Nyt on aika lähellä se hetki kun kohtaan viimein ylkäni. Aloin tunteita alitajunnassani siitä viitteitä noin seitsemän vuotta sitten. Olen sen kaltainen egomaanikko että aloin törkeyksissäni kuvitella että jossain täällä muailmankaikkeuvessa on mies, minulle vartavasten luotu oma pullean pollea ukkokulta, joka tarvitsee minua ja minäkin aloin tarvitsemaan Häntä.
Se taival on ollut jyrkkä ja mäkinen. Olen monen monituiset kerrat salaa naapureiltani itkeä tihruttanut lemuavan ja nyppyisenkarhean täkkini suojissa ja miettinyt kaikkea tekemääni paskaa ja tiennyt että olen ihan vitun hyvin ansainnut kaiken kärsimyksen.
Kun vihdoin löysin väkijoukosta ne kasvot joita olin salaa kaivannut koko ihmisiän, tunsin miten häntä heiluttaa koiraa. Päässäni syttyi lamppu, joka oli kuin lepakon kaikuluotain jolla se kirkkaudesta sokaistuneena suunnistaa kohti kotiluolaansa.
Sanon ihan suoraan että en kuulu kirkkoon! Minussa on ehkä sitä vapaamuurarin valuvikaa kun kuvittelen kirjoista opiskeltuani rakentavani sen paljon puhutun Iisakin kirkon.
Kyllä tarvittiin ehdottomasti muutakin. Pyhä Henki.
Joskus lapsena laskeskelin ehtiväni käydä kykymuotoisessa elämäntavassa lähes kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa maailmankolkissa ennen kuin ilmastosopimuksessa kielletään lopullisesti lentomatkailu. Tunsin huojennusta kun mietin kaikkia niitä loputtomia merillä vietettyjä kuukausia ripuliepidemioineen joita maan mannulta muihin osiin pääseminen entisinä aikoina edellytti.
Lentokoneen käytävä on melko ahdas. Siksi lentoemojen kuuluu olla kapeita rungoltaan. Minun lanteeni taasen ovat leveät kuin sirkustamman. Savonlinjan pikavuorolla jouduin kulkemaan kylki edellä jotta sain itseni "linjabiilin" takaosaan.
Jos ja kun minä lähden susiparini kanssa joskus reissuun ulkomaille niin aion koko lentomatkan ajan keskittyä rakkaani hellimiseen. Olisi muuten sangen romanttista menehtyä lento-onnettomuudessa niin että puristaisimme ensin henkihievirissä toistemme käsiä ja ensijärkytyksen aikana itketyt ja kiljutut siunaukset eivät olisi se viimeinen ajatus, vaan rakkaasi katse ja puolittainen riemu siitä että saatte ihan kirjaimellisesti yhdessä ylittää ihmiselämän yhden hienoimmista etapeista nimittäin siirtymisen "ilmavoimiin".
Nyt alkoi pahasti ajattelu pätkimään, eipä sitten kai muuta....
Se taival on ollut jyrkkä ja mäkinen. Olen monen monituiset kerrat salaa naapureiltani itkeä tihruttanut lemuavan ja nyppyisenkarhean täkkini suojissa ja miettinyt kaikkea tekemääni paskaa ja tiennyt että olen ihan vitun hyvin ansainnut kaiken kärsimyksen.
Kun vihdoin löysin väkijoukosta ne kasvot joita olin salaa kaivannut koko ihmisiän, tunsin miten häntä heiluttaa koiraa. Päässäni syttyi lamppu, joka oli kuin lepakon kaikuluotain jolla se kirkkaudesta sokaistuneena suunnistaa kohti kotiluolaansa.
Sanon ihan suoraan että en kuulu kirkkoon! Minussa on ehkä sitä vapaamuurarin valuvikaa kun kuvittelen kirjoista opiskeltuani rakentavani sen paljon puhutun Iisakin kirkon.
Kyllä tarvittiin ehdottomasti muutakin. Pyhä Henki.
Joskus lapsena laskeskelin ehtiväni käydä kykymuotoisessa elämäntavassa lähes kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa maailmankolkissa ennen kuin ilmastosopimuksessa kielletään lopullisesti lentomatkailu. Tunsin huojennusta kun mietin kaikkia niitä loputtomia merillä vietettyjä kuukausia ripuliepidemioineen joita maan mannulta muihin osiin pääseminen entisinä aikoina edellytti.
Lentokoneen käytävä on melko ahdas. Siksi lentoemojen kuuluu olla kapeita rungoltaan. Minun lanteeni taasen ovat leveät kuin sirkustamman. Savonlinjan pikavuorolla jouduin kulkemaan kylki edellä jotta sain itseni "linjabiilin" takaosaan.
Jos ja kun minä lähden susiparini kanssa joskus reissuun ulkomaille niin aion koko lentomatkan ajan keskittyä rakkaani hellimiseen. Olisi muuten sangen romanttista menehtyä lento-onnettomuudessa niin että puristaisimme ensin henkihievirissä toistemme käsiä ja ensijärkytyksen aikana itketyt ja kiljutut siunaukset eivät olisi se viimeinen ajatus, vaan rakkaasi katse ja puolittainen riemu siitä että saatte ihan kirjaimellisesti yhdessä ylittää ihmiselämän yhden hienoimmista etapeista nimittäin siirtymisen "ilmavoimiin".
Nyt alkoi pahasti ajattelu pätkimään, eipä sitten kai muuta....
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nyt kyllä annat jonkun merkin, ootko sinä tämän kirjoittanut.
Tällaista tekstiä ei usein tule. Ja onko tää mulle... Ei perkele..ja sitten kuitenkaan ei mitäään..kai se tekstiin ihastuminenkn on mahdollista...
eilen ainakin jollekin Jarille..
Kiitti senkin rontti
Kiitos olipas upeata mukaansa tempaavaa tekstiä :) Kuljetaan pikkuhiljaa eteenpäin rakkauden aalloilla vain.