin ostanut kaikki autoni käytettynä, vaikka rahaa olisi ostaa käteisellä uusi auto. Minusta vain on kymmeniä järkevämpiä kohteita rahalla kuin auto, kuten esimerkiksi kahvinkeitin...
- TSI2012
Vaikkakin aloitus on "perus-Skoda-kriittiistä alfa romeota", todetaan muutama asia oikeasta elämästä:
Skoda Octavia HB on minulle käytännössä VW Golf isommalla tavaratilalla. Tilaa tarvitaan, mutta farmari-mallit ei miellyttäneet. Myös Seat Altea XL oli harkinnassa, mutta ei valitettavasti pystynyt kilpailemaan hinnalla eikä saatavuudella Skodalle. Oliko Volkkarilla jotain "statusta"? Audi? Mikä malli? A3 tai A4? Tilat ei riitä ja kuten totesin jo edellä farkkua ei. Audilla on epämiellyttävä "Automiesten" status, kuten Bemarilla, jos jotain statusta.
Onhan maailmassa autoja. Tänään Skoda, seuraavaksi mikä lie. Samaan merkkin en ole vielä vaihtanut. Tosin Skoda on ollut ongelmattomin, jos vertaa edellisiin Pösöön ja Nissaniin. Nissanissa Multilinkit vaihdettiin alle 45 tkm ja Pösön alustaa rempattiin 50 tkm aikana enemmänkin: Vakaajatankoa, tukivartta, pakoputkea, kytkivaijeri poikki& helinää ja kilinää riitti. Ja se jakohihnakin piti vaihtaa neljän vuoden jälkeen, kilometreistä viis...
Ja tämähän oli totuuden kieltämistä, koska olen Skoda on paska? Toki, jos olet päättänyt olla Skoda-kriittinen ja unohtaa todellisuuden.- kyykman_part_2
Tyytyväinen omistaja ei edes vaivautuisi tuollaiseen purkaukseen
- TSI2012
kyykman_part_2 kirjoitti:
Tyytyväinen omistaja ei edes vaivautuisi tuollaiseen purkaukseen
Niin. En kovin tyytyväinen Pösö 306:n remppaukseen ollutkaan.
Unohdit taas, että aloitus oli kysymys. Mutta Skoda-kriitikko ei hyväksy totuuden mukaisia vastauksia, jos ne eivät ole Skoda-kriittisiä. Miksi siis kysyt? - Kyykman_part_2
TSI2012 kirjoitti:
Niin. En kovin tyytyväinen Pösö 306:n remppaukseen ollutkaan.
Unohdit taas, että aloitus oli kysymys. Mutta Skoda-kriitikko ei hyväksy totuuden mukaisia vastauksia, jos ne eivät ole Skoda-kriittisiä. Miksi siis kysyt?Kovasti tuntuu taas lykkäävän sitä paniikkia?
- AlankoKehuaPösöä
Kyykman_part_2 kirjoitti:
Kovasti tuntuu taas lykkäävän sitä paniikkia?
Kiihdytä kiihdytä, kyllä Skoda kyykähtää...
Miten muuten määrittelet "paniikin"? Yleisesti siis, en tarkoita omaa jokapäiväistä tilaasi. - faktanfakta
AlankoKehuaPösöä kirjoitti:
Kiihdytä kiihdytä, kyllä Skoda kyykähtää...
Miten muuten määrittelet "paniikin"? Yleisesti siis, en tarkoita omaa jokapäiväistä tilaasi.Esim näin:
http://www.vagarena.fi/index.php?topic=15731.3690
"Omassa narisee ajaessa turvavyön korkeussäätömekanistmi. Pitää juuri korvan kohdalla sellaista ärsyttävää sirinää. Reklamoisin siitä huoltoon ja aikoivat sitä jostakin kysyä?"
"Turvavyön kannattimen sirinä lienee tyyppivika. Tai ominaisuus. Huollossa yrittävät aina jotain voitelua, kun eivät tajua että verhoilu pitää purkaa ja etsiä mikä siellä sisällä oikein sirisee."
"esipumppu viallinen.Vaihdettu uusi ,osa takuuseen ja työstä itselle maksettavaa "
"Ai ne vesipumput on edelleen yhtä huonoja kuin ennenkin, mulla ex ocussa vaihdettiin kanssa noin 75tkm kohdassa kun alkoi vuotamaan akselia pitkin nestettä."
