Asiattomien kommenttien kohteeksi joutunut

maaret kallio ( kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ) suomen luetuin naisten viikkolehti kertoo. Itselläni on lukematta menaiset, gloria, eeva vielä edellisetkin numerot. Mammalle on tullut naistenlehti menaiset aina siihen asti kun kuoli jos oikein muistan. " suurta rohkeutta " vaatiikin kun kirjoitan lukevani montaakin naistenlehteä Siksi en vieraille kenenkään omilla sivuilla jos heillä onkaan netissä enkä kommentoimassa yleisissä haukkujaisissa, riittää en saan kotiini lehdet itse maksavana ja kierrätän heille jotka arvostavat saadessaan ilmaisen lehden. En ole vielä kommentoinut ydessäkään lehdessä mikä mielestäni on paras juttu. Aihen sain kuitenkin tuosta otsikosta joka jatkuu siten että ulkonäköni arvosteleminen on sattunut ( lohduttaako jos tietäisit miten ja kuinka hävyttömästi itseeni kohdistuva arvostelu on ollut ulkonäöstä pukeutumiseen ) ihmisiltä ketkä eivät edes tunne minua saatika että viettäisin vapaa-aikaani heidän kanssa. Nyt kirjoitan itse vähän rumasti mutta akateemistaustaiset parhaat ystävät totesivat että: mitä väliä sillä on jos joku landepirkko tai landesirpa ei pidä sinua minään. Totean vain että eipä niin itse kuitenkin kohtelen asiallisen ystävällisesti. Ihmiset pitävät itsellään mielkuvia mistä itse pitävät joskin tuntuu älyttömältä että esimerkiksi tässä päivänä muutamana eräs juoruporukka nauraa hohotti Linda Lampeniukselle joiden mielikuviin oli jäänyt lindan alku julkisuuteen noin kaksikymmentävuotta sitten jossa markkinointi käytti siideri mainosta mm. Ymmärsin heti että nuo pilkkaajat eivät sitten muuta tienneetkään lindan urasta eikä hänen taidoistaan viulistina ja niistä kaikista keikeioista mitä linda kahdenkymmenenvuoden aikana on tehnyt. Annoin kyseisten pitää älyttömyytensä enkä katsonut että olisin sivistänyt heidän älytöntä mielikuvaansa. Sanon vain tähän lopuksi kuinka joku vuosi sitten lindan olessa kirjamessuilla soittaen mm. säkkijärvenpolkan hänelle osoitetut suosionosotuksille ei meinannut loppu tulla niin arvostettu hän suomessa on, mutta ei ilmeisesti heille jotka eivät lue monipuolisesti kirjallisuutta, kuuntele musikkia monipuolisesti eivätkä yleensäkkään tunne tarvetta sivistää itseään missään asiassa.
4170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

p.s hauskana yksityiskohtana haluan vielä todeta seuravaa jonka varmasti ns. alleviivaavat he kaikki jotka joutuvat tekemään toisten työt silläaikaa kun toiset mielellään istuvat työpalavereissa ja muissa työpaikkakolutuksissa ja turhaan koska se ei näy käytöksestä. Eräs hyvä tyyppi akateemistaustainen myös totesi minulle että "kysyppä" että ovatko lukeneet työpaikkansa tehdyt ohjeet käytöksestä kun sekään ei näy käytöksessä ( Hymyillään )

Äänestä

Aivan, SUOMEN MEDIA ON AIVAN HUKASSA, siellä erilaiset koomikot esiityvät näyttelijöinä ja toimittajina ja haastattelevat toisia koomikoita ja

vain elämää sarjoja JOISSA ITSEÄÄN ESITTELIJÄT
JOTKA TUSKIN TUNTEVAT TOISENSA

NÄYTTELEVÄT KAVEREITA KESKENÄÄN

Linda Lampeniuksen kohtalo oli surkea, ainoa tulolähde suomalainen siideri ja sitten kun se ja rahat loppuivat piti alkaa kirkkokonsertit

