Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Pettäminen vahingossa?

siiirii

Lähtökohtaiseti en hyväksy pettämistä, mutta ajauduin viime viikonloppuna hankalaan tilanteeseen. Olen siis 44 vuotias nainen. mielestäni ihan katseenkestävä.
Lauantai-iltana poikani halusi kavereidensa kanssa saunoa meillä ennen kuin lähtevät baariin. Mieheni oli yövuorossa töissä ja minä menin naapuriin ystäväni luo iltaa istumaan ja teräviä ottamaan itsekin. Yöllä sitten poikani laittoi viestin että ovat lähteneet kaupungille ja että tulee kotiin vasta seuraavana päivänä.

Menin kotiin, ja reilussa maistissa sain idean kirjoittaa miehelleni sisäoveen lapun "odotan sinua" ja teippasin siihen vielä kondomin. Valvoin vielä hetken ja satuin juomaan vielä pari terävää drinkkiä. Sen jälkeen en muista mitään, ennen kuin aamulla herään ja yöpöydällä on KAKSI kondomin kuorta. Toinen on siitä oven lapusta. Vieressäni ei ole ketään eikä koko asunnossa. Ja lisäksi vielä mieheni on laittanut viestin yöllä että joutuu jäämään reilusti ylitöihin.

Pojaltani sitten kysyin muuten vain, että kävikö hän kotona yöllä. Ei kuulemma käynyt, mutta oli lainannut avainta kaverilleen jotka halusi hakea saunapyyhkeet ennen kuin menee kotiin.

Että tälleen. En muista yöstä mitään, ja aamulla toosa oli vähän hellänä. En ehdotellut miehelleni sille aamulle mitään, ettei vaan huomaisi, ja sen kirjoittamani paperinkin tuhosin.

Pitäisiköhän kertoa asiasta ollenkaan miehelleni, vai pitäisinkö omana tietonani? Enhän edes tiedä kuka luonani kävi.

4

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eiikinä

      Järkkyä ton ikäiseltä juoda tolkku pois.
      En ymmärrä.

    • TCruise

      Lähtökohtaisesti osastoa: sitten heräsin käsi potassa ja hieromasauva surisevana rectumissa... V#ttu et te jaksatte...

    • notrelase

      Heh. .. olkoon totta tai ei, niin luulis vakituisen parin käyttävän viesteihin vaikka tekstaria. Ei jumalauta teiniperheissä aikuiset noin viestitä mitään tälläistä.

    • hellänä

      hyvä, kun olit miehelles hellänä se hyvä

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1995
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1614
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1390
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      58
      1297
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1272
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1263
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1217
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe