Alkoholi käyttö ja tulot

Ekonomi

Suomi kansainvälistyy.
Alkoholin ostaminen tulisi kieltää henkilöiltä, jotka saavat toimeentulotukea tai työkyvyttömyyseläkettä. Olisi kohtuullista kohtuukäyttäjien kannalta , että jokainen maksaisi työ- tai pääomatuloansioilla
alkoholin käyttönsä. Kotimaisen juopon elättäminen verorahoin on tuottamatonta ja turhaa ja lisää entisestään veronmaksajien kuormaa ja lainanottoa.
Kotimaista juopon toimeentulotuet menevät ryyppäämiseen, jonka jälkeen kalliit erikoissairaanhoidot lopputuloksena työkyvyttömänä kuolema alkoholisairauksiin lisäksi elinaikanaan poliisin säilöönotot ja selviämisasemat. Oulun seudun kallein potilas on ollut haimatulehduspotilas tehohoidossa liki 200 tuhatta euroa.
Tätä ennen alkoholisoitunutta on tuettu asumistuella ja toimeentulotuella , jotta voisi ryypätä kaupungin maksamassa kaksiossa.
Maailma muuttuu.
Suomi on muuttunut jo 20 vuodessa paljon. En todellakaan usko, että ns. alkoholismista johtuvia fyysisiä sairauksia ja säilöönottoja kustannetaan Suomessa ikuisesti , vaan henkilö ohjataan jatkossa laitoshoitoon tai karenssiin tukien osalta tai sairaanhoito evätään, mikäli ei noudata päihdehoito-ohjelmaa.
Suomi tulee muuttumaan enemmän Yhdysvaltojen kaltaiseksi terveydenhoidon suhteen samoin kansalaispalkka takaa tietyn tulotason, loput hyväntekeväisyyden varassa.
Se on selvää, että vaikka asuntojen hinnat tulevat laskemaan , niin asunnottomuus tulee kasvamaan ja hyväksytään osaksi yhteiskuntaa.
Vertaa muiden länsimaiden tilanne,
Suomesakin opitaan hyväksymään ghetot, asunnottomuus, köyhyys osana normaalia yhteiskuntaa.

16

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1...hoitsu

      Asiapuhetta Ekonomi.

    • 2...hoitsu

      Hyvä avaus

    • MarkkuAutomyyjä

      Asiallinen avaus

    • 86745656565646

      Naurettavaa hoitsu kehuu omia sontaviestejään hahahahhaaa

      • Tätimureva

        Taidat olla älyn jättiläinen, joka teki jokapojan ÄO testin netissä ja sai 140!
        Paljonko sait sossusta kuukaudeksi?


    • 85646546544556

      Uskoako tissua ja lakia vai hoitsun satuja kas siinäpä pulma hahahhahahahahaa

    • Vartija32v

      Maailma muuttuu.
      Heinäseipäät hävisivät niin häviävät toimeentulotuella juopottelevat.
      Ei juoppo asuntoa tarvitse vaan yömajan.

    • alko.lyyyti.kirjoittaan

      Kaikki sontasepot eivät saa aikaan paljoa mitään. Paitsi minä...

    • 1...hoitsu

      Jo parin vaalikauden jälkeen tulonsiirtoja karsitaan...
      Koulutus tehdään mahdolliseksi vain rikkaiden jälkikasvulle , joilla on paras geneettinen perimä

    • Jorma-Sisko.Närpiö

      Edelleen ajankohtainen ja aikaansa edelläoleva kirjoitus.
      Sontasepot ovat siirtyneet jo suoraan toimintaan hakiessaan lääkkeitä ja olutta puukolla uhaten.
      Onko sontaseppojen mafia jo liian vahva sosiaaliviranomaisille?
      Kansalaiset eivät uskalla liikkua iltaisin ostarilla ja kauppakeskuksissa.

    • sontis.anarchy

      Sontaseppojen toiminta tulee muuttumaan yhä röyhkeämmäksi, kun saavutettuja etuisuuksia leikataan. Tämä tulee johtamaan siihen, että kun valtio ei anna enää sontasepolle rahaa, niin sontis käy hakemassa kaljat suoraan rikkaan jääkaapilta, panee rikkaan naista, ottaa rikkaan talon ja merkitsee reviirinsä ripuloimalla paikat.

      Rikkaille tulee vielä ripuliset paikat, jos tahti jatkuu samana. https://www.youtube.com/watch?v=h45WnW0ASFY

    • LokaSepot.tj

      Uskon , että sontaseppojen loukkupyynti aloitetaan uudelleen. Menetelmä sama kuin puluille, houkutinpulloilla sontasepot houkutellaan paikalle ansaverkko laukeaa, verkko täynnä sontaseppoja peitetään tiiviillä teltalla , jonne johdetaan jäteauton pakokaasut.
      Sitten roskalavalle ja kaatopaikalle kompostiin.
      Pressun alta kuului kamala örinä, mutta hävitysmuoto sen verran koominen, että siitä tulee turistien suosikki Helsingin puistoissa.

    • loispummijuoppo

      Sontasepot on loisinut vuosia yhteiskunnan tukirahoilla, mutta jos sontaseppo tekee parannuksen ja pääsee työelämään, niin miten sontaseppojen tulisi korvata edes osa yhteiskunnanrahoista, joita on pumminut vuosikaudet, koska palkasta maksetut verot eivät ole riittävä korvaus. Pitäisikö työllistynyt ex-sontaseppo esimerkiksi velvoittaa maksamaan vaikkapa 100€ joka kuukausi johonkin yleishyödylliseen kohteeseen vai mikä olisi hyvä keino, jolla sontasepot voisivat siirtää rahaa takaisin yhteiskunnalle?

      Olen siis itse loispummijuoppo ja häpeän syvästi yhteiskunnalle aiheuttamaani taakkaa ja yritän tehdä parannusta ja päästä vielä työelämään, että voisin maksaa edes osan pummimistani rahoista takaisin.

    • Extissu1.2

      Yhdyskuntapalvelu tai luovuta tärkeät toimivat elimesi työkuntoiselle tarvitsijalle. Alkoholi on pilannut aivosi , joten tuotat vain harmia edelleen yhteiskunnalle.

    • Kenttämiesvdsta76

      Juoppo voisi lahjoittaa vielä toimivat elimensä ennakkomaksua vastaan.
      Voisi ryypätä kunnon juomia.

    • Hoosiannaavaan

      Asiallinen avaus.
      Juoposta luulisi irtoavan jotain elimiä jälleenkäyttöön tai minkkien ravinnoksi edes...
      Kalliit hoitokustannukset menevät muuten kuin kankkulan kaivoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1937
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      19
      1733
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1594
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1326
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1252
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1226
    8. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      45
      1203
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1192
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    Aihe