Hei. Käsittääkseni olen alkanut masentua jo kuusi tai seitsemän vuotta sitten, mutta vasta viimeiset kolme vuotta se on ollut oikeasti ongelma. Viimeisen vuoden sentään on säädetty diagnoosin perässä, eikä sitä vieläkään ole, mutta se on jo käytännössä varma. En kyllä tiedä, minkä masennusdiagnoosin olen saamassa. Olen saamassa hoitoa. Mutta homma edistyy nyt jostain syystä tavattoman hitaasti. Lääkärikäyntejä on vain kuukauden välein ja muita käyntejä ei ole, vaikka niitä on luvattu. Miksi?
Miten he voivat tehdä tämän minulle? Olen kolme vuotta ollut ajoittain jopa aivan toimintakyvytön (mikä näkyy runsaina koulupoissaoloina) ja nytkin jatkuvasti vain itken, koska voin aivan käsittämättömän huonosti. Monta kertaa viikossa olen jo lähdössä tappamaan itseni. Olen keksinyt aivan liian monta tapaa satuttaa itseäni ja kasvoni, päänahkani ja käteni ovat siksi melkein aina veressä tai ruvella. Ja siltikään ei oteta tosissaan.
En pysty usein huolehtimaan edes normaaleista arkiaskareista, kuten siivoamisesta, peseytymisestä, vaatteiden vaihdosta, syömisestä... Saatan viikon olla täysin samoilla vaatteilla ja sitten vaihtaa alusvaatteet ja mennä vielä pari viikkoa, koska olisi liian raskasta vaihtaa vaatteet, edes yöksi. Koko aikana en välttämättä peseydy kuin kerran tai kaksi ja syöminen jää usein johonkin 500-700kcal päivässä, koska en jaksa syödä. Miksi kukaan ei siltikään näe, että en ole kunnossa?
Pitäisikö minun hakea lisää apua saadakseni apua, vaikka olen sitä monta kertaa hakenut ja sitä on luvattu?? Ja sitten todeta, että minulle ei olla halukkaita antamaan apua, vaikka ilman apua minä todennäköisesti kuolen viimeistään muutaman viikon päästä?
Miten he voivat tehdä tämän minulle? Olen kolme vuotta ollut ajoittain jopa aivan toimintakyvytön (mikä näkyy runsaina koulupoissaoloina) ja nytkin jatkuvasti vain itken, koska voin aivan käsittämättömän huonosti. Monta kertaa viikossa olen jo lähdössä tappamaan itseni. Olen keksinyt aivan liian monta tapaa satuttaa itseäni ja kasvoni, päänahkani ja käteni ovat siksi melkein aina veressä tai ruvella. Ja siltikään ei oteta tosissaan.
En pysty usein huolehtimaan edes normaaleista arkiaskareista, kuten siivoamisesta, peseytymisestä, vaatteiden vaihdosta, syömisestä... Saatan viikon olla täysin samoilla vaatteilla ja sitten vaihtaa alusvaatteet ja mennä vielä pari viikkoa, koska olisi liian raskasta vaihtaa vaatteet, edes yöksi. Koko aikana en välttämättä peseydy kuin kerran tai kaksi ja syöminen jää usein johonkin 500-700kcal päivässä, koska en jaksa syödä. Miksi kukaan ei siltikään näe, että en ole kunnossa?
Pitäisikö minun hakea lisää apua saadakseni apua, vaikka olen sitä monta kertaa hakenut ja sitä on luvattu?? Ja sitten todeta, että minulle ei olla halukkaita antamaan apua, vaikka ilman apua minä todennäköisesti kuolen viimeistään muutaman viikon päästä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitä hoitotaho ajattelee tilanteesi vakavuudesta ja hoidon tarpeesta? Onko sinulle sanottu, ettei tilanne ole huolestuttava? Mitä sinulle on sanottu, kun olet kertonut itsetuhoisuudestasi? Mitä he ovat sanoneet, kun kerrot olevasi huolissasi omasta elämästäsi? Miksi ihmeessä lupauksista ei ole pidetty kiinni? Onko sinulla lääkärin puhelinnumero, että voisit soittaa hänelle ennen seuraavaa tapaamista, kun pelkäät päätyväsi itsemurhaan? Jos he eivät voi auttaa, mitä he suosittelisivat?
Oma kokemukseni on, että resurssit ovat paikoin riittämättömät. Aikoja joutuu joskus odottamaan. Joka paikassa ei saa apua, kun sitä tarvitsee. Joskus pitää hakea sitä toisesta paikasta. Minut torjuttiin aikoinaan opiskelijaterveydenhuollossa, sanottiin etten ole oikeasti itsetuhoinen eikä mitään apua tarjottu eikä ohjattu muualle. Muutaman viikon päästä menin kriisivastaanottoon, jonne ystäväni otti yhteyttä, kertoi viiltelystäni ja itsetuhoisista ajatuksista. Siellä otettiin vakavasti. Pääsin pian psykiatriselle osastolle, jossa diagnosoitiin psykoottinen masennus. Siellä oli hyvä hoito. Olisiko sinulla joku luotettava ihminen, joka tietää tilanteesi ja joka voisi tulla mukanasi vastaanotolle pitämään puoliasi?
Myöhemminkin olen ollut osastolla, kun ei ole ollut turvallista olla kotona itsemurhasuunnitelmien kanssa. Lähetteen olen saanut terveyskeskuksen päivystyksestä, akuuttipsykiatrian poliklinikalta keskussairaalasta tai hoitavalta psykiatrilta.
Hyödyllistä tietoa ja vaihtoehtoja erilaisista apukeinoista löytyy mielestäni täältä: https://www.mielenterveystalo.fi/Pages/default.aspx
Hoidossa tulee valitettavasti pettymyksiä ja niitä on vaikea kestää masentuneena. Yritä silti edelleen hakea apua. Kerro asiallisesti tilanteestasi ja esitä kysymyksiä, jotka painavat mieltäsi. Älä anna periksi. On asioita, joista saa ainakin pientä apua. Sinun on mahdollista saada apua ja selviytyä. Jatka avun hakemista.