"Tekniikan Maailma 16/2016 koeajossa Ocu litran moottorilla: Hyvää: vahva vääntö ja riittävä teho. Huonoa: Turboviive risteysajossa "
HUOM: "Huonoa: Turboviive risteysajossa"
"Vaihteisto "hakkasi" vaihteita kokoaika enenmpi ja enempi kunnes hävitti kaikki vaihteet, eli motarilta poistuessa jalan kun nosti kaasulta niin mittaristoon tuli teksti "paina jarrua" ja auto kokoaika vapaalla rullasi. Ei auttanut vaitoiko D:ltä S:lle tai manuaalille, mistään ei vaihteita "öytynyt.
Kiire tuli auto pysäyttää ja sammuttaa ja startata uudelleen. Vaihteet läytyi onneksi taas, mutta vaihteiston rynkytys oli kovaa kyllä."
"Sitten otin ekan Skodani uutena, Superbin. Olin ajanut varmaan 15km kun ärsyynnyin ovikotelosta kuuluvaan sirinään. Eikäs se jäänyt ainoaksi. Välissä oli volkkaro josta luovuin ainoastaan pakon edessä. Nyt alla Ocu ja voi tavaton tätä kokoonpanon laatua...
"Ei vaan tykännyt toimia yhtään kovemmalla pakkasella. Kylmällä autolla lähtiessa stumppasi ihan täysin, sammutti auton ja joskus suostui lähtemään liikkeelle vasta 3:lla yrityksellä. Hieman inhottava kun peruutti auton pihasta tielle ja koitti lähteä eteenpäin niin siinä sitä oltiin poikittain starttailemassa autoa."
"Nyt on omassa autossa kilsoja mittarissa 5t ja tänään huomasin, että jarrut rahisee.. "
"Kohta tulee ensimmäisen huollon aika. Autolla on nyt ajettu 27 tkm. Seuraavaa tähän mennessä:
- Öljyä lisätty tähän mennessä 1,5 litraa
- Alle 1000 km ajon jälkeen tarkastettu ja säädetty pyöränkulmat. Ei kuitenkaan poistanut tuuliherkkyyttä, paransi toki vähän.
- Alle 1000 km ajon jälkeen vaihdettu etuiskarit
- Toisesta avaimesta vaihdettu paristo puolen vuoden käytön jälkeen, nyt herjaa toisen avaimen paristoa
- Säännöllisen epäsäännöllisesti herjaa "Key not found
- Bolero on kadottanut kanavalogot ja kanava-asetukset kaiksi kertaa
- Viikko sitten herjasi jäähdytysnesteen puutteesta. Lisätty vettä (mihin se neste menee?)
- Kesälämpimällä mittariston takaa kuuluu välillä hiljaista sirinää
- Kesälämpimällä kojelaudasta pelkääjän puolella kuuluu lievää resonanssiääntä
- Talvipakkasella helisee joka puolella
- DSG nykäisee tuntuvasti normaaliliikkeellelähdössä n. joka 20 kerta, tämä on selvästi pahentunut.
- Muutaman kerran on lähdetty liikkeelle ilman mitään kytkimen luistatusta, kuin nostaisi kytkimen suoraan ylös manuaalivaihteisessa
- Parkkitutka ei herää heti käynnistäessä
- Kolarivaroitin varoittelee olemattomista, ei tarvitse olla este edes omalla kaistalla
- Pari kertaa sama anturi tehnyt hätäjarrutuksen olemattomasta syystä
- Pelkääjän puolen sivupeilin pysäköintitoiminto toimii peilikuvana, peruutettaessa siirtyy näyttämää"
"Kova muovi kopisee ja pehmeä nitisee. Kyllä se vaan on viimeistelyn puutetta. " - kaksoisstandardit
faktanfakta kirjoitti:
Esim näin:

"Kova muovi kopisee ja pehmeä nitisee. Kyllä se vaan on viimeistelyn puutetta. "Kyykkis, sä olet kipee....
Eli "paniikki" = CopyPaste? - ämpäriplastiikka
kaksoisstandardit kirjoitti:
Kyykkis, sä olet kipee....
Eli "paniikki" = CopyPaste?tsi1.0turboviive totuus
- totuudentueksi
ämpäriplastiikka kirjoitti:
tsi1.0turboviive totuus
Oletko "laajan kokemuksen omaavana" koeajanut TSI 1.0-moottorin?
Totuus = CopyPaste?
Miten muuten TSI 1.0-turboviive liittyy aloitukseen? Sama moottori kaikissa... - Kyykmann_on_totta
faktanfakta kirjoitti:
Esim näin:
http://www.vagarena.fi/index.php?topic=15731.3690
"Omassa narisee ajaessa turvavyön korkeussäätömekanistmi. Pitää juuri korvan kohdalla sellaista ärsyttävää sirinää. Reklamoisin siitä huoltoon ja aikoivat sitä jostakin kysyä?"
"Turvavyön kannattimen sirinä lienee tyyppivika. Tai ominaisuus. Huollossa yrittävät aina jotain voitelua, kun eivät tajua että verhoilu pitää purkaa ja etsiä mikä siellä sisällä oikein sirisee."
"esipumppu viallinen.Vaihdettu uusi ,osa takuuseen ja työstä itselle maksettavaa "
"Ai ne vesipumput on edelleen yhtä huonoja kuin ennenkin, mulla ex ocussa vaihdettiin kanssa noin 75tkm kohdassa kun alkoi vuotamaan akselia pitkin nestettä."
"Tekniikan Maailma 16/2016 koeajossa Ocu litran moottorilla: Hyvää: vahva vääntö ja riittävä teho. Huonoa: Turboviive risteysajossa "
HUOM: "Huonoa: Turboviive risteysajossa"
"Vaihteisto "hakkasi" vaihteita kokoaika enenmpi ja enempi kunnes hävitti kaikki vaihteet, eli motarilta poistuessa jalan kun nosti kaasulta niin mittaristoon tuli teksti "paina jarrua" ja auto kokoaika vapaalla rullasi. Ei auttanut vaitoiko D:ltä S:lle tai manuaalille, mistään ei vaihteita "öytynyt.
Kiire tuli auto pysäyttää ja sammuttaa ja startata uudelleen. Vaihteet läytyi onneksi taas, mutta vaihteiston rynkytys oli kovaa kyllä."
"Sitten otin ekan Skodani uutena, Superbin. Olin ajanut varmaan 15km kun ärsyynnyin ovikotelosta kuuluvaan sirinään. Eikäs se jäänyt ainoaksi. Välissä oli volkkaro josta luovuin ainoastaan pakon edessä. Nyt alla Ocu ja voi tavaton tätä kokoonpanon laatua...
"Ei vaan tykännyt toimia yhtään kovemmalla pakkasella. Kylmällä autolla lähtiessa stumppasi ihan täysin, sammutti auton ja joskus suostui lähtemään liikkeelle vasta 3:lla yrityksellä. Hieman inhottava kun peruutti auton pihasta tielle ja koitti lähteä eteenpäin niin siinä sitä oltiin poikittain starttailemassa autoa."
"Nyt on omassa autossa kilsoja mittarissa 5t ja tänään huomasin, että jarrut rahisee.. "
"Kohta tulee ensimmäisen huollon aika. Autolla on nyt ajettu 27 tkm. Seuraavaa tähän mennessä:
- Öljyä lisätty tähän mennessä 1,5 litraa
- Alle 1000 km ajon jälkeen tarkastettu ja säädetty pyöränkulmat. Ei kuitenkaan poistanut tuuliherkkyyttä, paransi toki vähän.
- Alle 1000 km ajon jälkeen vaihdettu etuiskarit
- Toisesta avaimesta vaihdettu paristo puolen vuoden käytön jälkeen, nyt herjaa toisen avaimen paristoa
- Säännöllisen epäsäännöllisesti herjaa "Key not found
- Bolero on kadottanut kanavalogot ja kanava-asetukset kaiksi kertaa
- Viikko sitten herjasi jäähdytysnesteen puutteesta. Lisätty vettä (mihin se neste menee?)
- Kesälämpimällä mittariston takaa kuuluu välillä hiljaista sirinää
- Kesälämpimällä kojelaudasta pelkääjän puolella kuuluu lievää resonanssiääntä
- Talvipakkasella helisee joka puolella
- DSG nykäisee tuntuvasti normaaliliikkeellelähdössä n. joka 20 kerta, tämä on selvästi pahentunut.
- Muutaman kerran on lähdetty liikkeelle ilman mitään kytkimen luistatusta, kuin nostaisi kytkimen suoraan ylös manuaalivaihteisessa
- Parkkitutka ei herää heti käynnistäessä
- Kolarivaroitin varoittelee olemattomista, ei tarvitse olla este edes omalla kaistalla
- Pari kertaa sama anturi tehnyt hätäjarrutuksen olemattomasta syystä
- Pelkääjän puolen sivupeilin pysäköintitoiminto toimii peilikuvana, peruutettaessa siirtyy näyttämää"
"Kova muovi kopisee ja pehmeä nitisee. Kyllä se vaan on viimeistelyn puutetta. "Siellähän valitettiin niinkin naurettavasta asiasta kuin:
"Kojetaulu heijastuu ilkeästi sivupeilistä!".....
Muuten Kyykkis, joko vihdoin kerrot sen suositeltavimman länsiautomerkin n. 30 000€ hintaluokasta? - mielitohjona
Paniikkia lykkää...rööh..kyykkiksiä näkyy..ilta pimenee, itku syvenee
- SkodaKulli
Kyykman, sulla on hyvä imutahti huoltsikan miestenvessassa.
- kovatahti
Totta. Ei tartte botoxia kyykkelis. Turbohuulet ihan harrastustensa vuoksi kuin tuksuttarella.
- oldschooll
Ainakin ennen Skoda ja Seat saivat Vw n tekniikan viiveellä eli hieman vanhempaa tekniikkaa.
- skodapaskaa
ja skoda tekee sitä vieläkin. seatilla on jo FR malleissa uudet tehokkaat TSI:t
- skodaaENottaisi
Skoda on poliittinen valinta ensisijassa.
Se kuvastaa kommunistista ajattelumaailmaa, jonka kauteus tuhoaisi kaiken, jos sen vaan voisi toteuttaa.
Volkkari ja audi kertoo enemmän pienestä menestymisestä ja eivät vaihtaisi kirveelläkään autoaan skodaksi.
Niin ja laatuerojahan noissa on tietenkin. Skodat ovat venäläisiä volkkareita ja venäläisistä sulattamoista poimittuja epämääräisiä seoksia. - näinpähänseon
Pijjaat, poijjaat. Näitä asioita ette ratkaise te. Autoja valmistavat isot virmat, miljoonia. Ja samoin myyvät miljoonia joka puolella maailmaa, muutaman täällä muutaman auton maassakin, Suomessa. Kyllä ne näkevät myyntiluvuissaan, mikä kannattaa ja mikä ei. Toki voitte esittää "mielipiteitänne". But, so what?
- dsaddddss
Jos ton konsernin tuotteita haluaa ostaa mainituista merkeistä niin Audi niille jotka pyyhkivät suupielensä servettiin eivätkä paidanhihaan kuten Volvokuskit.
Muuten fiksuin ostos (jos volsujen kohdalla sanaa voidaan käyttää) on Seat. Sihen on käytety se vanhentuva tai vanhentunut tekniikka kolmen, neljän vuoden takaa. Siitä on saatu pois lastentaudit ja massatuotannon ansiosta loppupää on aikalailla halpaa.
Paskojahan nuo ovat, vlosut ja audit jne mutta paskallekin on tilauksensa, ilman sitä ei olisi edes volvoja - Vanhaa
Audissa puuttu kosketinnäyttö. Uusin tekniikka otetaan skodaan. Käy kuten nokialle.
- halu_tietää_vois_testaa
Mitä en aloittajan tarkoittamat vaihtoehdot ovat?
Alfa Romeo? - Anonyymi
kts. VW suomi24
pitkä lista kehumista - Anonyymi
VW-konserni markkinoi eri ostajaryhmille: Seat sporttisille, Audi preemiumia haluaville, VW laadukasta länsimaista hakevalle ja Skoda sitten sille jolla ei niin väliä mikä merkki eikä minkätasoiset materiaalit. Skodaa tietysti myös suunnataan itäeurooppalaisille ostajille, mutta lännessä Skoda myy muillekin kuin aatteellisesti suuntautuneille eli nk. perusautoa hakevalle, jolle merkki, imago tai laadukkuus eivät ole lainkaan tärkeitä vaan auto ilman härpäkkeitä kohtuullisella hinta:ominaisuus -suhteella.
- Anonyymi
Selitys on yksinkertainen. SKODA ON PARAS! Olen ajanut Skodamerkillä vuodesta 1999 asti. Merkki ei tule takuulla vaihtumaan. Nyt alla Superb 3.6 Combi ,länsiautojen ykkönen!!!
- Anonyymi
Kuulkaas pojat.ostatte niitä autoja millä romaanit ajelee. Esm.mersu tai Volvo. He,jos ketkä tietävät mitkä autot kestää ajamista ja on hyviä ajaa,eikä tarvi olla koko ajan kalliilla korjailemassa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 19111529
- 585469
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462757- 402395
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131861Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,441825Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut291664Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61476Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta411470Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k121416