muista kun hän oli ylioppilas Jari Sarasvuon haastattelussa hyvätpahatrumat ja kertoi Linda Lampenius että hän ehkä saa esiintyä USA:ssa Kennedyjen suvulle lässyn lässyn

katselin kauhuissani kuka on hänelle syöttänyt tällaista jos hän olisi Mullova voisi kuvitella että USA:n johtava suku ottaisi hänet johonkin pikkujouluun

eli aikamoista pajunköyttä oli neitoselle syötetty

MUTTA JULKKIKSET OVAT ITSE PYRKIMÄSSÄ ESIIN JOTEN HE MYÖS JOUTUVAT PUHEIDEN KOHTEEKSI

SUOMESSA ON ONGELMA ETTÄ SUURIN OSA JULKIMOISTA ON KÖYHIÄ
HUIPPUPOLIITIKOJA LUKUUNOTTAMATTA

PASKALAKI - PAULA PÄÄSI HERRAKSI KEMPELE-SIPILÄN NIMITTÄMÄNÄ SOLIDIUMIIN joka tuottaa veronmaksajille tappiota ja maksaa hirmuisia palkkiota passiiviselle johtajajoukolle

ja Sipilä välttelee veroja joista Esko SEPPÄNEN ON KERRANKIN PUUTTUNUT ASIAAN ELI HERRASVÄEN VERONVÄLTTELYYN

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016092922391708_uu.shtml

Seppänen kirjelmöi oikeuskanslerille Sipilän omaisuusjärjestelyistä

Äänestä

Hyvää huomenta ja kiitos kommentoijalle tiedosta. Kerron tässä huvittavana esimerkkinä kuinka ostoksilla käydessäni voikin olla jännää nykyisin. Ajattelin kun kerta oli pakko lähteä asioita toimittamaan että käyn samalla ostamassa villahousut ja maitoa sekä leipää. Käsityöliikettää meillä päin on turha etsiä. Tuossa muutaman kilometrin päässä on ostoskeskus joka on kuulu siitä että rosvot on siellä kyttämässä kenen käsilaukun voivat varastaa, eikä tästä nyt niin kauvaa ole kun olivat pimeässä mielessään määritelleet itseni kehitysvammaiseksikin se on juttu erikseen tai muuten iloluonteseksi jne. Täytynee todeta että kaikenlaista lukutaitoista sitä elämässään on joutunut tahtomattaan viereltään joutunut hätistelemään pois. No eräät puhelinmyyjät eivät suostu uskomaan että en osta enkä ostanut puhelimessa ikinä mitään eivätkä ota uskoakseen että tähän numeroon on markkinointikielto. Polisien arkistosta olen lukenut jo aikoja sitten kuinka alamaailman väki on ottanut kulisseikseen mm. lehtienmyynnin jonka johdosta reheliset lehtienmyyjät joutuvat syyttä suotta yhdistetyiksi heihin. Konstit on konnilla monet kuinka ja monta kertaa ovatkaan kuvitelleet minunkin mm. ottavan selvää niistä kaikista puhelinumeroista joilla yrittävät saada toiset soittamaan kalliita puheluita. Täytynee todeta että kaikenlaiseen moukkamaiseen käytökseen yltävät kun ovat huhupuheisiin uskoneet että olisin kehitysvammainen Joskus on käynyt mielessäni että mitä ja minkä väristä nestettä heidän päässä liikkuu jos vielä uskovat jonkun olevan kehitysvammainen ja alkoivat siltä pohjalta kiusaamisen. Tähän ikään kun on päässyt itsellisenä on joutunut kokemaan paljon muutakin asiatonta, hävytöntä, julkeaa kuin pelkästään ulkonäköön kohdistuvaa kuten maaret kallio suomen suosituimassa naistenlehdessä kertoo jonka lehden lukija määrä on jo yli 200 000. Itselleni tekee pelkästään hyvää lukea välillä vain lehtiä ja tietää ketä suomessa on jotain ja minkä takia.

p.s suosittelen tänä viikonloppuna muillekin ostoksia tehdessään varutumaan pakkasta, räntää, sohjoa, myrskyä, koleutta, sadetta, pimeyttä varten varautumaan villahousuilla ja etenkin humpuukia puhelimessa myyjille ottamaan tosissaan silmänsä käteen ja muille rosvoille pysymään itsestäni mahdoliseimman kaukana.

Äänestä

nim. halla-ahon äänestäjä. kuten totesin kiitos tiedosta, teettekö vaalityötä jos niin on kohteeeksi olette valinneet väärän henkilön ja tämä koskee jokaista puoluetta kuin mielenosoitusta. Joillekin riittää ne omat tiedot ja mielikuvat joita eivät ole kiinostuneita edes tarkistamaan. Mutta kuten totesin niin vaalityö minuun kohdistettuna on ajan väärinkäyttöä jokaiselta puolueelta. Ymmärrän kyllä että on paljon sellaista nettikäytöstä jotka eivät edes ole kiinostuneita lukemaan kuin kiihkoissaan yhden tai kaksi lausetta koska oma kommentti on ehdottomasti se tärkein todellisuus on toinen asia siihen nähden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yixcio kirjoitti:

maaret kallio ( kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ) suomen luetuin naisten viikkolehti kertoo. Itselläni on lukematta menaiset, gloria, eeva vielä edellisetkin numerot. Mammalle on tullut naistenlehti menaiset aina siihen asti kun kuoli jos oikein muistan. " suurta rohkeutta " vaatiikin kun kirjoitan lukevani montaakin naistenlehteä Siksi en vieraille kenenkään omilla sivuilla jos heillä onkaan netissä enkä kommentoimassa yleisissä haukkujaisissa, riittää en saan kotiini lehdet itse maksavana ja kierrätän heille jotka arvostavat saadessaan ilmaisen lehden. En ole vielä kommentoinut ydessäkään lehdessä mikä mielestäni on paras juttu. Aihen sain kuitenkin tuosta otsikosta joka jatkuu siten että ulkonäköni arvosteleminen on sattunut ( lohduttaako jos tietäisit miten ja kuinka hävyttömästi itseeni kohdistuva arvostelu on ollut ulkonäöstä pukeutumiseen ) ihmisiltä ketkä eivät edes tunne minua saatika että viettäisin vapaa-aikaani heidän kanssa. Nyt kirjoitan itse vähän rumasti mutta akateemistaustaiset parhaat ystävät totesivat että: mitä väliä sillä on jos joku landepirkko tai landesirpa ei pidä sinua minään. Totean vain että eipä niin itse kuitenkin kohtelen asiallisen ystävällisesti. Ihmiset pitävät itsellään mielkuvia mistä itse pitävät joskin tuntuu älyttömältä että esimerkiksi tässä päivänä muutamana eräs juoruporukka nauraa hohotti Linda Lampeniukselle joiden mielikuviin oli jäänyt lindan alku julkisuuteen noin kaksikymmentävuotta sitten jossa markkinointi käytti siideri mainosta mm. Ymmärsin heti että nuo pilkkaajat eivät sitten muuta tienneetkään lindan urasta eikä hänen taidoistaan viulistina ja niistä kaikista keikeioista mitä linda kahdenkymmenenvuoden aikana on tehnyt. Annoin kyseisten pitää älyttömyytensä enkä katsonut että olisin sivistänyt heidän älytöntä mielikuvaansa. Sanon vain tähän lopuksi kuinka joku vuosi sitten lindan olessa kirjamessuilla soittaen mm. säkkijärvenpolkan hänelle osoitetut suosionosotuksille ei meinannut loppu tulla niin arvostettu hän suomessa on, mutta ei ilmeisesti heille jotka eivät lue monipuolisesti kirjallisuutta, kuuntele musikkia monipuolisesti eivätkä yleensäkkään tunne tarvetta sivistää itseään missään asiassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu